Tässä viime aikoina mä oon pohtinut, että oonko mä kiinnostava, tai siis sellainen, josta joku voisi kiinnostua. Tai no, joku eli se yks tietty, kyllähän te tiedätte.

Mä oon vähän kummallinen ja joskus selitän ihan päättömyyksiä eikä kukaan edes kuuntele. Ajatus katkeaa kamalan usein. Jos innostun, niin ääneni nousee niin kimeäksi, että se häiritsee itteänikin. Sotken syödessä ja aika lailla muutenkin, omista kokkauksistani tulee harvoin edes mitään syötävää. En ole ujo vaan pikemminkin epävarma, ja veikkaisin että oon jotenkin vähän sosiaalisesti ahdistunut. Joskus nautin huomiosta ja joskus en, mutta kuitenkin olen kateellinen, jos joku muu on keskipisteessä. En uskalla lähestyä uusia ihmisiä, vaan jos olen kiinnostunut josta kusta, tuijotan sitä ja toivon että se tuijottais takas. Aika stalkkerimeininki.

Unohdan tavaroita ja aikatauluja ja aiheutan siten muille vaivaa. Keksin välillä tosi huonoja lahjaideoita. Olen epäurheilullinen ja kymmenen vuoden päästä varmaan tuplasti tämänhetkisen painoni. En osaa käsitellä kritiikkiä ja jos suutun, menen salaa itkemään, mikä tosin paljastuu kaikille palattuani laikukkaan naaman kanssa. Ai niin, olen aina punainen tai sitten laikukas.

En muutenkaan ole mikään missi. Kai mä ihan sievä oon, mutta verrattuna vaikka ystäviini olen aika valju kääpiö. Iho ei koskaan ole täydellinen, ei edes meikattuna (sillä en ole kamalan hyvä meikkaaja), ja tummat silmäpussit ovat vakiokamaa. Kulmakarvat on vain pikkuhaituvat. Jos hymyilen tai nauran, kaksoisleuka hyllyy, ja jos en, niin näytän tosi vittuuntuneelta.

Hiukseni olisivat ihan kivat, mutta juurikasvu näkyy 3/4-osaa vuodesta Venäjälle asti, kun taas värjääminen haaroittaa latvoja. En ole löytänyt lyhyille ja paksuille jaloille sopivia farkkuja, joten housut ovat aina jostain kurtulla. Välillä luulen keksineeni täydellisen asun, joka osoittautuukin täydelliseksi flopiksi. Toisaalta juhlissa se ei haittaa, sillä en omista korkkareita, joten kukaan ei näe minua kaksimetristen kavereideni keskeltä.

Mutta toisaalta:

En aina tuo sitä esille, mutta olen aika älykäs. Ajattelen tosi paljon, ehkä vähän liikaakin, ja tahdon tietää maailman menosta ja muiden pulmista. Siitä se huonomuistisuuskin varmaan johtuu, että mielessä on paljon universaalimpeja asioita kuin puhelin, laukku tai läksyt. Monet sanovat että mulla on suuri sydän. En mä sitä itse ajattele, mutta en vaan tahdo nähdä muiden voivan huonosti. Yritän olla epäitsekäs ja suutun, jos muut ajattelevat vain omaa etuaan. En mä aina tee oikein tietenkään, mutta yritän ja opin mokista (ainakin kuvittelen oppivani).

Osaan laulaa, ainakin ihan hyvin, ja piirtää ja kirjoittaa. Ja jos päättää viettää mun kanssa päivän, niin saattaa päätyä vaikka mielikuvitusillalliselle mielikuvitus-Pariisiin. Keksin hyviä vitsejä, jotka tosin välillä onnistuvatkin loukkaamaan jotakuta, mutta jotka välillä menevät ihan nappiin. Niin että välillä voin olla ihan hauskaa seuraa.

Ja siitä sievyydestä, niin mulla on tosi siniset silmät. Niistä mä tykkään. Ja nyt kun tukka on juuri värjätty oranssiksi, niin pidän paljon siitäkin. Kerros ripsaria saa mun silmistä suurehkot, ja kelvot hampaat mulla on itsestään. Siksi mieluummin esittelen kaulahelttaani kuin murhaan ihmisiä vilkaisemalla heihin. Niin, ja onhan mulla aika kivan muotoinen pää ja nenäkin. Vaikka vartaloni on aika lyhkäinen, niin muodoiltaan se on sellainen, joka kerää kavereilta ihailua. Ja pienet jalat ovat söpöt.

Niin että ehkä se yksi onkin kiinnostunut, tai jos ei, niin harmi vaan. Mutta kyllä mä sitä mieltä oon, että mä kelpaan. Jos en kaikille, niin kunhan itselleni ja mun tärkeimmille. Se, että kelpaa itselleen, näkyy myös ulospäin (esimerkiksi omana persoonana), ja sehän on erittäin kiinnostavaa. Olkaa tekin kiinnostavia, kultsit.