Ruby Flynn ja Amy Snow

Nadine Dorries: Ruby Flynn (2015)

Tracy Rees: Amy Snow (2015)

Mulle on kertynyt kauheasti kirjoja, jotka olen lukenut, mutta joista en ole kirjoittanut blogiin. Lukea ehtii aina ja kaikkialla, mutta kirjoittaminen vaatii sopivan tilanteen ja välineet. Koska ajattelin, että tämä blogi olisi ikään kuin mun lukupäiväkirjani, on hieman ongelmallista, että varmaan puolet luetuista kirjoista puuttuu. Joten sukellan nyt  kevään aikana luettujen englanninkielisten e-kirjojen kokoelmaan ja tässä tulee näin alkajaisiksi kaksi kerralla: Ruby Flynn ja Amy Snow. Kuten ehkä huomaatte, on niille yhteistä ainakin se, että kummankin kirjan nimi on sen päähenkilön nimi. Molemmat ovat myös periaatteessa historiallista romanttista fiktiota, jossa mukana myös salaisuuksia, linnoja, orpo- tai löytölapsia ja muuta sellaista. Lisäksi satuin lukemaan ne peräkkäin.

Ruby Flynnin on kirjoittanut Nadine Dorries, jonka kirjoista olen aiemmin lukenut sarjaa, joka sijoittuu enimmäkseen 1950- ja 1960-lukujen Liverpooliin ja kertoo irlantilaisyhteisön elämästä siellä. Ruby Flynnin tapahtumat sijoittuvat enimmäkseen Irlantiin, joskin eräällä sen keskeisistä henkilöistä on myös bisneksiä Liverpoolissa. Muuten se onkin hyvin erityyppinen tarina. Se on jonkinlaista kartano- tai tässä tapauksessa ehkä enemmänkin linnaromantiikkaa kaikkine pakollisine kuvioineen. On nunnien kasvattama orvoksi jäänyt tyttö, jonka alkuperään liittyy salaisuuksia ja joka päätyy töihin irlantilaiseen linnaan. On onneton ja menetyksiä kärsinyt linnan isäntä, jolla on surullinen, rikkinäinen vaimo. On vähän kummitustarinoita ja kasapäin salaisuuksia. Toisaalta Ruby Flynnissä kuvaillaan paljon myös ystävyyttä, sitä miten linnan palvelusväki pitää yhtä, ihmisten menneitä ja nykyisiä koettelemuksia. Siitä oli kiva lukea. Varsinainen rakkaustarina on jopa rakkaustarinoiden joukossa ennakoitava, epäkiinnostava ja eettisesti aika kyseenalainen.

Amy Snow puolestaan on 1800-luvun Englantiin sijoittuva tarina, jonka päähenkilö Amy Snow, löytölapsi jonka alkuperä on hämärän peitossa (kuinkas muuten), lähtee ratkaisemaan perinnöksi saamaansa salaisuutta. Alkupuoli vaikuttaakin kiinnostavalta. Siinä kerrotaan Amy Snow’n ja hänen ystävänsä ja suojelijansa Aurelia Vennawayn elämästä minäkertoja Amyn muistoina – Aurelia on nimittäin kuollut ja Amy saa selvitettäväkseen suojelijansa salaisuuden. Mikähän se on…? Tehtävä vie Amyn yksin matkalle erilaisiin paikkoihin, tapaamaan erilaisia ihmisiä… ja sitten yhtäkkiä suurin piirtein puolivälissä tuntuu kuin hyppäisi eri tarinaan. Erilaisten (teko)syiden varjolla koko salaisuus unohtuu ties kuinka pitkäksi aikaa ja kirja ryhtyy täyspainoiseksi romanttiseksi kertomukseksi kilpakosijoineen, väärinymmärryksineen, selittelyineen ja huokailuineen. Tunsin oloni melkeinpä petetyksi, kun olin innolla lähtenyt mukaan salaisuutta selvittämään, ja sitten yhtäkkiä mulle vakuutellaan, että nyt pitäisikin kiinnostua enemmän tästä rakkaustarinasta. Salaisuuskin selviää kyllä lopulta.

Ihan kivaa luettavaa silti, kunhan ei odota liikoja. Sivut kääntyivät siinä toivossa, että sittenkin tulisi jokin yllätys. Mutta jos aikaa olisi vain yhdelle, ei se olisi kumpikaan näistä.