Tavallinen elämäni…
Nuorempana ajattelin, että olisi hienoa olla jotain erilaista. Erottua joukosta ja saada oma ääni kuuluviin. Arkinen elämä tuntui tylsältä tulevaisuudelta. Tuli katsottua itseä vanhempia ihmisiä ja mietittyä, että minusta ei ainakaan tule tuollaista. Tuollaista tavallista.
Ikä tuo mukanaan erilaisia ajattuksia ja ehkä sitä kuuluisaa elämänviisautta. Nykyisin huomaan yhä useammin sanovani Mikolle, että ”Olipa kiva ihminen. Tavallinen.” Tavallisuudesta on tullut uusi ihanteeni. Mitä tavallisempi ihminen, sitä enemmän koen saavani ihmisestä ja tämän olevan sinut itsensä kanssa. Kommunikointi ja toimiminen ovat helpompaa. Olen itse käytännön ihminen (ainakin suureksi osaksi) ja suhteellisen suoraviivainen tekemisessäni. On helpompi toimia tavallisen ihmisen kanssa. Ollaan saman piuhan päässä.
Tavallisuus ei minulle tarkoita, etteikö tavoittelisi uralla etenemistä, kovempia treenituloksia tai ylipäätään kehittyisi ihmisenä. En tarkoita erikoisuudella omalaatuista pukeutumistapaa tai muuta vastaavaa, vaan sitä miten ihminen yleensäkin toimii. Erikoisia harrastuksia meillä nyt kaikilla on – siitä en voi ehkä itse muille herjata 🙂 Tavallinen arki on kuitenkin parasta. Koti, tavalliset ruokakauppareissut, tavallinen viikkosiivous. En jaksa enää tavoitella erikoisuutta ja erikoisia tekoja ja varsinkaan pyrkiä saamaan sitä kautta hyväksyntää. Enemmän haluaisin olla tavallisen arjen sankari. Tai arjesta selviytyjä. Haluan kehittyä ihmisenä, tavallisena ihmisenä.
Ehkä ikä tuo itsevarmuutta ja sen, että ei tarvitse enää huutaa erottuakseen joukosta. Elämä soljuu kivasti eteenpäin, kun lakkaa hakemasta jotain mitä ei ole. On sellainen kuin on ja kehittää itseään siitä.
Ollaan tavallisia! Just sellaisia!