Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat (Gummerus, 2015)
Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat oli Lilyn lukupiirin ensimmäinen kirja, joka luettiin jo kauan sitten, mutta josta ehdin – yllätys yllätys – kirjoittaa vasta nyt.
Ajatus kirjasta, joka periaatteessa sijoittuu suurin piirtein tavalliseen arkitodellisuuteen, mutta jossa ihmisille tapahtuu epätavallisia, epätodennäköisiä asioita, tuntui kiinnostavalta – tulee mieleen esimerkiksi aiemmin tänä vuonna lukemani Gavin Extencen The Universe Versus Alex Woods, jonka päähenkilö myöskin joutuu varsin epätodennäköiseen onnettomuuteen.
Kirja muodostuu useasta erilaisesta kertojasta, näkökulmasta, osasta, tyylistä ja tunnelmasta. On Saara, joka menettää äitinsä kun taivaalta putoaa jäälohkare, on Saaran Annu-täti, joka voittaa lotossa päävoiton kahdesti, ja sitten on vielä mies, johon salama iskee toistuvasti. On lapsen näkökulmaa, aikuisen näkökulmaa, kirjeenvaihtoa…
Halusin tosi paljon pitää Taivaalta tippuvista asioista ja olin etukäteen tosi innoissani siitä. Sen alku, Saaran näkökulmasta kerrottu, olikin tosi houkutteleva ja sitä lukiessani olin entistä enemmän innoissani kirjasta.
Mutta kertomuksen edetessä ja näkökulman siirtyessä muille henkilöille ja erilaisten epätodennäköisten tapahtumien tullessa kuvioihin, multa katosi kertomuksen punainen lanka. Mulle jäi hämäräksi esimerkiksi Saaran isän uuden naisystävän näkökulmasta kerrotun osion perimmäinen merkitys, ja kun Saara palaa kertojaksi, on kirjan tunnelma muuttunut (varmasti ihan tarkoituksella) erilaiseksi, ja mä jäin lähinnä kaipailemaan sitä, millainen se oli alussa.
Ja musta tuntui jotenkin siltä, että kertomus Saaran perheen kokemasta menetyksestä ja kertomus eri ihmisille tapahtuvista epätodennäköisistä asioista jäivät lopulta vähän irti toisistaan. Jotenkin odotin jotain syvempää linkkiä niiden välille, ja musta tuntui, ettei sitä tullut, tai sitten en vaan kerta kaikkiaan tajunnut, mikä se oli. Ymmärrän, että tän kirjan rakenteen oli tarkoituskin olla vähän erilainen eikä mitään perinteistä kerrontaa, jossa kaikki lopulta kietoutuu yhteen ja joka asia saa selityksensä, mutta kun silti…
[Epäolennainen huomio: Mua häiritsi ihan kamalasti se, kun jossain kohtaa lääkäri kertoi Saaralle, että verisuonet näyttävät sinisiltä, koska veri on sinistä ennen kuin se joutuu kosketuksiin hapen kanssa.]