Multa on kyselty paljon siitä, millaista naisena oleminen on täällä. Eniten varmasti pukeutumisesta. Yritän kovasti saada ajatuksiani ylös aiheesta, mutta se on hankalaa. Olen aloittanut tämän tekstin varmaan sata kertaa, mutta se päätyy joko aggressiiviseen ränttäykseen ja itkuun, koska ennakkoluulot ärsyttää, tai sitten siihen, että totean, etten tiedä tarpeeksi. Sitä paitsi, aihe on niin laaja, että en tiiä mihin tarttua. Päätin kuitenkin, että (eilisen) naisten päivän kunniaksi lopetan aiheen välttelyn ja oksennan edes osan ajatuksistani tänne.

Rehellisesti, mua harmittaa, että yleisin kysymys täällä olemisesta on, miten pukeudun. Mua harmittaa, että kysymys siitä, käytänkö huivia vai en, kiinnostaa enemmän, kuin esimerkiksi se, mitä olen oppinut itsestäni.  Mutta on tosi ymmärrettävää, että se kiinnostaa. Länsimedia antaa hyvin yksipuolisen kuvan arabimaista ja naisten pukeutumisesta ja kaikki arabivaltiot nähdään samanlaisina. En itsekään tiennyt Jordaniasta paljon mitään ennen tänne tuloani ja myönnän sisäistäneeni ennakkoluuloja, jotka nyt hävettävät. Pelkäsin esimerkiksi, että joudun kohtaamaan huutelua kadulla, ja että pukeutumiskoodi olisi paljon tiukempi.

Pukeudun hyvin samankaltaisesti, kuin Suomessa. On asioita, jotka ovat haram (ei-sallittuja) islamin mukaan. Siihen liittyvät myös pukeutumiskysymykset. Nämä eivät kuitenkaan koske mua, koska en ole muslimi. Olin kuumilla lähteillä ystävieni kanssa. Ma’inin lähteilla on sekä naisille oma alueensa, että yleinen alue, jossa on perheitä, miehiä ja naisia. Tällä alueella useat musliminaiset käyttivät burkhinia tai peittäviä vaatteita. Mä olin uikkarissa. Ja se on ihan tosi ok. Toinen asia, jonka haluaisin pointata, on se, että islamin mukaiset pukeutumisohjeistukset koskevat myös miesoletettuja. Muslimiystäväni pukeutuvat peittävämmin kuin mä sukupuolesta riippumatta. Vaikka voisin ulkkarina huidella tuolla kaduilla kuinka vähissä vaatteissa tahansa, mä pyrin noudattamaan pukeutumisnormeja. Haluan kunnioittaa kulttuuria, johon olen tullut asumaan.

No millaista on olla vaalea naisoletettu täällä? Aika tavallista. Mulla on täällä tosi turvallinen olo. Saan olla aivan oma, äänekas, kärkäs, feministinen itseni. En ole pelännyt täällä kertaakaan. Laskin itse asiassa, että olen kohdannut häirintää kaduilla huomattavasti vähemmän, kuin Suomessa. Jos ulkonäkööni kiinnitetään huomiota, sen tekevät yleensä pienet lapset tai ikäiseni tytöt. Molempien kanssa kohtaamiset ovat ihania ja lämminhenkisiä.

Toki niinkuin isoissa osassa maailmaa, patriarkaatti näkyy Jordaniassa kaikkialla. Se on syvällä yhteiskunnan rakenteissa, ja kulttuurin esimerkiksi kuulu, ettaä naimisiinmenon (joka on sekä oletus, että useimpien unelma) jälkeen naiset jättävät työnsä ja jäävät kotiin. Hijabin käyttö ei ole aina oma valinta, ja naiset joutuvat täällä tekemään paljon enemmän töitä oikeuksiensa eteen, kuin Suomessa. Mutta ei asia ole niin mustavalkoinen. Olen oppinut feminismistä hurjasti lisää näiden kahden kuukauden aikana. En ole kaikesta samaa mieltä, mutta mun maailmankuva on avartunut todella paljon. Toivosin ihan hirvittävän paljon, että naisten asemasta arabimaailmassa ölisevät miehet (sori, mutta iso osa esimerkiksi niistä, jotka ilmoittivat olevansa musta huolissaan olivat miesoletettuja) erottaisivat ensin uskonnon ja kulttuurin rakenteet toisistaan, ja sitten arabimaat. Jordania ei ole Saudi-Arabia, eikä Marokko. Ja puhuessaan esimerkiksi tasa-arvo-ongelmista tällä suunnalla tai islamissa, he muistaisivat suunnata katseen myös tapaan, jolla he kohtelevat naisoletettuja omassa kotimaassaan. Suosittelen myös tutustumaan islaminuskoon tarkemmin.

Huh. Olipa vaikeaa. En koe olevani oikea tyyppi puhumaan arabimaiden ja islamin tasa-arvokysymyksista tai feminismistä.(Toivon, että en tällä tekstillä laittanut sanoja kenenkään suuhun. Jos tein niin, niin ole kiltti ja kerro!) Pyrin kyselemään täällä paljon ja keskustelemaan (muun muassa) tasa-arvokysymyksistä ihan kaikkien kanssa, jotta opin. Mä oon yhteisön ulkopuolinen ja etuoikeutussa asemassa (vaaleana cis-naisena oikeestaan kaikkialla). Älkää siis kysykö multa, kysykää niiltä, joita asia koskee. Mulle on näytetty hyviä sometilejä, ja koska sharing is caring, suosittelen siis seuraamaan Instassa tilejä: @muslim.feminism,  @muslim.activist ja @wayoflifesq, ja tykkämään Facebookissa sivuista Middle Eastern Feminist sekä Femists of Jordan. Lisäksi Khalid Al Ameri on vloggaaja ja somepersoona, joka tekee videoita perheensa elämästä. Suosittelen erityisesti katsomaan videon, jossa hän puhuu (hulvattoman hauskasti) siitä, kuinka turhauttavaa on pohtia, onko ystävänpäivä haram vai ei. Videot löytyvät sekä Facebookista, että Youtubesta.

Eipä mulla muuta. Ajattelin pysyä tämän perjantai-illan visusti kotona, sillä aamulla menen vihdoin ilmajoogaan! (Ja ehkä mahdollisesti myös sen takia, että yhdet syntymäpäiväjuhlat keskustassa venähtivät eilen aamuun asti…..) Oon muuten myös valmis vastaanottamaan jonkinlaisen Vuoden tietokoneteko -palkinnon, sillä tää teksti on kirjoitettu mun kämppiksen italialaisella koneella, jossa on arabinäppäimet mutta espanjalaiset pikakomennot.