Nainen junassa ja munakokkelia aamiaisella

Paula Hawkins: Nainen junassa (Otava, 2015). Suom. Oona Timonen

Luin Paula Hawkinsin kirjan Nainen junassa, mutta en oikeastaan kirjoita siitä, vaan muista asioista, jotka tulivat lukiessa mieleen – eli suomentamisesta ja munakokkelista.

Nainen junassa on nimittäin niitä kirjoja, joista ei voi sanoa juuri muuta kuin mitä nimi kertoo tekemättä juonipaljastuksia, sillä kirjan jännitys perustuu siihen, että kaikesta paljastetaan enemmän vähitellen. Nainen junassa kertoo Rachelista, joka päivittäisen junamatkansa aikana on alkanut junan ikkunasta seurata vierasta pariskuntaa, joka asuu radanvarressa olevassa talossa. Juoni lähtee käyntiin hitaasti ja paljastaa vähitellen asioita Rachelista, hänen menneisyydestään, hänen elämästään ja siihen liittyvistä ihmisistä, pariskunnasta jota hän seuraa junan ikkunasta. Alussa tietoa annetaan hyvin niukasti, ja minusta yhtään minkään suurin piirtein ensimmäisen sivun jälkeen tapahtuvan asian paljastaminen paljastaisi, no, liikaa. Joten jätetään paljastamatta.

Olin alun perin aikonut lukea kirjan englanniksi Kindlellä (alkuteos on nimeltään The Girl on the Train), mutta sainkin sitten suomennoksen joululahjaksi. Ehkäpä luen englanninkielisen alkuteoksenkin joskus myöhemmin.

Ja koska en tosiaan juonipaljastusten pelossa halua sanoa kirjan juonesta ja sisällöstä yhtään enempää, niin tässä lienee hyvä hetki mietiskellä suomentamista. Kirjan alkupuolella mua hieman häiritsi se, että tunsin lukevani käännöstä. Kielessä oli toisinaan jotain sellaista, joka sai miettimään, että joo, taidan arvata, mitä tämä oli alkuperäisessä, ja jokin määrittelemätön asia jäi häiritsemään. Tämä voi tietysti johtua ihan vain minusta: olen opiskellut kääntämistä, joten se on asia, joka mua kiinnostaa ja johon kiinnitän huomiota, ja tämä sattui olemaan ensimmäinen englannista suomennettu kirja, jonka luin pitkään aikaan. Mutta kun pääsin hitaasti käynnistyvästä alusta eteenpäin, keskityin kyllä käännöspohdiskelujen sijaan ihan vain sivujen kääntämiseen (no niin – huomasitteko nyt varmasti, miten tosi nokkela sanaleikki tässä oli!)

Joka tapauksessa tässähän sitä oikein inspiroituu mietiskelemään suomentamista ylipäätään.

Ihan siis jo harhaillen yleisiin suomentamisaiheisiin ja irti tästä nimenomaisesta kirjasta, suomentamisessa onkin se ongelma (ei kun haaste), että pitää tasapainotella sen välillä, mikä kuulostaa hyvältä ja luontevalta, ja mikä taas on niin sanotusti mahdollisimman uskollista alkuperäiselle tekstille – ja missä menee raja: jos alkuperäinen teksti on tyyliltään sellaista, että se soljuu hienosti englanniksi, mutta alkuperäistekstiä noudattelevat ratkaisut kuulostavat vähän hankalalta tai kömpelöltä suomeksi, kuinka paljon voi irrottautua alkuperäisestä rakenteesta ja järjestyksestä ja tavasta sanoa asioita saadakseen luontevampaa, luettavampaa, esteettisempää suomen kieltä? Puutunko väärällä tavalla kirjailijan tyyliin vai päinvastoin tuenko sitä tekemällä luontevasta englannista luontevaa suomea, josta ikään kuin tulee sama fiilis kuin alkuperäisestä? Mä olen itse ehkä sitä sorttia, joka enemmän irrottelee kuin pilkuntarkasti seuraa, omasta mielestäni toki perustellusti ja sisältöjä muuttamatta, mutta opiskeluaikojen palautteen perusteella joskus kenties vähän liikaakin, ja olen siksi pohdiskellut asiaa paljon ja se kiinnostaa mua.

Nämä ovat asioita, joihin liittyy paljon kysymyksiä, mutta vähemmän vastauksia ja vielä vähemmän oikeita vastauksia.

Niin ja se munakokkeli. Suomen kielessä on toden totta sanoja, joita ei voi ottaa vakavasti, kuten esimerkiksi munakokkeli:

”Sen jälkeen hän meni hakemaan sanomalehden ja minä tein munakokkelia, me istuimme keittiössä juomassa teetä, menimme pubiin myöhäiselle lounaalle (…)” (Paula Hawkins: Nainen junassa, s. 53)

”Luulen, että hänenkin elämänsä on nyt erilaista, ei raukeaa lauantaiaamun seksiä tai munakokkelia (…)” (Paula Hawkins: Nainen junassa, s. 53)

Siinä onkin suomentajalle dilemma. Jos keksit jonkin vähemmän koomisen munaruoan, ihanan aamiaishetken tunnelma saattaa välittyä paremmin, eikä sillä useimmiten ole juonen ja kyseisen kohdan perimmäisen merkityksen kannalta mitään väliä, millä tavalla henkilöt aamiaismunansa syövät. Toisaalta olet tehnyt tekstiin muutoksen ja monen mielestä  tehnyt käännösvirheen ja alkeellisen mokan, koska valitsemasi ruokalajihan ei ole sama kuin alkuperäisessä tekstissä ollut scrambled eggs! (Tai no, oletan että se oli scrambled eggs, enhän ole lukenut alkuperäistä.) Toisaalta se mokoma munakokkeli… no, niin.