Ei kehtaa omalla nimellä

En oikeastaan hämmästynyt, kun luin Tyyppiteorian (Karisto 2008) kirjoittajan Laura Saaren olevan salanimi. Kirjoittaja pelkäsi tulevansa leimatuksi ja arveli, ettei tällaisen kirjan jälkeen saisi julkaistuksi enää muunlaista kirjallisuutta. Emme siis tiedä – tai ainakaan minä en tiedä – kuka Laura Saari on. Onko hän palkittu vakavan proosan tekijä, lastenkirjailija vai tunnettu runoilija vai ei mikään näistä? Hyvin hän kirjoittaa, kirja on selkeästi ammattilaisen jälkeä. Kirjasammon haastattelussa nimimerkki kertoo uskaliaan kirjan taustasta näin:

”Jotenkin olin kuitenkin päätynyt sellaiseen käsitykseen, että suomalaista naisille suunnattua viihdekirjallisuutta vaivaisi eräänlainen kilttiyssyndrooma. Kuvittelin, että pääosa kotimaan sankarittarista olisi suoraselkäisiä kunnon tyttöjä, jotka tekevät kiusauksista huolimatta aina oikein ja sitten törmäävät lopulta hyvään mieheen. Halusin haastaa tämän (ehkä vain omassa päässäni elävän) sankaritarkuvan ja kirjoittaa laiskan, huonosti käyttäytyvän, viinaanmenevän ja seksistä pitävän sankarittaren.”

Juuri tuollainen Tyyppiteorian Salla on. Jopa aivan hätkähtelin, kun kirjaa luin. Tässä kirjassa ei todellakaan kärsitä kilttiyssyndroomasta.

Miehen käsi kaivautuu farkkumekkoni helman alle ja tavoittelee pikkuhousuja. Tottunut sormi osuu häränsilmään ilman epäröintiä, ja kieltämättä se tuntuu mukavalta. Mietin, pitäisikö minun siirtyä pois sormen alta tai edes ristiä jalkani, mutta siideri on vapauttanut minua sen verran, että päätän katsoa mitä seuraaman pitää.

Edellisen katkelman (joka muuten jatkuu ja jatkuu) hätkähdyttävyys aukeaa paremmin kun kerron, että tätä sormikosketusta Sallalle tarjoaa satunnainen vieruskaveri ravintolalaivan pöydässä. Samalla jutellen omalle tyttöystävälleen.

Kirja oli kyllä viihdyttävä, mutta ei tippaakaan eroottinen. Seksikohtaukset olivat kylmiä ja inhorealistisia. Laskin kirjan kädestäni päätäni puistellen. Kaikkea sitä.

Salanimellä kirjoittaminen, nimenomaan viihdekirjallisuuden puolella, ei ole ollenkaan tavatonta. Usein tätä salanimen taustalla olevan kirjailijan identiteettiä salataan tarkoin, mutta toisin tekee Pauliina Vanhatalo. Hän kirjoittaa omalla nimellään vakavaa proosaa (muistaakseni hän kuvaa sitä itse tutkivaksi proosaksi, suosittelen hänen kirjojaan lämpimästi) ja Veera Vaahterana kepeää komediaa. Hän ei salaa tätä, vaan pitää jopa Facebook-sivua nimeltä Kirjailijan kaksoiselämää Vanhatalo & Vaahtera. En ole lukenut tuota Vaahteraa – olisiko kiltteyssyndroomaa niissä sitten?

Erotiikkatuomio: Paneminen-termin ylikäyttö on omiaan latistamaan mahdollisen viettelevän latauksen.
Erotiikkapisteet: 2/10: Kirjassa on seksiä, muttei juurikaan erotiikkaa.