Hevoskirjakesä, osa I
Merja Jalo: Nea-sarjan kirjoja:
- Kamppailu hevosesta, Gummerus 1989
- Hubertusratsastus, Otava 1990
- Nea, hevosenhoitaja, Otava 1991
- Hoitoponi, Otava 1992
- Ponityttö rakastuu, Otava 1992
- Unohtumaton ratsastus, Otava 1993
- Ponityttö kilpailuissa, Otava 1994
- Ponityttö uskaltaa, Otava 1995
- Nea ja musta hevonen, Otava 1995
- Ponitytön unelma, Otava 1996
- Ponityttö ja menestyksen hinta, Otava 1996
Kaikki alkoi siitä, että löysin lapsuudenkodin kirjahyllystä vanhoja hevoskirjojani, ja tuntui kivalta idealta lukea niitä tänä kesänä. Otin ekana luettavaksi Merja Jalon Nea-sarjan. Niitä oli omassa hyllyssä seitsemän kappaletta, vuosilta 1989-1994, jotka ovat mun heppatyttövuodet. Luin ne ja hain sitten kirjastosta vähäsen täydennystä – mutta tässä on silti vasta sarjan ensimmäinen puolisko, koska en halunnut rohmuta koko sarjaa kerralla kirjastosta… Nea-sarjassa on julkaistu 20 kirjaa vuoteen 2002 mennessä ja sitten kymmenen vuoden tauon jälkeen vielä neljä uutta osaa.
Nea-sarjan muistan kuuluneen aikoinaan mun suosikkeihin suomalaisista hevoskirjasarjoista (kaikkein eniten taisin pitää englantilaisista hevoskirjoista, ainakin siitä Ruby Fergusonin 50-luvulla kirjoitetusta Laura-sarjasta). Oli aika jännää sukeltaa näihin uudestaan yli 20 vuoden jälkeen.
Nea-kirjat olivat tosi nopeaa luettavaa. Iso tekstikoko ja sivuja suurin piirtein sata per kirja (ja niinpä Helmet-lukuhaasteessa useampikin Nea-kirja sopii kohtaan kirjassa on alle 150 sivua) – näistä luki kevyesti yhden aamukahvin kanssa. Olivathan nämä lapsenakin nopeaa luettavaa. Muistan, että vähän harmitti, kun piti ihan säästellä ja hidastella, ettei ahmaisisi koko kirjaa heti palattuaan kirjakaupasta kotiin.
Hevosmaailma ei Nea-kirjoissa ole kulissi muille seikkailuille, vaan kaikki tapahtumat pyörivät hevosjuttujen ympärillä. On ratsastuskursseja, kilpailuja, hoitohevosia, omia hevosia, leirejä. Tietysti niiden kautta käsitellään monenlaisia teemoja: kiusaamista, ihastumista, unelmia, vastuuta, menetystä ja niin edelleen. Sarjan alussa Nea on aloittelija, joka tutustuu talli- ja hevosmaailmaan, ja sarjan edetessä hän oppii monenlaista ja saa vähitellen vastuullisempia tehtäviä.
Tällä lukukerralla näkökulma moneen asiaan oli ihan erilainen kuin lapsena, vaikka hevosjutut palauttivatkin mieleen omat heppavuodet.
En osannut enää jännätä 13-vuotiaan Nean kanssa, haluaako ratsastuksenopettajaihastus seurustella hänen kanssaan. Ei varmaankaan halua. Toivottavasti. Silti nämä viattomat ihastumiskuviot olivat jotenkin söpöjä, jopa tällaisen epäromantikon mielestä.
Aika rajut kiusaamiskuviot kiinnittivät huomion myös – ja se, miten lievästi niihin lopulta kukaan reagoi. Hevosten harjoja varasteleva ja piilotteleva tallityttö sai porttikiellon tallille, mutta jopa hengenvaarallisia tilanteita kiusaamisellaan toistuvasti aiheuttavat tytöt saivat vähän moitteita ja paheksuntaa (no, olishan se juoni vähän kuivaksi käynyt, jos hekin olisivat poistuneet kuvioista).
Sitten olivat Nean ulkonäkökriisit: häntä kiusattiin silmälaseista ja lihavuudesta. Rilliongelma ratkesi sillä, että Nea hommasi piilolinssit ja näytti heti paremmalta, ja sitten se oli vähän väliä dieetillä ja taisteli ruokamielihalujaan vastaan. Ulkonäöstä puhuttiin positiivisesti, jos Nea oli vähän laihtunut ja sillä oli ne piilarit. Toki tämä heijastelee Nean omia ajatuksia itsestään, mutta palaute Nean elämän aikuisiltakin (mm. äiti, ratsastuksenopettaja) oli aina sitä, että voisithan sinä vähäsen laihduttaa ja että kannattaisi hankkia piilarit. Menisiköhän tämä viesti läpi lastenkirjassa vielä tänä päivänä?
Joka tapauksessa olen vähäsen innoissani siitä, että sarjassa on enemmänkin ennen lukemattomia osia, ja aion hamstrata ne kirjastosta, kunhan ehdin.
(Ja onpa kivaa, että tuo Lilyn mainos on siirtynyt tekstin keskeltä sen loppuun. Kiitos siitä.)