Mama in Amman
Äiti tuli viime viikolla käymään. Sain siis loistavan tilaisuuden tehdä Ammanissa turistijuttuja, jotka muuten jäävät helposti arjen pyröteissä paitsioon. Äiti toi mukanaan myös äidillisen nalkutuksen sekä hurjan määrän stressiä.(sori äiti, tiedät mitä tarkoitan <3)
Ehdin näyttää äidille Ammanista mun lempipaikat, käydä kuolleella merellä (en koskaan kyllästy!) ja vihdoin reissata Petraan sekä rantakaupunki Aqabaan. Petra on yksi maailman seitsemästä ihmeestä ja aivan mieletön muinainen kaupunki keskellä aavikkoa. Sisäänpääsy Petraan tosin maksaa ulkomaalaisilta 50 dinaaria eli 60 euroa, joten sinne ei tule ihan joka päivä mentyä.
Äiti oli ensimmäinen tyyppi Suomesta, joka tuli tänne käymään. Oman Ammankuplan puhkaiseminen oli yllättävän vaikeaa. Huomasin, että en osannutkaan sujauttaa mamaa mun elämän rytmiin täällä. Lomailu yhdessä onnistuu meiltä loistavasti, mutta välillä tuntui, että mun stressilevelit nousivat äidin johdosta kattoon. Halusin myös, että äiti näkisi Jordanian samalla tavalla, kuin minä, joten tietenkin käytin hurjan määrän energiaa huolehtiakseni siitä, että äiti oli varmasti koko ajan tyytyväinen juoksuttaesani häntä pitkin kaupunkia. Mutta äiti on mun paras ystävä ja elämäni tärkein ihminen, joten vietettiin 10 päivää vuorotellen nauraen vedet silmissä ja tapellen, ja se oli ihanaa. Oli myös mahtavaa päästä puhumaan Suomeksi ja käyttämään kieltä juuri sellaisella tavalla, kun haluaa. En ollut edes tajunnut, miten paljon olin kaivannut sitä,että pääsen puhumaan omalla äidinkielellä ja tekemään juttuja juuri suomalaisella tavalla. Nautin niin siitä, että sain maata rannalla hiljaa lukien kirjaa. Tai istua kaljalla puhumassa ilman,että ilta vie kohti megabailuja tai reivejä.Ja puhua koirista! Rakastan koiria yli kaiken ja jos maailmassa on joku joka sekoaa koirista enemmän kuin minä, niin se on mun mama. Koirat ovat muslimikultuurissa vähän haram. Eivät haram haram, mutta niistä ei oikeastaan pidetä. Joten mä käytin tilaisuuden hyväkseni ja pälpätin koirista ummet ja lammet. Kuulin myös, miten äidin koiralla menee päiväkodissa, ja millaista ruokaa mun veljen koira syö nykyään. Niin best!
Äiti sanoi mulle lähtiessä, että nyt hän ymmärtää, miksi mä olen niin onnellinen täällä. Se oli ihana kuulla. Koska mä olen. Arki täällä maistuu ihanalle. Niin ihanalle, että päätin vuokrata asuntoni Suomessa kesäksi pois. Haluan jäädä tänne vielä hetkeksi, koska tuntuu, että en ole vielä valmis päästämään irti. Ja kielen oppiminenkin on vasta niin alussa.
Eipä mulla muuta. Harmittaa, että kirjoitan tänne niin harvoin. Tuntuu, että en oikein tiedä, mistä kirjoittaisin. Kuten sanoin, elän tosi tavallista arkea täällä. Äiti muistutti taas, että asiat joihin olen tottunut, eivät välttämättä olekaan niin arkisia ja tylsiä, kun ne tuntuvat. Ehkä yritän siis kirjoitttaa niistä ihan tavallisista päivistä; tappeluista taksikuskien kanssa (oon tässä jo ihan haka!), siitä ilosta, kun ilmassa ei ole hiekkaa, muovipussitaisteluista ruokakaupassa tai hedelmäostoksista vanhan kaupungin toreilla. Tätä blogia siis varmaan lukee pelkästään mun äiti ja kaks parasta kaveria, mutta jos on jotain, josta haluatte kuulla niin kertokaa!
Mä lähden muuten torstaina Wadi Rumiin, Jordanian isoimmalle aavikolle telttailemaan. Oon superintsinä!