Risuja tukassa

Eilen kirjoitin kuinka olimme pitkäperjantaina juoksemassa eri polkureittejä saaristossa (lue tästä). Lauantaina olimme aamupäivän joogaamassa ja lauantain ilta kului Linnavuorella ylämäkitunkkauksen merkeissä. Eilen juostiin polkuja yksi Turun vakioreittimme: Littoinen – keskusta – Luolavuori – Vaarniemi – Lemu – Kaarina -Littoinen. 

Luonto on vielä heräämässä kevääseen ja paikoin metsässä on vielä jäätä ja lunta. Eilen myös satoi lunta aina välillä ja lämpötila tuntui vaihtelevan reilusti. Se ei haitannut yhtään. Luonto vei jälleen voimat ja rauhoitti mielen. 

voimaannuttava metsä.jpg

voimaannuttavamatsä5.jpg

Juoksutelakan vuoksi en ole tänä vuonna juurikaan päässyt juoksemaan ja tämä pääsiäinen on ollut sen vuoksi henkisesti todella tärkeä. Eilen matkasimme poluilla noin 34 kilometriä ja teimme Vauhtisammakkolla nopean punttitreenin menomatkasta. Kotiin päästyämme olin aika poikki, mutta aivan uskomattaman onnellinen siitä, että tämän kauden pisin lenkki tuli tehtyä. Jos se tästä taas lähtisi. Pitää koputtaa puuta, että jalka kestäisi ja saisi treenattua kunnolla. Lue juoksutelakasta tästä.

voimaannuttavamatsä6.jpg

voimaannuttavamatsä3.jpg

voimaannuttavamatsä4.jpg

Enempää en kirjoittele, koska olemme lähdössä metsään. Taas on aika kerätä risuja tukkaan 🙂 Niitä on tässä pääsiäisenä kaiveltu tukasta irti 🙂

Enemmän metsäseikkailuja Instagramin My Storyssä @anniliukka.

voimaannuttavamatsä2.jpg

voimaannuttava metsämikko.jpg

Nautitaan vielä viimeisestä vapaasta ennen arkeen palaamista!

Suhteet Oma elämä Liikunta Ajattelin tänään

Metsä – täysi vapaus!

Kevät on ollut kiireistä (vaikka olenkin vannonut, että en koskaan väitä elämäni olevan kiireistä!) ja tapahtumarikasta. Pääsiäinen tuli juuri oikeaan hetkeen. Pitkäperjantain aamuna tuntui aika väsyneeltä, kun heräiltiin ja tiesin, että edessä on iso nippu paperitöitä. Onneksi sain ne nopsasti tehtyä ja pääsimme tien päälle etsimään uusia polkureittejä!

metsä0.jpg

metsä.jpg

metsä1.jpg

Me ajettiin Paraisille ja tsekattiin ensin siellä reittejä ja sen jälkeen ajoimme Nauvoon syömään ja katsomaan uusia polkuja. Kaikista pienen pienistä polkureiteistä saimme kasattua jopa 25 km matkan kasaan. Tämä on itseasiassa pisin lenkkini tänä vuonna. Kipeä kantapääkin kesti mukana suhteellisen hyvin.

metsä2.jpg

metsä3.jpg

metsä4.jpg

Metsällä on kyllä uskomaton voima. Ensimmäisellä reitillä tunsi kilometri toisensa jälkeen, kuinka kaikki kiire ja kireys suli pois. Olin vielä koko päivän aika väsynyt, mutta metsässä vaan jotenkin voimaantuu. Ei ollut kiire ja mentiin rauhassa nautiskellen. Polkujuoksusta tulee uskomaton vapauden tunne.

metsä5.jpg

metsä6.jpg

metsä7.jpg

 

metsä9.jpg

Metsä on minulle paikka, joka todella poistaa kiireen ja jossa nautin elämästä. Se myös laittaa murheet ja haasteet oikeisiin mittoihin. Metsä rauhoittaa. Ja oli tietysti aivan ihana päästä juoksemaan. Sitä olen kyllä kaivannut. Lue tästä, miksi juoksu on ollut katkolla.

Eilen pääsiäislauantain kunniaksi käytiin aamulla oikein pitkän kaavan mukaan joogassa ja iltapäivällä mäkitunkattiin pari tuntia mäkeä sauvojen kanssa Linnavuorella. 

Fiilis on aivan eri kuin torstain iltana. Miten sulla? Onko pääsiäinen mennyt eheytyessä? Mikä on sun keino rentoutua?

Seuraa: InstagramFacebookBloglovin

 

Suhteet Oma elämä Liikunta Mieli