Kuinka minusta tuli kirjailija?

Otsikon mukainen kysymys on ollut ehkä yleisin minulta kysytty kysymys ja miksi ei?

Usein ihmisiä kiinnostaa henkilö tekstien taustalla, jopa enemmän kuin itse tekstit. Tottahan se on että tekstit saavat erilailla syvyyttä, kun tietää jotain niiden kirjoittajasta. Samaa voisi sanoa laulajista. Monet koskettavat lyriikat toimivat paremmin, jos tiedät laulajan laulavan omasta elämästään. Mistä siis kertoisin? Lapsuudesta, nuoruudesta vai tästä hetkestä? Jos aloitan kertomalla miten päädyin kirjoittamaan ensimmäisiä tekstejäni! 🙂

Kun olin vielä alle kouluikäinen rakastin tarinoiden kertomista.Neuvolantätien muistiinpanoissa taitaa lukea kohdallani jokaisella sivulla: ” hyvä mielikuvitus ”. Vanhassa maalaistalossa kasvaneena monet tarinat saivat alkunsa luonnosta ja tutusta ympäristöstä. Koulussa kirjoitin tarinoita metsässä asuvista keijuista, maahisista ja eläimistä. Kirjoitin myrskyisistä öistä, ukkosesta ja noidista. Tarinoissani vilisi satumaailman hahmoja omassa tutussa lapsuuden maisemissa. Opettajat kehuivat tarinoitani ja arvostivat mielikuvitustani. Sain itseluottamusta että tässä minä olen hyvä! Sitten oli aika siirtyä yläasteelle, eikä keijuista kirjoittaminen ollut varsinaisesti muotia. Kirjoitin teinitytön hurjista seikkailuista, ensirakkaudesta ja siitä tunteesta, kun juotiin salaa siideriä koulun diskossa. Uusi opettajani ei kuitenkaan arvostanut realistista kuvaustani nuoren elämästä, ja tyytyi arvostelemaan tekstini ala-arvoiseksi. Täytyy myöntää, että pilkut ja isot alkukirjaimet unohtuivat usein kun uppouduin tarinan pyörteisiin. Itsetuntoni koki kuitenkin kolahduksen, kun ymmärsin että sisällön lisäksi pitäisi osata sellainenkin asia kuin kielioppi.

Äitini kannusti minua kirjoittamaan tarinoita ja runoja kotona. Isäni kuunteli tarinoitani välillä nauraen ja välillä päätään epäuskoisena pudistellen, ja minä kirjoitin lisää. Kirjoitin huonoja tarinoita ja hyviä tarinoita. Opettelin omaa juttuani. Äitini on ammatiltaan kuvataiteilija ja kiersi jo lapsuudessani erilaisissa myyjäisissä ja näyttelyissä. Kerran hän ehdotti että ottaisi myyntiin minun tekemiä runokortteja. Illan myöhäisillä tunneilla liimasimme vanhalla tulostimella tulostettuja suttuisia maisemakuvia pahville. Kuvan yhteyteen äiti kirjoitti minun keksimiä runoja. Muistan vieläkin sen tunteen, kun ensimmäinen asiakas osti kolme korttiani ja kehui kuinka kauniita tekstejä kirjoitan. Tämä oli yksi käännekohta elämässäni. Ymmärsin että äidin ja isän lisäksi muutkin pitivät teksteistäni.

Lähdin opiskelemaan matkailualaa peruskoulun jälkeen, koska halusin mahdollisimman kauas pois kotoa uusiin maisemiin. Olinhan valmis itsenäistymään jo kuusitoistavuotiaana. Huomasin hyvin nopeasti, ettei itsenäistyminen ollut ollenkaan niin helppoa ja mukavaa kuin olin kuvitellut. Vuoden päästä olin kuluttanut rahojani valmisruokaan ja halpaan viiniin. Palasin nöyränä takaisin kotikonnuille. Jatkoin opintoni loppuun hieman lähempänä kotoa. Onneksi niin, sillä muuten en olisi tavannut nykyistä aviomiestäni ja lasteni isää.

Opiskeluiden jälkeen päätin kirjoittaa enemmän sellaisia runoja, joita ihmiset tahtoivat ostaa. Kirjoitin paljon rakkaudesta, vaikka en siitä vielä juuri mitään tiennyt. Kirjoitin avioeroista, ruuhkavuosista ja eläköitymisen riemusta. Moni ihmettelikin, miten ikäiseni voi kirjoittaa sellaista asioista niin uskottavasti. Teetin kortteja Ifolorilla ja kiersin myyjäisissä myymässä omia runotuotteitani. Seuraavaksi päätin opiskella itseni lähihoitajaksi, sillä tahdoit työskentelemään päiväkotiin. Opiskelujen aikana tapasin paljon erilaisia ihmisiä. Vanhainkodissa opin sellaista viisautta ja nöyryyttä, mitä en olisi mistään muualta oppinut. Lapset opettivat minulle avoimuutta, hetkessä elämistä ja aitoutta. Näillä eväillä minun oli helppo kirjoittaa jälleen erilaisia runoja.

Vuodet kuluivat nopeasti. Menin naimisiin ja sain ihanan tyttären. Elämä oli näyttänyt minulle uusia asioita, erilaisen tavan rakastaa.

Sitten koitti päivä, kun puhelin soi. Sain kuulla isäni sairastuneen syöpään. Kirjoitin paljon tekstejä surusta ja luin niitä isälleni sairauden aikana. Hän rakasti kuunnella runojani. Nyt en kirjoittanut kaupallisia runoja. Kirjoitin suoraan sydämestäni. Perustin Facebookkiin Suruhetki nimisen yhteisön, jossa julkaisin runojani. Huomasin pian sivuston suosion nousevan. Alussa sain muutamia tykkäyksiä runoihin ja joku kommentoi ”kaunis runo”. Ennen joulua isäni kuoli. Kirjoitin päiväkirjaa ajatuksistani sairauden aikana ja sen jälkeen. Päiväkirjasta muodostui kirja. Esikoisteokseni. Osa minua, pala taivasta. Huomasin että perustamalleni Suruhetki sivustolle oli kertynyt useita satoja lukijoita. Kaikki jakoivat saman menetyksen tunteen, etsivät lohdutusta sanoistani. Sain pyyntöjä ihmisiltä, voisinko kirjoittaa heille runon tai heidän elämästään kauniin tekstin. Minä kirjoitin ja opin hurjasti lisää elämästä.

Suru alkoi kuitenkin tuntua välillä liian raskaalta. Teksteissä toistuvat hautajaiset, urut ja jäähyväiset tuntuivat liian surullisilta. Perustin silloin oman kirjailijasivuni ” Kirjailija Maria Vakkuri ”. Sivustolle kirjoitin kaikista tunteista. Oli ihana vapauttavaa kirjoittaa myös muusta kuin surusta. Kirjoitin sivustolle lapsuusmuistoista omenapuiden varjossa. Kirjoitin nuoruuden pitkistä öistä ja ystävyydestä. Kirjoitin rakkaudesta, sen erilaisista merkityksistä. Sain aina vain enemmän tilauksia runoista. Minä kirjoitin ja rakastin jokaisen rivin kirjoittamista. Rakastin sitä että sain kirjoittaa muiden ajatuksia paperille. Kävin ensimmäisillä kirjailijavierailuilla ja luin tekstejäni ääneen.

Elämä kuljetti minua jälleen eteenpäin. Tapasin uusia ystäviä ja annoin itselleni luvan nauttia elämästä kaiken surun jälkeen. Vanhojen ystävien kanssa löysimme toisemme uudelleen vuosien jälkeen. Ostimme mieheni kanssa ensimmäisen oman kodin. Isäni kuoleman jälkeen sain miehen isästä kuin toisen isän minulle. Mieheni äidin kanssa oli helppo puhua kaikesta ja välillä unohtui, että hän on mieheni äiti, eikä vain joku oma ystäväni. Huomasin että elämässäni oli paljon tärkeitä ihmisiä. Oma äitini kuunteli huoliani ja tsemppani totetuttamaan omia unelmiani. Siskojen kanssa puhuttiin kaikesta maan ja taivaan välillä. Saimme mieheni kanssa toisen lapsen, täydellisen pienen pojan.  Lopetin päivätyöt ja keskityin siihen mitä oikeasti rakastin. Kirjoittamista. Tuntui että vihdoinkin kaikki oli elämässä oikealla paikallaan.

Tässä nyt ollaan. Joku voisi sanoa, että olen hölmö kun lopetin päivätyöt. Joku voisi sanoa, että olen hölmö kun sain lapsen niin nuorena. Joku voisi sanoa, että oli hölmöä saada toinen lapsi. Joku voisi sanoa, että minun olisi pitänyt mennä lukioon kuten siskoni. Joku voisi sanoa, että olisi viisasta elämää elämäänsä toisella tavalla. Mutta ensimmäistä kertaa elämässäni uskon vain itseäni.

Elämä tuo eteeni varmasti vielä paljon erilaisia ihmisiä ja tapahtumia, uusia näkökulmia runoille.

Elämä tuo eteeni arjen uuvuttavia päiviä, pieniä ilonhetkiä ja opettavaisia asioita.

Minä otan vastaan sen kaiken ja olen ONNELLINEN.

Kommentit (3)
  1. Kirjailija Hannu
    15.9.2021, 15:52

    Tämä on lyhyt tarina:

    3 sotilasta

    3 sotilasta lähti yhdessä lomalle armeijasta. He ottivat salaa joitakin pyssyjä sieltä. Mitä he tekivät
    kaupungilla oli he ajattelivat ryöstää sen pyssyillä. He tulivat jonkin vaatekaupan luokse ja he menivät
    sinne. Yksi heistä alkoi ampua kattoon ja myyjät juoksivat kyyryssä. He menivät kassalle ja osoittivat
    myyjää pyssyllä. Myyjä otti kassasta rahaa ja antoi heille jonka he pistivät reppuun ja lähtivät pois.

    He lähtivät rajaa kohti. Ja onnistivat pääsemään rajan yli. He tulivat rajan takana olevaan kylään.
    Kylästä pitkän katsominen kylän takana oli vähän ränsistynyt talo. He menivät sinne. He alkoivat asuttaa
    taloa. Pyssyjä heillä oli tarpeeksi. Raha kyllä kävi tähänkin valtioon millä he ostivat lähellä olevasta
    kaupungista tarvikkeita.

    Hyvin heillä meni jo puoli vuotta oli kohta mennyt. Tähän tuli varmaankin olla lopun elämä toisessa
    valtiossa sillä kaikki nämä sotilaat armeijaan lähtiessä asuivat vielä lapsenkodissa. He ajattelivat
    tämä talo toisessa valtiossa pitää asua koko elämän. Saadakseen rahaa enemmän he kyllä jostain kassoista saavat kätevästi vipattua eikä tarvinnut aseella heilua.

    He olivat kotimaasta kadonneita ja heitä etsittiin armeijasta. Mistään heitä ei löydetty. Kaikki he
    soittivat koteihinsa kun näkivät lehdessä 3 sotilasta oli heidän kotivaltiostaan kadonnut. Kodeista
    sanottiin tulkaa takaisin kotiin. He sanoivat me otetaan heti se oma kämppä. Niin he menivät kotimaahansa ja jokainen heistä sai jostakin hylätystä vanhasta talosta ilmaiseksi asumistalon.

    Kirjoitin tämän toivoessa kirjailijan uraa

  2. Kirjailija Hannu
    7.9.2021, 10:50

    Tämä on lyhyt tarina:

    Harhautettu ryöstäjä

    He olivat kahvilla ulkona. Kuului pamaus ja väki meni sisään. He katsoivat miestä joka ampui ja mies alkoi tulla heitä kohti. Joku otti ison lankkupalan ja iski miestä. Mieheltä meni taju. He kantivat tajunsa menettäneen miehen autoonsa ja veivät tajuttoman miehen kauas. Mies heräsi sitten. Mies ei kuitenkaan palannut siihen missä he olivat kahvilla.

    Mies jatkoi vaelteluaan maissa ja mies ryntäsi kauppaan ja sai kassan auki ja piteli myyjää ja otti kaikki kassan rahat. Mies jatkoi menoaan ja hänelle riitti nämä rahat joksikin aikaa. Lehdessä luki muutamia ryöstöjä oli kaupungilla tehty.

    Kului puoli vuotta kun samanlainen ryöstö oli silloin tehty. Ryöstöjä oli muutama kappale ja maa oli enemmän rauhassa. Kaupungilla suunniteltiin estää se ryöstäjä. Tämä osasi päästä tavallisen vartijan ohi. Oli armeijakin kokeillut estää sitä ryöstäjää mutta se pääsi sotilaiden läpi.

    Joku mies yritti omia taitojaan ja kului aikaa. Soittakaa hänelle sanoi se mies. Kun ryöstöä teki niin mies harhautti ryöstäjän ja hän meni harhautukseen. Ryöstäjä meni hämilleen eikä hän saanut mitään. Monta ryöstöä se ryöstäjä lähti mutta ei saanut ryöstetyksi mitään. Kesti monta kertaa eikä ryöstäjää sittemmin näkynyt enää. Hyvin harhautettu.

    Kirjoitin tämän tarinan toivoessa kirjailijan uraa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *