Uusi ammatti kun on 40 ja +. Työn ja lapsiperhe arjen ohessa. Oletteko opiskelleet aikuisena tai haluaisitteko opiskella? Montako ammattia on jo taskussa? Mietin vaan, kun mulla alkaa toi amis taas.

Minulla on (vasta) yksi ammatti taskussa ja nyt haluan vaihtaa tyystin alaa. Kirjoittelinkin tästä lyhyesti kerran aiemmin (Muutosten aikaa (alanvaihto).

Minulla on tuttavia, jotka opiskelevat tällä hetkellä kolmatta ja jopa viidettä ammattia. Tämä on minusta hienoa huomata, etten suinkaan ole ainoa ihminen maailmassa, joka ei halua juuttua siihen ensimmäiseen työhön johon tuli aikanaan opiskeltua. Ja onhan tosi paljon ihmisiä joiden ammatti ei vastaa heidän työnkuvaa laisinkaan. 

Opiskelupaikka oli helppo saada. Sen kuin ilmoittautui opintoihin. Ilmoittauduin netissä 30 op markkinointiviestinnän ja sisällöntuotannon opintokokonaisuuteen Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistoon (POKE) Äänekosken koulutusyksikköön. Tämä oli se helpoin osuus. 

Sitten piti tehdä kalenteriin tilaa ja järjestää työelämä. Se oli vähän haastavempaa. Leipätyöstäni olen pyytänyt ja saanut opintojen ajaksi 50% työajan, lisäksi työharjoittelun ajalle voin hakea opintovapaata. Täytyy sanoa, että opiskelu ei omalla kohdallani ole persaukisen hommaa. On velkaa ja pankki hengittää lainojen lyhennysten kanssa niskaan. Pöydässä on vuoroviikoin 4-6 suuta ruokittavana. Jos käy vähempi töissä, luonnollisesti tulotkin vähenee. Minun arkea ei opintotuella eletä. Aikuiskoulutusrahaston tuen joudun ottamaan käyttöön opintovapaalla, onneksi tuollainen instanssi ja tuki on olemassa ja olen siihen oikeutettu. 

Minulla oli jonkin verran optioita omaisuudessa, jota pystyin realisoimaan. Muuten en ikinä olisi tässä elämäntilanteessa voinut suunnitella opiskelua. Vuorotyön ohella monimuoto-opiskelu on mahdollista, mutta ilman opiskeluakin vapaa-aika on mennyt suurinpiirtein työvuoroista palautumiseen. Siksi katsoin järkeväksi vähentää työtunteja, jotta opiskelut eivät söisi vähäistä vapaa-aikaa. Näin minulla on edelleen aikaa myös perheelle. 

Opiskelujen aloittaminen tuntuu minusta tosi hyvältä, vaikka se taloutta hieman haukkaa. Minusta tuntuu kuin olisin alkamassa harrastamaan jotain tosi mukavaa juttua. Tätä tunnetta ei vaan voi rahassa mitata. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että teen oikein.

Kävin opintojen innoittamana tänään pitkästä aikaa kirjastossa. Voisin kävellä tuntikausia pää kenossa kirjaston hyllyjen välissä lukemassa kirjojen selkämyksiä. Edellisestä kerrasta onkin jo kolmisen vuotta aikaa ja olin ihan unohtanut minkälaista on olla kirjastossa. Ihan kuin lapsena karkkihyllyllä (tai aikuisena). Lainasin viisi uuteen alaan liittyvää kirjaa. Raahasin puusepänkin mukaan kirjastoon. Minusta se oli romanttista. 

Jotta saan tähänkin tekstiin Keski-Suomi ja paikallisuusnäkökulman istutettua, mainittava, että tämä kaikki onnistuu omassa kotikaupungissani. Oppilaitokselle minulla on kotipihasta matkaa n. 1km. Tämä on kiva. Minulla ei ole tyyliin ikinä ollut näin lyhyttä matkaa mihinkään. Olen ollut orjuutettu autoiluun koko aikuisikäni. Mukavaa vaihtelua tämä tämmöinen. 

Jos tämä koko hanke menee pieleen, niin ainakin kaaduin eteenpäin. En aio kymmenen vuoden päästä olla elämääni katkeroitunut viisikymppinen nainen, joka ei koskaan yrittänyt tavoitella unelmiaan. Amikseen meno ei ressaa minua sitten tippaakaan, en minä ainut nelikymppinen siellä ole. 

Minusta olisi ihanaa kuulla tällaisia tarinoita muiltakin. Kerro kommenttikenttään oma tarinasi tai jos tiedät mistä tarinoita löytyy, niin kirjoita linkki esim.johonkin kivaan blogitekstiin samasta aiheesta.

Mukavaa alkanutta viikkoa.