Onnenpäivän yrttikilpailu

Tattadaa, onnenpäiväni 13. perjantai on täällä jälleen! Ja sen kunniaksi päätin lehauttaa ilmoille yrttikilpailun.

Omassa ruokavaliossani yrtit näyttelevät jos ei nyt pääosaa, niin ainakin tähtinäyttelijättären parasta ystävätärtä, eli kulkevat tiiviisti mukana pääruuan kyljessä, oli sitten kyseessä salaatti tai jokin muu ruoka. Yleisimmin lautasellani lepäilevät persilja, tilli, vesikrassi, minttu, basilika, ja tätä nykyä lähes päivittäin ihanista ihanin thai-basilika

Jatkuvan ruukkurumban pyörittäminen on alkanut kuitenkin pikkuhiljaa tuntua eltovan epäekologiselta ja omanlaiseltaan kerskakulutukselta. Sen sijaan että rouhin ruukkutolkulla yrteiltä päitä irti joka päivä, haluaisin perustaa oman pienen yrttiviljelmän, josta voisin hienostuneesti napsaista aina muutaman lehdykän ruokiani maustamaan. Kukkarokin olisi varmasti suht kiitollinen kyseisestä aktista. Sopiva sisäviljelymenetelmä pitäisi vain kekkaista. Vuodenaikahan tarjoaa myös mahetsun tilaisuuden luonnosta löytyvien yrttien keräilyyn. (Tekaisin muuten tulevaan Trendiin jutun ko. aiheesta, joten tsek it aut, jos villivihannekset kiinnostaa!)

Tämän päivän kilpailukysymys kuuluu: Mikä on lempiyrttisi ja miten ja mihin käytät sitä? Jos jollain on omakohtaisia kokemuksia yrttien kotikasvatuksesta, niin niitäkin neuvoja otetaan vastaan, että mikä vempele ja menetelmä toimii ja mikä ei. Oikeastaan nyt kun olen onnenpäiväni ansiosta niin hövelillä tuulella, niin kilpailuvastaukseksi kelpuutetaan mitä tahansa yrtteihin liittyvää.

Palkinto on niinkin mahtava kuin Noora Shinglerin uusi Marjoja ja Maskaraa -kirja, joita sain toimitukseen tuplana. Nooran blogi Kemikaalicocktail onkin varmasti monelle teistä tuttu, rohkenisin epäillä. Marjoja ja maskaraa -kirjan kirjoitustyyli ja tematiikka ovat blogille uskollisia, ja kirja on informaatioarvoltaan sitä luokkaa, että voisinpa melkein suositella sitä kouluihin joksikin kulutuskäyttäytymisopin perusteiden oppikirjaksi. Mahtavaa eko- ja terveysvetoista asiaa ruuasta ja kosmetiikasta. Täytyy kyllä nostaa näkymätöntä foliohattua Nooralle upeasta työstä. Bravo!

Kilpailuvastauksen voit jättää tämän postauksen kommenttiosioon tai lähettää mulle sähköpostilla osoitteeseen virpi.mikkonen ät forma.fi. Kilpailuaikaa on ensi viikon perjantaihin klo 13, jonka jälkeen arvon voittajan.

Vapauta siis yrttitietoutesi, vinkkisi ja mahdolliset kasvatuskokemuksesi tänne hyvien energioiden bittiavaruuteen. Epäilen että näissä sfääreissä lentelee itseni lisäksi muutama muukin kiinnostunut.

Kulkekoon onni kanssasi!

♥ Virpi

Kommentit (75)
  1. It was dark when I woke. This is a ray of snhusine.

  2. That’s not just the best anwesr. It’s the bestest answer!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *