Voinko harrastaa vaikka en ole hyvä?

Uuteen harrastukseen hurahtaminen on ihanaa. On hienoa päästä tutustumaan uuden lajin tekniikkaan ja vaatimuksiin, kehittää omia heikompia ominaisuuksia sekä pursuta innostusta motivaatiosta. Itse olen noin kahdeksan vuotta sitten siirtynyt ryhmäliikunnasta juoksuun ja muistan kuinka oman itseni kanssa sain käydä keskusteluja siitä, voinko harrastaa juoksua, vaikka en ole pitkissä lenkeissä hyvä. Pärjäsin juoksun aloittamisessa erinomaisesti lyhyissä intervalleissa ja kovissa vedoissa, mutta pidemmät lenkit (eli yli tunnin lenkit) olivat aivan kamalia. Näiden lenkkien loppuajan vain odotin sitä, että pääsen kotiin ja mietin sitä miksi lihaksia särkevät niin julmetusti. 

Siirryttäessä lajista toiseen monet tuntuvat ajattelevan, että tämä ei ole minun lajini, jos käykin niin, että uudessa lajissa ei ole ryhmän tai tunnin paras tai ainakin keskiverto. Itse pystyn hyvin peilaamaan tätä jumpasta juoksuun siirtyvien naisten kohdalla. Monet eturivin jumpparit kokevat juoksuun siirryttäessä saman mallin kuin minä olen kokenut. Jumpan perusteella pärjätään intervalleissa, mutta pidempi kestoinen yhdenjaksoinen juoksu nostaa sykkeet pilviin ja tekevät suorituksesta henkisesti vaikean. On helpompi lopettaa juokseminen ja palata eturiviin jumppaamaan, kuin jatkaa läpi heikompien ominaisuuksien kehittämisen.

hyvä3.jpg

Uudessa lajissa ei tarvitse, eikä kuulukkaan, pärjätä heti. Uuden lajin hohtona on omien ominaisuuksien kehittäminen ja sitä kautta myös henkinen kasvu. Pitää malttaa. Varsinkin juoksussa kehitys tulee hitaasti, koska kyseessä on laji, jota pitää harrastaa pitkään, jotta ominaisuudet kehittyvät. Juoksussa pitää maalin lisäksi osata nauttia matkasta. Matka ei aina ole helppoa, mutta se onkin lajin suola.

Jokainen meistä on uudessakin lajissa jossain osiossa hyvä. Juoksu on esimerkiksi niin monipuolinen laji, että aluksi pärjää varmasti jossakin osa-alueessa. Itse aiheutamme itsellemme sen tunteen, että emme ole tarpeeksi hyviä. Kuka sen hyvän rajan sitten määritteleekin ja missä se sitten kulkeekin, pitää itse uskoa siihen, että pystyy saavuttamaan itselleen tarpeeksi kovan tason uudessa harrastuksessa.

hyvä2.jpg

Itselle lähiaikoina on tällaisia tuntemuksia tullut, kun aloitin joogan. Se oli haastavaa.  Tunneilla tuntuu, että ainoastaan paukkuu, mutta ei veny. Kun sitten päätin unohtaa sen, että minun pitäisi olla täällä paras tai ainakin keskivertoa parempi, alkoi jooga sujua. Keskityin vain itseeni, en siihen olenko etu- vai takarivin joogaaja. Lue kokemuksistani joogasta täältä ja täältä.

Kun on yhdessä lajissa pärjännyt eturivin tasoisesti, on vaikeaa siirtyä uudessa lajissa takarivin tasoon. Helpompaa on todeta, että tämä harrastus ei sovi minun vartalolleni/lihaksistolleni tai muuten vain minulle. Minua ei ole luotu harrastamaan tätä lajia. Kyse on useasti kuitenkin vain siitä, että et ole harjoittanut niitä kunnon osa-alueita, joita uudessa lajissa tarvitset. Kuten sanottua, jumppaajat usein pärjäävät lyhyissä vedoissa, mutta yhdenjaksoiset lenkit matalalla sykkeellä on mahdottomia. Tämä ei tarkoita, ettet voisi harrastaa juoksua, koska olet siinä huono. Tämä tarkoittaa, että ole onnellinen nopeudesta ja voimasta, jota sinulla on jumpasta ja kehitä sitä ominaisuutta jota sinulla ei vielä ole. Nauti siis matkasta.

 

 

Seuraa: InstagramFacebookBloglovin

hyvinvointi liikunta hyva-olo syvallista
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.