Hengityskoulu – Osa 4
Hidastempoinen hengityskoulumme saa vihdoin jatkoa. Tällä kertaa ajattelin jakaa teille mahtavasti rauhoittavan ja tervehdyttävän hengitysharjoituksen, johon törmäsin tovi sitten IIN-opinnoissani.
Kyseessä on lyhyt, mutta voimakkaasti hermostoon ja koko kroppaan vaikuttava menetelmä, jota kannattaa kokeilla esimerkiksi kun hermostut, stressaannut, ahdistut, olet muuten vain pois tolaltasi tai et saa unta.
Stressinvapautushengitys
Aloita päästämällä ilma ulos keuhkoistasi suun kautta voimakkaasti huulten läpi puhaltamalla. Hengitä sisään nenän kautta laskien neljään, pidätä hengitystä laskien seitsemään ja puhalla ilma ulos suusi kautta laskien kahdeksaan. Puhaltaessasi ilman ulos tunne kuinka keuhkosi tyhjenevät ”pohjasta” saakka. Toista sarja yhteensä neljä kertaan.
Harjoitus on hyvin voimakas ja sitä suositellaan käytettäväksi aluksi korkeintaan neljä kertaa päivässä, vain yksi sarja (neljä ulos- ja sisäänhengitystä) kerrallaan. Kuukauden harjoittelun jälkeen sarjaa voi tehdä kahdeksan kertaa päivässä. Hengitysharjoituksen fysiikkaa ja mieltä tervehdyttävä vaikutuksen sanotaan tuntuvan muutaman viikon harjoittelun jälkeen. Helpotusta voi odottaa rentoutumisen lisäksi fyysisiin oireisiin, kuten stressivatsaan.
Kurkkaa muut hengityskoulun osat:
♥ Virpi
(kuva:katrin braga)
Kiitos kovasti vinkeistä! Viime aikoina on tullut kärsittyä tenttistressistä ja unettomuudesta ja varsinkin stressiin on vatsa reagoinut voimakkaasti 🙂 Tämä hengityskoulu menee heti testaukseen…
Hanna, hei kiitti! ja ei tietenkään haittaa että lainasit palan banneriani, huippua vaan että se saa killottaa sivuillasi. Vierailen aina joskus blogissasi, se on super kiva! 🙂