Hei.

Tuntuu kuin en olisi kirjoittanut aikoihin.

Toinen ilta ilman juotavaa. Eilinen meni kuin huomaamatta, vahingossa. Tai ei kokonaan vahingossakaan, mutta ilman tietoista päätöstä olla juomatta. Tänään töistä ajellessa mietin, että kotona ei oo mitään. (Viiniä on.) Kaupat ei oo auki. Moni asia itketti, niinkuin on tehnyt koko päivän. Auton ratissa kuitenkin hanat aukesi. Tämä päivä sisälsi kotiin liittyvää epävarmuutta, töykeää asiakaspalvelua, kiirettä, väsymystä huonon unen jälkeen, väärinymmärryksestä johtuvaa loukkaantumista, asian selvittämistä, menettämisen pelkoa, pitkää palaveria ja henkisesti raskaita asioita, luopumista ja sopeutumista määrittelemättömän pitkäksi aikaa tilanteeseen, joka ei miellytä. Joka tuntuu pahalta ja ahdistavalta. Kun tulin kotiin, tunsin eteisessä, miten karpalolonkero huuhtelee huulia ja valuu pitkin nielua. Ei se ihmeelliseltä tuntunut.

Suukottelin rakkaita, supattelin huomisia suunnitelmia, keittelin teetä, tein voileipää, juttelin facessa kavereiden ja ystävän kanssa. Ja vaikka koko päivä on mennyt kuin sumussa, jostain alkoi pilkistää aurinko.

Kello on paljon, mutta menen nukkumaan hymyillen.