Sonderkommando – tarinani Auschwitzista

Alkuteos: Sonderkommando – Dans l’enfer des chamdres a gaz (2007)

Tekijät: Shlomo Venezia Beatrice Prasquierin haastattelemana

Suomentaja: Lotta Toivanen

Kustantaja: LIKE 2008

Sain tämän kirjan äidiltäni joululahjaksi, kuten toivoinkin. Kirjan on siis kirjoittnut Shlomo Venezia. Kirja perustuu Shlomon omiin kokemuksiin, eli on tositapahtumiin perustuva. Kirja oli kirjoitettu haastattelumuotoon, joka toimii erinomaisesti. Alussa oli aina jokin kysymys, jota seurasi Shlomon vastaus kysymykseen. Shlomo kertoo kirjassa tapahtumat hyvin rehellisen oloisesti ja sanookin jossain kohtaa kirjaa, että kertoo vain asioita, jotka hän todella muistaa tapahtuneen ja on itse nähnyt. Hän sanoo myös jakavansa tarinansa, ettei mitään tällaista pääsisi enää koskaan tapahtumaan.

Kirja sijoittuu toisen maailmansodan aikaan. Shlomo oli 21-vuotias juutalainen, joka kuljetettiin Auschwitziin. Pästyään Auschwitziin Shlomo erotettiin hänen äidistään ja pikkusiskostaan, joita hän ei tämän jälkeen nähnyt enää koskaan. Shlomo päätyy sonderkommando-vangiksi. Sonderkommandot olivat juutalaisia, jotka toimivat keskitysleireillä krematorioiden parissa. Saattoivat kaasutukseen joutuvia uhreja kaasukammioihin, tyhjensivät kaasukammiot kaasutuksen jälkeen ja hoitivat ruumiiden kuljettamisen tuhkaukseen. Hyvin harvat sonderkommandot jäivät henkiin, mutta Shlomo Venezia oli yksi niistä. 

Luin Sonderkommandon matkustaessani bussilla ystäväni luokse ja tullessani poissa sieltä (matkaa yhteen suuntaan 4 tuntia). Eli kahdella istumalla tuli luettua. Sonderkommado oli hyvin koskettava. Moneen kertaan lukiessani itkin; välillä kauhistuessani ihmisluonnon hirveyttä, kun taas välillä ihmisen hyvyydestä toista kohtaan + tietysti kohtaukset, joissa kerrottiin hyvin yksityiskohtaisesti jonkun ihmisen kohtalosta. Erittäin hyvä kirja ihmismielestä, tilanteisiin sopeutumisesta, ihmisen pahuudesta, lähimmäisenrakkaudesta, mutta toisaalta taas itsekkyydestä, ja siitä kuinka lopulta omasta elossa pysymisestä tulee tärkeämpää, kuin mikään muu. Kirja laittoi miettimään ihmisyyttä, sekä inhimillisyyttä uudesta näkökulmasta.

”Kerran tulokkaiden joukossa oli äiti, jolla oli kaksi noin 12-vuotiasta tytärtä. Tytöt eivät riisuutuneet. He seisoivat vain jähmettyneinä ja katselivat muita. He olivat kotoisin Belgiasta, kaiketi vauraasta, elegantista perheestä. Jotta tytöt eivät saisi selkäänsä, puhuin heille ranskaksi, siis no, omalla tavallani ja sanoin: ”Madame, äkkiä nyt, koska saksalainen tulee ja tappaa teitä.” Ymmärsin, että tyttöjä hävetti riisuutua muiden nähden. Silloin sanoin: ”Ei kukaan nähdä teitä! Älkää pelätä”, ja asetuin selin heidän eteensä, jotta heillä olisi edes vähän suojaa.”

Suosittelen luettavaksi etenkin jos yhtään kiinnostaa toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat tai ihmisen käyttäytyminen ja ihmismielen toiminta äärimmäisissä tilanteissa. Sonderkommando on järkyttävä kirja, mutta sellainen, joka jokaisen kannattaisi lukea.

– keijutyttö