Kuva

Hyvänen aika. Mulla on todennäköisesti treffit tulevana torstaina. Treffit miehen kanssa, josta olen oikeasti kiinnostunut. En ole vielä mitenkään hullaantunut, mutta pientä kihelmöintiä kuitenkin. Semmosta yhden perhosen lepatusta vatsassa. Sitä en ole ikinä ennen tuntenut. Ai miksi todennäköisesti? Koska mies sanoi, että haluaisi tehdä jotain kanssani. Ehdotin torstaita. Hän ei pystynyt vielä varmaksi sanomaan, mutta lupasi viestittää mulle pian. Kohta nähdään, mikä on miesten pian… 😀

Ystäväni sanoivat, että kun lähden vaihtoon, mä varmasti heti löydän itselleni miehen. Nauroin. Millä todennäköisyydellä? Miten minä voisin muka törmätä minua miellyttävään mieleen, joka tuntisi samoin? Niin ei nimittäin ole käynyt minulle koskaan aiemmin. Tässä vaiheessa on hyvä palata alakouluaikoihin:

Ensimmäinen ihastukseni oli alakoulussa vuotta vanhempaan poikaan, joka oli silloin mielestäni niiin söpö. Hän muistutti hiukan Robinia, nyt kun mietin. Pidin ihastukseni kuitenkin ihan salassa, koska tulkitsin hänen olevan ihastunut vaaleaan ja kilpaurheilijaystävääni. Läheisin hetki hänen kanssaan tapahtui pullonpyöritys-leikissä, kun hän pussaisi mua poskelle. Oijoi. Perhoset lepattelivat niin kepeästi vatsassa! Samaan aikaan kun itse kirjoitin ihastuksestani imeliä lauseita päiväkirjaani, oli ihastukseni kaveri ihastunut minuun. Hän tuli todella vaikeasta perheestä ja hänellä oli vaikeuksia koulussa. Sitten hän ihastunut minuun. Ja kyseinen ihastus jatkui monta vuotta, vielä yläkoulussakin. Yläasteella hän uskalsi kertoa ihastumisestaan, jonka oikeasti olin tajunnut jo kauan sitten. Mä en tuntenut samoin. Mä en olisi voinut kuvitellakaan seurustelevani hänen kanssaan, hän oli enemmänkin kuin veli mulle. Kun ihastuja alkoikin sitten eräänä päivänä seurustelemaan minua kaksi vuotta nuoremman tytön kanssa, olin erittäin hämmentynyt. Mietin, että olinko sittenkin ihastunut häneen. Lopputuloksena päättelin, että olin ihastunut ajatukseen, että minuun oli ihastuttu. Olin jonkun mielestä naispuolisena henkilönä ihana, mikä oli kiva tunne. Perhoset vain hiukan lepattelivat siipiään.

Teini-ikäisenä ihastuin palavasti vain kerran. Ensimmäinen ihastuminen tapahtui riparini leiriavustajaan. Ai että, se oli todella raju ihastuminen… Perhoset melkein puskivat kurkustani ulos! En niinkään ihastunut ulkonäköön (vaikka siinä ei ollut mitään moitittavaa), vaan henkilön hyväntahtoisuuteen. Muistan, kun eräänä kesäpäivänä noin vuosi rippikoulun jälkeen menin R-kioskille ja näin hänen tulevan ovesta. Muistan vieläkin hänen virheän paidan ja vaaleat farkut. Hän oli tullut vuokraamaan jotain videota ja vaihdoimme muutaman sanan. Oli ihana nähdä, mutta samalla niin raastavaa, sillä eihän hän ollut minusta kiinnostunut. Hän oli kiinnostunut selvästi jostakusta toisesta. Nyt tämä sydämensärkijä on onnellisesti naimisissa. Ja minä olen onnellinen hänen puolesta. Oikeasti. 

Pakko tietysti mainita, että mietin hetken, että voisiko mulla ja omalla isosellani olla juttua. Totesin nopeasti, että ei. Hänellä oli esiintyjän karismaa, mutta hän ei ollut ollenkaan minun tyylinen – hänellä oli ihan erilaiset poliittiset arvot, hän inhosi matkustamista ja isoja, sosiaalisia tapahtumia. Kaksi vuotta sitten hän yhtäkkiä soitti minulle ja vaihdoimme kuulumisia. Pian hän ehdotti, että voitaiskos me nähdä. Kauhistuin. Mitä tää on? Mitä sillä on mielessä? Pyytääkö hän treffeille? ” Vanhojen kaverusten tapaaminen, vanhojen aikojen kunniaks hei!” Sittenpä näimme eräänä iltana baarissa, jossa olimme molemmat isommalla porukalla. Ilta sujui ihan ok, enkä tuntenut yhtään mitään. Perhoset vatsassani olivat hyvin laiskoja, ellei kuolleita. Juteltuamme koin, että hän halusi enemmän kuin kaveruutta, joten oloni oli kiusaantunut. Ilmaisin asiasta myös hänelle, mistä hän närkästyi. Suorapuheisen keskustelun jälkeen totesimme olevamme kavereita. Emme kuitenkaan ole pitäneet yhteyttä keskustelumme jälkeen. Kumpikaan ei ole kait osannut aloittaa.

Olen myös kokenut ihastumisen tasolla yhden illan jutun. Näin yliopiston opiskelijabileissä miehen, joka vei minulta kuvainnollisesti jalat alta. Perhoset olivat kuin vuoristoradassa aina kun näin hänestä vilauksen. Lopulta minä menin juttelemaan hänelle. Jutustelumme sujui niin hyvin, että sain kutsun hänen luokseen. ”Viinilasilliselle.” Päätin kieltäytyä monesta syystä, mutta kerroin hänelle nimeni ja että toivoisin hänen etsivän minut esim. Facebookista. Sitä hän ei koskaan tehnyt. Mursiko hän sydämeni vai minä hänen, sitä en osaa sanoa. Oikeastaan luulen, että kyseessä oli vain pintanaarmu.

Lisäksi synkkään mieshistoriaani kuuluu myös  +35v miehet, jotka pyysivät kahville, jotka kuuluisi laittaa lainausmerkkien sisälle. En ole suostunut. Enkä aijo. Ainakaan vielä vähään aikaan.

Joka tapauksessa tämä treffipuoli on täysin uutta. Katsotaan, mitä tuleman pitää. 🙂