Riikka Takala: Ole hyvä

Riikka Takala: Ole hyvä (Atena, 2014)

Olen kesälomaillut (ja lomailen edelleen) ja lukenut paljon kirjoja ja väritellyt kissavärityskirjaa ja katsellut, miten ulkona sataa, mutta blogiin kirjoittaminen ja kaikki muu kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Vaikka en niin ollut suunnitellutkaan, ensimmäinen kesälomaviikko kului aika lailla tietokoneesta irrallaan. Se helpottaa kai lomafiiliksiin pääsemistä, koska työpäivinä nökötän päivät pitkät läppärini ihastuttavassa seurassa. Mutta nyt on pitkä lista kirjoja, joista pitäisi kirjoittaa tänne. Aloitetaan sitten vaikka Riikka Takalan kirjasta Ole hyvä.

Ole hyvä on noin 150-sivuinen pienoisromaani. Olen jotenkin tykästynyt tämänmittaisiin romaaneihin, ja siinä olikin yksi syy, miksi tämän ennestään aivan tuntemattoman kirjan ja kirjailijan otin luettavakseni. Mieltymys lyhyeen mittaan ei johdu mitenkään siitä, ettenkö jaksaisi keskittyä lukemaan paksumpaa opusta (toisinaan on ihanaa lukea kunnon tiiliskivi), mutta aika usein näissä ulkoisesti pienissä kirjoissa on sisäpuolella paljon asiaa.

Ja kansikin houkutteli.

Kirjan päähenkilöinä on kolme suurin piirtein nelikymppistä naista, Aava, Elli ja Viola. Yksikään heistä ei ole loksahtanut yhteiskunnan odottamaan normielämään vakituisine päivätöineen, on kesken jäänyttä gradua, työttömyyttä, pätkätöitä. Kaikki kolme ovat koulutettuja, fiksuja ja osaavia, mutta jollain tavalla ulkopuolisia; he ajelehtivat, eivät oikein pääse mihinkään kiinni.

Kuulostaa kumman tutulta.

Naiset käyvät afrikkalaisen tanssin tunneilla. Siellä heitä opettaa tanssinopettaja Florence, jonka he olettavat tarvitsevan apua, ja he valitsevat hänet erikoisen hyväntekeväisyysprojektinsa kohteeksi. Ongelmana on raha, jota Aavalla, Ellillä ja Violalla ei oikeastaan ole – sitä on kerättävä jollain tavalla. Heti alusta asti on kuitenkin selvää, että näistä naisista Florence ei ehkä sittenkään ole se, joka kaipaa apua.

Florenceen kohdistuva hyväntekeväisyysprojekti on kirjan alkupiste ja tarinan erinäiset vaiheet ja loppukin liittyvät kiinteästi siihen, mutta lopulta mun mielestäni ja mulle itselleni auttaminen ja kysymys auttajista ja autettavista oli kehys, jonka sisällä päästään kertomaan Aavan, Ellin ja Violan elämästä: siitä miten suurin odotuksin hankit itsellesi koulutuksen ja teet niin kuin sinun odotetaan tekevän ja sitten lopulta päädyt epämääräisesti pyörimään etkä sovi mihinkään ennalta määriteltyyn yhteiskunnan lokeroon. Olet hyväosainen jollain tavalla, mutta jollain tavalla et kuitenkaan ole.

Kirja ei ole hirveän osoitteleva ja se on aika hidastempoinen ja yksittäisiin hetkiin tarttuva. Välillä on (hyvällä tavalla) vaikea saada kiinni siitä, mistä siinä oikeastaan kerrotaan ja mihin ollaan menossa ja mistä tulossa. Mä kuitenkin tykkäsin. Se jätti tilaa ymmärtää omalla tavallaan.

Voin kuvitella, että tää vetoaa ehkä parhaiten sellaiseen lukijaan, joka on itsekin vähäsen ajelehtinut, jolla on nuorempana ollut aina selvät näkemykset siitä mitä haluaa tehdä ja jonka tie sitä kohti on alkuun edennyt ihan tavalliseen tapaan, mutta onkin sitten jollain tavalla päätynyt erilaiseen tilanteeseen. Luin nimittäin Hesarin kirja-arvostelun, jossa tämä teos oli selvästikin avautunut lukijalle täysin eri tavalla ilmeisesti lähinnä työttömyyden ja miesjuttujen kautta, eikä ollut yhtä antoisa lukukokemus. Luin myös Kodin Kuvalehden jutun Riikka Takalasta ja Ole hyvä -kirjasta, jossa kirjailija avaa vähäsen sitä, millä tavalla hänen omat kokemuksensa ovat ruokkineet tämän kirjan syntyä. Tosi mielenkiintoista.