Johanna Holmström: Itämaa

 

 

Johanna Holmström: Itämaa (Otava, 2013, suom. Tuula Kojo, alkuteos Asfaltsänglar)

Itämaassa siskokset Leila ja Samira ovat maahan muuttaneen isän ja suomenruotsalaisen islamiin kääntyneen äidin kaksi tytärtä, jotka tasapainottelevat kohti aikuisuutta erilaisten odotusten, vaatimusten ja eri suunnista tulevien sosiaalisten paineiden välillä. Kirja kertoo teineistä, teinien elämästä, koulusta, kaverisuhteista, kodin ja vanhempien odotuksista. Olin etukäteen lukenut jostain, että se olisi kirja siitä, millaista on elää nuorena Suomessa syntyneenä muslimina Suomessa, ja onhan se varmaan sitäkin, mutta mulle jäi kuitenkin sellainen olo, että keskeisimpänä oli se hyvinkin universaali ristiriita, kun nuoren pitää sovittaa yhteen oma, kehittyvä arvomaailmansa ja omat toiveensa, vanhempien maailma, omat sosiaaliset ympyrät, yhteiskunnan toiveet ja vaatimukset, pärjätä kotona ja kodin ulkopuolella, samana ihmisenä aivan erilaisissa maailmoissa.

En ole ihan varma, mille kohderyhmälle kirja olisi ensisijaisesti tarkoitettu. Toisaalta se tuntuu olevan kirja teineistä aikuisille, toisaalta ehkä sittenkin nuorille itselleen. 

Mulle jäi vahva vierauden tunne, luin tarinaa vähäsen marsilaisena, ulkopuolelta. Vieraus tuli nimenomaan teinielämän kuvauksesta – en tiedä, johtuuko se siitä, että omista nuoruusvuosista on liikaa aikaa vai ehkä siitä, että silloinkin olin vähäsen vieras omassa ikäluokassani. Mikään kevyt kirja Itämaa ei ole, ja mulle jäi lukiessa epämääräisen synkkä olo. Eikä sillä, että se olisi huono asia, pitää sitä muutakin olla kuin hyvän mielen kirjoja.

Suomenkielinen nimi Itämaa on sinänsä ytimekäs ja siinä on varmaankin kiva sanaleikkiajatus, mutta se jää mun mielestäni vähän irralliseksi. Tapahtumapaikka Itä-Helsingissä, juu, mutta muuten linkit itämaihin ovat aika kaukaa haetut.