Mukajukurtti

Jukurttipurkki, leipäpussi, juustopaketti, kahvimuki ja sanomalehti lienevät ne yleisimmät tykötarpeet suomalaisten aamiaispöydissä. En lähde nyt sen kummemmin sohimaan näitä aamujemme toteemieväitä, mutta vihjaisempas vain, teille jotka ette tätä tienneet, että prosessoidut maito- ja viljatuotteet ovat yksiä ehdottomasti yleisimpiä ruokayliherkkyysoireiden aiheuttajia. Siksi usein kun kuulen jonkun valittelevan kummallisia vatsa- tai iho-oireita, ehdotan testaamaan hetken maidotonta ja viljatonta elämää. Tämän jälkeen seuraava kysymys useimmin on: ”Mutta mitä mä voin sitten syödä aamupalaksi?”

 

”No herranjestas, vaikka mitä, käytä mielikuvitustasi!” Tekee mieleni joskus sanoa. Sen sijaan annan kuitenkin rakentavamman vastauksen, esimerkiksi seuraavan superhelpon mukajukurttireseptin muodossa.

 

Pussillinen pakastemustikoita
Pari desiä kookosmaitoa
Banaani
Ruokalusikallinen kookosöljyä

Blendaa ainekset tehosekoittimessa ja lapo suuhun jukurtin lailla. Jos teet isomman satsin, säilyy seos jääkaapissa ja maistuu esimerkiksi iltapäivällä välipalana.

Joku blogiani (ja aikaansa?) seurannut saattaa nyt ajatella, että häh, mitä tuossa ohjeessa nyt oli uutta tai edes kirjoittamisen arvoista. On totta, että smoothieita on kotiutettu viimeisen vuoden sisällä äärimmäisen aktiivisesti ja taidokkaasti osaksi ruokavalioitamme erilaisten blogien ja delien tarjonnan voimin, ja voi tuntua, että nämä nykypäivän maidottomat ja ravinnerikkaat pirtelöt (pirtelö, tsih, miten vanhanaikainen sana…) kuuluvatkin jo lähes jokaisen ruokatapoihin. Näin kuvittelin itsekin täällä etelä-helsinkiläisessä kuplassani, kuten mm. myös että ”kaikki” ostavat luomua ja syövät paljon kasviksia ja eivät edes harkitsisi vakuumipakattujen mikropitsojen tai -hampurilaisten syömistä – myydäänkö niitä muuten edes enää, onko se vielä laillista?

 

Kävinpäs kuitenkin taas hieman avartamassa maailmankuvaani ja tömäyttelemässä itseäni maanpinnalle tekemällä viikon vierailun vanhempieni luokse Ouluun. Muutamassa lähiöruokakaupassa tuli myös piipahdettua, ja samalla hieman arvioitua valikoimia ja vakoiltua ihmisten ostoksia. Nätisti ja lyhyesti sanottuna: ”Oho”.

 

Tästä inspiroituneena päätin palata perusasioiden pariin ja postata tämän mukajukurtin ohjeen. Unohdin reseptistä tarkoituksella tocotrienolsit, fytoplanktonit, camu camut, macat, carobit ja kumppanit. Vain marjoja ja hyviä rasvoja, kivoja makuja ja mukava koostumus. Ja hommaan kuluu sama aika kun överiprosessoitujen ruuansulatusjukurttien mainosten tsiigaamiseen mainostauolla. Lopputuloksena vain saat oikeasti vastustuskykyä, vauhtia vatsan toimintaan ja kaiken kaikkiaan hyvää kamaa sisuksiisi.

 

Tällaiset yksinkertaisen taantumukselliset terveiset täältä kuplasta tällä kertaa. Kokeiluniloa aamuihinne armaat.

 

♥ Virpi

Kommentit (46)
  1. uDOaG4 , [url=http://cdkdtviccueq.com/]cdkdtviccueq[/url], [link=http://dqjjoqgquhix.com/]dqjjoqgquhix[/link], http://aftiliycbcbo.com/

  2. b3pzeK txfjlleixeay

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *