Akvarelleja Engelin kaupungista

”Tämä on luotaantyöntävin paikka, minne matkani on koskaan vienyt. Voidaankin sanoa, että kun jotakin työnnetään syrjään. se työnnteään Helsinkiin.”

Saksalainen Johan Carl Ludvig Engel saa tarjouksen suunnitella Helsingin keskustan. Ohittamaton tarjous työttömälle arkkitehdille, joten Engel pakka elämänsä ja perheensä ja muuttaa kauas Itämeren rannalle. Tästä alkaa Engelin elämäntyö. Mutta millä hinnalla? Helsinki on merestä esiin pistävä kallio, joka pitää ensin räjäyttää tasaiseksi ennen kuin sille voi rakentaa mitään. Uusi elämä on hankalaa ja Engel lupaa vaimolleen uudelleenrakentamisen kestävän vain kuusi vuotta. Enempää hekään eivät kestä. 

2017-01-10 05.34.53 1.jpg

Romaanissa on hurjan kaunis Jenni Noposen suunnittelema kansi

Jukka Viikilän esikoisromaani kertoo Engelin hiljaisesta kipuilusta oudon ja paikoin luotaantyöntävänkin ympäristön kanssa. Hän ei osaa kieltä, ja Helsingin kaduilla puhutaan pääasiassa ruotsia ja venäjää, joskus saksaa. Suomalaiset ovat juroja ja sää arvaamaton. Toisessa vaakakupossa painaa intohimo työhön ja kunnianhimo oman kaupungin rakentamisesta. Engelillä on visiota ja kauneudentajua. Uudelleenrakennus ei jääkään lopulta jää vain kuuteen vuoteen. Elämäntyö pitää Engelin Suomessa − onneksi, sillä häntä meidän on kiittäminen Helsingin tunnetusta keskustasta. 

2017-01-10 05.36.52 1.jpg

”Minä olen ollut rakentamassa, en tuhoamassa, siispä jään ilman työtä.”

Viikilän tyyliä on kiitelty sen kauneudesta, ja kaunista se onkin, siitä ei ole epäilystäkään. Viikilän runoilijatausta kuultaa teoksesta läpi. Teksti ei kuitenkaan ole mitenkään runsasta tai rönsyilevää. Virkkeet ovat hiottuja, kuulaita ja teksti jopa aforismimaisen oivaltavaa.  Akvarelleista välittyi jopa melankolinen kuva: Engelin puntarointi koti-ikävän, uran ja perheen yhdistämisestä oli koskettavaa. Päällimmäiseksi jäi myös tunne Engelistä ulkopuolisena tarkkailijana, joka ei sopeutunut Suomeen, mutta jonka piti täällä intohimo, elämäntyö. 

Kenties romaani pääsisikin oikeuksiinsa ikään kuin aforismikirjana, sellaisen josta luetaan lause sieltä, toinen täältä ja makustellaan kauniita ajatuksia. Älkää ymmärtäkö väärin, en välttämättä edellytä hyvältä teokselta jännittäviä juonenkäänteitä. Harvoin juonivetoiset romaanin antavat tilaa paljon muulle. Mutta jotain sidosteisuutta Engelien merkintöjen välille silti olisin kaivannut. Toisaalta Viikilän ratkaisu antaa aidomman vaikutelman ja teos oikeasti tuntuu Engelin yöpäiväkirjalta näin, ja ymmärrän kyllä, että päiväkirjat ovat pikemminkin hajanaisia merkintöjä sillä hetkellä eletystä elämästä, joka ei noudattele draaman kaaria.  

Akvarelleja Engelin kaupungista oli nautittava ja ehdottomasti kaunis lukukokemus, mutta minulle jäi tunne, että se pitäisi lukea uudestaan, että näkisin kaikki sen sävyt. Joku romaanista jäi minulle irralliseksi, mutta en oikein tiedä mikä. 

”Tämä on kirkontekijän ensimmäinen ja tärkein oppi. Piirrä kirkkosi niin, että siihen jää enemmän hiljaisuutta kuin rakennusainetta.”

Kulttuuri Kirjat Ajattelin tänään

Kirjojen vuosi 2016

Omituinen vuosi 2016 on hyvästelty ja vastaanotettu 2017. Monet asiat jäivät tältä vuodelta saavuttamatta (en valmistunutkaan), mutta kirjoja sain sentään luettua. Takana on yhteensä 32 luettua kirjaa, jos mukaan lasketaan pari vanhaa tuttua, jotka luin uudestaan. Luin enimmäkseen fiktiota, hitusen asiaproosaa, kaksi elämäkertaa, yhden näytelmän enkä ollenkaan runoja. 32 teoksesta yhdeksän on miesten kirjoittamia, yhdeksän kotimaista teosta ja vain viisi romaania käännetty jostain muusta kuin englannin kielestä.

IMG_20161225_221948_897.jpg

Meillä koiratkin ovat olleet ahkeria lukemaan

On mahdottomuus nimetä yhtä ainoata lempparia kuluneelta vuodelta, mutta parhaimmistoon kuuluvat John Williamsin Stoner ja Hanya Yanagiharan A Little Life, jotka olivat varmasti vuoden koskettavimmat lukukokemukset. Hämmentävin taas oli Johannes Ekholmin Rakkaus niinku. En vieläkään osaa sanoa, oliko se hyvä vai ärsyttävä, mutta se on ehkä sen tarkoituskin. Bea Uusman Naparetki. Minun rakkaustarinani oli vangitseva ja mielenkiintoinen. Myös Elena Ferranten Napoli-sarjan ensimmäinen osa Loistava ystäväni ja Emma Clinen Tytöt olivat odotusten arvoiset.

Odotettu pettymys oli uusi Harry Potter –näytelmä Harry Potter and the Cursed Child, mutta pitihän sekin lukea silti. Aika on myöskin ajanut Riikka Pulkkisen ohi, enkä päässyt hänen uusimpaan kirjaansa täysin sisälle.

Vuoden 2016 parhaimpana kirjasaavutuksena pidän kuitenkin sitä, että olen ollut mukana perustamassa ja ylläpitämässä elämäni ensimmäistä lukupiiriä. Tänä vuonna lukupiirissämme luettiin kuusi eri teosta, joista suurimmaksi etapiksi nousi ehdottomasti Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen, sillä ilman vertaistukea en varmasti olisi saanut sitä loppuun asti, vaikka se mielenkiitoinen olikin. Nyt on sekin virstanpylväs elämässä selätetty sitten. Kokeilin myös muutamaa eri e-kirjapalvelua ja taisin vähän innostua äänikirjoista. Silti fyysinen paperikirja edelleen on minulle se ainoa ja oikea ja rakkain. 

IMG_20161105_141148.jpg

Lukupiirin kokoontumisiin kuuluu olennaisesti hyvät eväät

Pidän itseäni yleensä monipuolisena lukijana, mutta vuoden luetut kirjat pilkottuna statistiikaksi kertoo jotain muuta. Luin edelleen enemmän uutta kuin vanhaa kirjallisuutta, enemmän käännettyä kuin kotimaista ja enemmän naisten kirjoittamia kirjoja. Mukaan ei mahtunut tänä vuonna kovin paljon teoksia, joiden kirjoittaja tai päähenkilö ei olisi valkoihoinen tai uskonnoltaan tai seksuaaliselta suuntautumiseltaan jotain muuta kuin itse olen.

Mitä vuonna 2017? Asetan itselleni ensi vuoden tavoitteeksi lukea enemmän kirjoja ympäri maailmaa, ei pelkästään läntisen maailman romaaneja. Haluaisin tarttua myös enemmän runoihin, novelleihin ja sarjakuviin. Naisten kirjoittamia teoksia aion lukea edelleen, sillä haluan tukea naisten ääniä, mutta myös muunsukupuolisten kokemukset kiinnostavat. 

Eräs ystäväni julisti vihdoinkin lukevansa Anna Kareninan, ja niin muuten aion lukea minäkin. 

Kulttuuri Kirjat