Only 5 minutes okay?

Vaikka viimeiset kolme viikkoa ovat tuntuneet lähinnä jatkuvalta tykitykseltä glitteriä ja yksisarvisia, on asia, joka ärsyttää mua ihan suunnattoman paljon. Käsitys ajasta. Tiedän, että aikakäsitykseni on verrattain tiukka. Jos tapaaminen sovitaan klo 13, olen paikalla klo13 tai ilmotan myöhästymisestäni. Täällä saavutaan, kun halutaan. Esimerkiksi lauantaina sovimme pitävämme leffaillan kotona klo 1930. Viimeiset pääsivät paikalle yhdeksän jälkeen, ja elokuva aloitettiin kymmeneltä. Ärsyttävää. Olen alkanut oppimaan, että ”arab 5 minutes” tarkoittaa noin puolta tuntia. Ja, että mun kannattaa ehdottaa tapaamisajaksi kaksi tuntia aikasempi kellonaika, kun tarkoitan. Ystävien kanssa tämä on vielä ihan ok. Asun espanjalaisen ja italialaisen kanssa, joten heidän aikakäsityksensä lähentelee jordanialaisten aikakäsitystä. On siis oletettavaa, että minä opettelen. Eikä mulla toisaalta täällä ole kiire mihinkään. 

Erityisen ärsyttävää on kuitenkin, että sama aikakäsitys koskee myös virallisia asioita. Tarvitsin viisumiani varten lapun yliopistolta. Pyysin sitä viime viikon torstaina (eli ennen viikonloppua), ja minulle luvattini se sunnuntaiksi. Maanantaina menin kysymään lappua ja selvisi, että lapun luvannut virkailija on lomalla, joten lappua ei ole. No, se luvattiin mulle seuraavaksi päiväksi sen jälkeen, kun olin suhteellisen agressivisesti selittänyt, että viisumini vanhenee pian ja tarvitsen lapun nyt. Arvatkaa kuuluiko lappua seuraavana päivänä? No ei. 

Onnistuin onneksi saamaan viisumin ilman tätä todistusta (toinen asia jota en ymmärrä: ensin painotetaan jonkun asian tärkeyttä, mutta viikon päästä sillä ei olekaan merkitystä). Tänään kesken luennon mut haettiin luokasta. Lapusta vastaava työntekijä tuli näyttämään vihdoin opiskelutodistustani, mutta ilman allekirjoitusta. Saisin kuulemma allekirjoitetun lapun viikonlopun jälkeen. Eli viikkoa myöhemmin, kuin mulle luvattiin. Kiitos kovin, shokran vaan. Parastahan tässä on se, että lappu on valmiiksi täytetty kaavake, johon tarvittiin vain yksi leima. Katsotaan, onnistuuko paperin tulostaminen ja sen leimaaminen viikossa, vai odottaako mua sunnuntaina taas uusi ”Inshallah, tomorrow okay?”. 

Kuvassa todistusaineistoa siitä, mitä suunnitelmien tekeminen täällä tarkoittaa. 32 puhelua myöhemmin mulle vastattiin ja ravintolaan päästiin klo 16. Tänään tuli myös sähkölasku. Kuukauden sähkön hinta 80 neliöisestä asunnosta: 150 dinaaria (175 euroa). Ajattelin tästä lähteä myymään munuaisiani torille, ja sitten baariin. Ma salama!