Kyllä luonto opettaa

Siistiin sisätyöhön kuten kirjaston hoitamiseen tottuneena on vaikea kuvitella, millaista on vaeltaa melkein 1800 kilometriä Meksikon rajalta aina Kanadaan saakka, koska kirjaston vuotuisia kesäpäiviä ei varmaankaan lasketa, vaikka pääsee niissäkin kokeilemaan kaikennäköisiä ulkolajeja frisbeegolfista tikkupullan paistoon.

 

Kuvitelkaa armoton vaellus: painava rinkka, mutkitteleva polku, joka joskus häviää näkyvistä, erämaa kalkkarokäärmeineen, lämpötilavaihtelut ja yksinäisyys. Eikä seksiä lainkaan. Illalla kun saa teltan pystytettyä, ei tule mieleen tyydyttää itseä, koska on niin väsynyt ja likainen.

 

Äskeinen ei ollut kuvausta oman alani kesäaktiviteeteista, vaan Cheryl Strayedin omaelämäkerrasta nimeltä Villi vaellus (Like 2013). Kirjan kirjoittaja päätyy vaeltamaan Pacific Crest Trailia reilun parinkymmenen ikäisenä, kun hänen äitinsä kuolee ja avioliitto kariutuu, vaikka hän rakastaakin miestään. Maailmankaikkeuden vaakakupit täytyy saada tasapainoon. Tietenkin käy niin, että luonto osoittaa mahtavuutensa, mutta Cheryl oppii tuntemaan itseään hitusen paremmin.

 

PCT:llä Cheryl kohtaa muita vaeltajia, jotka nimeävät hänen hervottoman rinkkansa Hirmuksi. Sen uumenissa Cheryl kuljettaa kondomeja, ihan varoiksi.

”Olin kuljettanut kondomia mukanani paahtavan kuumilla aavikoilla ja jäisillä rinteillä, yli metsien, vuorten ja jokien kaikki nuo tuskalliset, pitkäveteiset ja innostavat päivät, ja nyt kun olin saapunut tähän lämmitettyyn luksustelttaan parivuoteineen ja patterikäyttöisine kynttilälamppuineen ja tuijotin seksikästä, suloista, itsekeskeistä, ruskeasilmäistä Michelle Shocked -fania, minulla ei ollut tuota kondomia vain siitä syystä, että lanteillani oli kaksi kämmenenkokoista läiskää häpeällisen karheaa ihoa ja olin vannonut niin kivenkovaan pitäväni housut jalassa, että olin jättänyt kondomin tahallani rinkan ensiapupakkaukseen kaupunkiin, joka sijaitsi herra ties missä suunnassa, sen sijaan että olisin toiminut järkevästi, rationaalisesti ja realistisesti ja laittanut sen petrolinhajuiseen pussukkaani.”

 

Mitä sitten tapahtuu ennen Jonathanin viimeistä suudelmaa? Sen voit lukea itse Villistä vaelluksesta. Viimeinen kosketus rannalta paluun jälkeen menee kuitenkin näin:

”Hän suuteli minua lujasti, ja minä suutelin takaisin lujemmin, kuin siihen olisi loppunut aikakausi, joka oli kestänyt koko elämäni.”

 

Luulenpa, että minusta ei olisi yön yli -vaelluksiin. Haluan kömpiä puhtaiden lakanoiden väliin iho kuumasta suihkusta hehkuen. Seksini haluan yleensä selkä jenkkipatjaa vasten tai sadevesisuihkun alla kädet smaragdinvihreisiin laattoihin nojaten. 

Erotiikkatuomio: Nimi on enne. Niinpä Villi vaellus olisi myös erotiikassa voinut tarjota edes asteen verran villimpää menoa. Luonnossaliikkujalle nokipannukahvien jälkeen.

Erotiikkapisteet: 5/10

Kuva: Creative Commons.