En ole saavuttanut mitään
Havahduin muutama aamu sitten bussissa kahden tytön rupatteluun siitä, että ”Tuntuu, että se osaa kaiken.” Uteliaana jäin kuulolle. Eikä bussin ruuhkassa kyllä paljon muuta vaihtoehtoa ollutkaan 🙂 Yläastelaiset tytöt keskustelivat siitä, että joku tyttö tuntui heistä osaavan kaiken. Keskustelussa ei tullut ääneen sanotuksi, että tytöt olisivat kokeneet, etteivät itse osaa mitään tai ole saavuttaneet mitään. Se kuitenkin kävi hyvin selväksi rivien välistä. Keskustelussa käytiin läpi onnistujan täydellisten instakuvien maailma, ihmissuhteet, vaatteet ja yleinen olemus. Huomasi, että tämä tyttö ainakin osasi antaa ulospäin kuvan, että on voittamaton ja on saavuttanut kaiken. Jäin miettimään asiaa.
Useammin pitäisi pysähtyä miettimään mitä meillä on ja mitä haluamme elämältä sekä sitä, mitä olemme jo saavuttaneet. Varmasti, jos kysymme ystäviltämme, mitä olemme heistä saavuttaneet, saamme pitkän listan asioita. Joskus palautuminen todellisuuteen voisi olla hyvä ja ystävältä kannattaa kysyä, mitä ystävän mielestä olet saavuttanut. Silloin voisi hetken katsoa elämäänsä ulkopuolisen silmissä. Ja todeta mitä on saavuttanut. Varmasti nämä bussin tytöt olivat taas jonkun toisen mielestä saavuttaneet paljon. He eivät vain itse osanneet arvostaa saavutuksiaan.
Samalla mietin, että olenko itse saavuttanut mitään? Mitkä ovat niitä asioita, joita itse koen saavutuksiksi. Niitä tuntui olevan kovin vähän. Helposti ajattelen, että jos minä, siis minä, olen tehnyt tämän, ei se voi olla vaikeaa. Se ei voi olla saavutus. Jos minä pystyn, pystyy kaikki muutkin. Ja varmasti pystyvätkin.
Mitkä asiat sitten itse koen saavuttaneeni. Tässä ensimmäisiä mieleeni tulleita asioita, jotka tuntuvat jollakin tavalla saavutuksilta:
Auskultointipaikka. Kun valmistuin oikiksesta, se ei tuntunut miltään. En juhlinut valmistumista. Se vain tapahtui. Sen sijaan jännitin vain sitä, että ehdinkö saamaan gradun ja kurssit valmiiksi niin, että saan paperit ulos ja ehdin auskultointipaikkojen hakuun. Olen opiskelujen aikana työskennellyt käräjäoikeudessa ja halusin ehdottomasti heti valmistumisen jälkeen samaan käräjäoikeuteen auskultoimaan. Valmistuminen oli vain etappi kohti auskultointi. Kun sitten sain soiton, että paikka on minun, se tuntui jollakin tavalla kovalla työllä saavutetulta.
Ensimmäinen ultrakisa. Vuosi 2013. Perniö. Takana yksi aiemmin juostu maraton ja nyt matkana 100km. Aika kylmiltään hyppäsin ultran pariin ja kisan maaliintulo tuntui mahtavalta. Kisa oli muutenkin mieletön – yöllä nousi ihana sumu ja juoksu kulki hyvin. Koko kisa tuntui saavutukselta.
Torinon 24h MM-kisat 2015. Mielettömän nappi juoksupäivä: ihana juoksufiilis ja hyvä kisa.
Tutustuminen vanhempiini aikuisiällä. Minulla on aivan mieletömät vanhemmat ja meillä on aina ollut hyvin läheiset välit. Reilu vuosi sitten tein kotona täyden suursiivouksen ja vanhempani olivat kanssani raivaamassa. Oli hienoa viettää aikuisena heidän kanssaan aikaa. Vaikka siivosimmekin tuon koko ajan 🙂 Jollakin tapaa tämäkin tuntuu saavutukselta. Kaikki eivät aikuisena vietä vanhempiensa kanssa aikaa. Tai siis meillä ei kyllä koskaa ole ”vietetty aikaa” vaan meillä tehdään koko ajan jotain 🙂
Vauhtisammakko. On ollut mietetöntä saada olla mukana Mikon kanssa kasvattamasssa yritystä. Toki se on vaatinut työtunteja ja sateessa ullkona seisottuja kilometrejä. Saavutus on myös se, että olemme saaneet kerättyä kasaan joukon mielettömiä asiakkaita ja ihanat ohjaajat.
Tämä blogi. Tätä on pyydetty pitkään ja kauan olen miettinyt. Yhtenä aamuna sain vain päähänpiston, että NYT ja siitä se lähti. Pidän nimenomaan blogin aloittamista saavutuksena, koska se kesti niin kauan 🙂
Minkä asian sinä olet saavuttanut?
