Hedelmällinen herätys

Tässä eräs raikas aamiaissalaatti, joka sopii kevätaamuihin kuin paluumuuttavat pääskyset toukokuun taivaalle.

Ja taas pukkaa papaijaa. Eikö se ikinä kyllästy. No ei! Paitsi että intohimoiselle luonteelleni tyypillisesti todennäköisesti yltiökäytän kyseistä hedelmää vielä hetken, jonka jälkeen saan siitä niin överit, että painan sen pannaan noin vuodeksi. Näin se yleensä menee. Mutta enpä murehdi jääväämättömästä eron hetkestä nyt, vaan nautin täysin rinnoin rakkauden keväästä ja papaijasuhteeni kukoistuskaudesta!

Hyvän huomenen hedelmäsalaatti (kahdelle – tai yhdelle suursyömärille)
ruukullinen rucolaa
1 papaija
1-2 avokadoa
1 pomelo
kourallinen kurpitsan siemeniä
1 tl luomukanelia 
puolikkaan sitruunan mehu
vajaa ruokalusikallinen juoksevaa luomuhunajaa

Revi rucola vadin pohjalle ja viipaloi päälle kuorittu avokado ja papaija, josta on poistettu siemenet. Sekoita sitruunamehuun juoksevaa hunajaa ja lorottele neste hedelmien päälle. Paloittele pomelo ja lisää salaattiin. Ripottele päälle kurpitsan siemeniä ja sirottele kevyesti kanelia pinnalle. Voit myös sekoittaa kanelin sitruunamehun ja hunajan kanssa kastikkeeksi. Kaneli antaa hedelmäsalaattiin jännän lämpimän makuvivahteen. Lisäksi kaneli auttaa ruuansulatuksessa ja tasapainottaa verensokeria.

Tästä hedelmäpotista saat mukavasti hyviä hiilareita ja rasvoja koneiden käynnistämiseen ja vahvoja entsyymejä suoliston toiminnan virkistämiseen. Eräiden teorioiden mukaan ennen puolta päivää kannattaa suosia vain hedelmä- ja marjavoittoisia aterioita, sillä kehon toiminnot keskittyvät tuolloin (n. klo 04-12) jätteiden eliminointiin, ja kaikki iisisti ja nopeasti sulavat ja aineenvaihduntaa tehostavat ruuat auttavat kroppaa tässä prosessissa. Itse olen viime aikoina pyrkinyt vetämään pitkälti hedelmälinjalla aina puolille päivin saakka, ja täytyy sanoa, että olo on ollut mitä kepein ja energisin!

Erilaisia hedelmämiksejä on siis tullut nyt testailtua tässä taloudessa. Ja hyvin ovat nämä äkkiseltään kevyeltä tuntuvat aamupalat maistuneet myös tuolle jykevämmällekin osapuolelle. Vedettiin boifrendin kanssa kyseistä salaattia tänään aamulla rennon romanttisesti samalta lautaselta. Maukkaan yhteisannoksen varjopuolena tosin on, että joutuu pitämään syömisessä suhteellisen kiivasta tahtia, että ehtii saamaan omansa. Ellei sitten satu omaamaan hyviä kristillisiä tasajakotaitoja – tai turtunutta makuaistia. Meidän pöydässä meinasi mennä haarukkataisteluksi…

Rauhanomaista ja relaksoivaa viikonloppua! Taitaakin olla viikendiksi koko maahan luvassa upeaa auringonporotusta ja mahetsuja D-vitamiinikuuroja, eli sinne vaan pihamaalle tyytyväisenä tillottamaan. Näin meikämandoliino aikoo ainakin toimia. 

♥ Virpi

Kommentit (16)
  1. AFAIC that’s the best anwesr so far!

  2. Glad I’ve finally found seomthnig I agree with!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *