Juoksutrendit 2017

Annoin haastattelun keväällä myöhemmin julkaistavaan lehteen. Haastattelija kysyi, mitkä ovat vuoden 2017 juoksutrendit.

Tässä listaus tämän vuoden juoksutrendeistä:

Elämysjuoksu

Ykkösjuttu mielestäni on ehdottomasti juoksun siirtyminen kohti elämyksiä. Tämä trendi on alkanut jo viime vuonna, mutta tänä vuonna ”tavalliset tallaajatkin” lähtevät juoksemaan kohti unelmia tavallisen raastomaratonin sijaan. 

2017 tullaan siis yhä enemmän osallistumaan maratonien sijaan tapahtumiin, joissa on hienot maisemat, vaikeat reitit, esteitä, rasteja. Juostaan pimeällä, pakkasessa, kivikössä ja suossa.

Juoksun pitää tuntua saavutukselta.

trendit 2017, 2.jpg

Kengät, joka juoksuun

Varustepuolella jatketaan myös jo aloitettua rataa. Jokaiselle matkalle ja alustalle tulee olla oma erikoiskenkänsä. Ilman nimenomaisesti tähän harjoitukseen ja maastoon tarkoitettua kenkää ei voi treenata. Ja onhan nyt päätään nostanut jopa pelkillä villasukilla juokseminen.

hoka speedgoat.jpg

Ensimmäinen puolimaraton

Vaikka elämysjuoksu nostaa päätään, on trendinä myös ensimmäinen puolimaraton. Uusia juoksijoita tulee koko ajan kiihtyvällä vauhdilla lajin pariin. Ja puolimaratonin tavoittelijat ovat siis edelleen yksi trendi. Hyvää niin – uusia tienkuluttajia kaivataan aina.

 

Sosiaalisuus

Yksilölaji siirtyy entisestään sosiaalisemmaksi. Juoksupalvelut lisääntyvät ja juoksusta huudellaan sosiaalisessa mediassa. Hienoa. Tehdään tätä porukalla.

trendit 2017 3.jpg

Instakuva-juoksu

Treenipaikka ja -vaatteet valitaan sen perusteella mistä saa hyvän kuvan Instaan :) Hyvä, jos tämä motivoi lähtemään lenkille. Instassa myös yhä aktiivisemmin seurataan eri lajien harrastajia ja haetaan motivaatiota toisten onnistumisista.

bestnine2016.jpg

Married runners

Juoksu on pariskuntien yhteinen harrastus. Molemmat innostuvat juoksusta tai ei-juoksevakin lähtee liikkeelle. Loistavaa parisuhdeaikaa.

 

Juoksevat kotiäidit

Buumi omien juoksuennätysten rikkomisesta äityislomalla jatkuu. Mielettömän hieno trendi. Katsokaa vaikka Candyä tai Hillaa. Upeita naisia :) Näistä mallia!

 

Ultramatkat

Tavallisen maratonin juoksemisen jälkeen halutaan kurkistaa mitä löytyy maratonin takaa. Uusille ultramatkoille lähdetään rohkeammin kuin koskaan. Kaikki haaveilevat Spartathlonista juostessaan.

trendit 2017.jpg

Nähdään juoksureiteillä ja -kisoissa. Otetaan toisistamme Instakuvia, kun kohdataan. Huudellaan omista onnistumisista ja haasteista sosiaalisessa mediassa :) Nautitaan juoksusta!

Mitä sinusta vielä puuttuu listalta?

Seuraa: Instagram, Facebook, Bloglovin

Suhteet Oma elämä Liikunta Työ
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.