Agatha Christie: Esirippu
Agatha Christie: Esirippu: Poirotin viimeinen juttu (WSOY 1998, suom. Anna-Liisa Laine).
Olin sattumalta juuri miettinyt esirippu-sanan etymologiaa, kun kirjastoreissulla huomasin dekkarihyllyssä Agatha Christien Esiripun. (Esiripun etymologia ei muuten selvinnyt, mutta päädyin kylläkin lukemaan teatterisanastoa vuoden 1967 Virke-lehdestä.) Siinä Hercule Poirot selvittää viimeistä murhajuttuaan – siitä siis kirjan nimi. Olen ihan varmasti lukenut sen aikaisemminkin – myöhemmin kävi sitä paitsi ilmi, että sama kirja on myös lapsuudenkotini kirjahyllyssä – mutta päätin lukea uudestaan, koska ensimmäisestä lukukerrasta lienee ainakin 20 vuotta ja kyllä se siinä ajassa on jo unohtunut. Ja niin olikin. Ihan kuin olisi lukenut ensimmäistä kertaa.
Lienee tarpeetonta sanoa mitään siitä, millainen on Agatha Christien dekkari. Niissä on tietynlainen tunnelma, kieli, henkilöt – niin tässäkin. Hyvällä tavalla. Näiden lukeminen on aina jotenkin kotoisaa. Ja vaikka kyseessä on murhamysteeri, keskitytään mysteeriin, ei murhaan. Verrattuna moneen modernimpaan dekkariin Agatha Christien kirjoista puuttuu vauhti, veri ja väkivalta, mikä sopii kyllä mulle. Siinä mielessä Christien kirjat ovat leppoisaakin luettavaa. Saa pohtia ja arvailla, kuka sen teki, mutta ei tarvitse jännittää kädet hikisinä hurjia käänteitä.
Mulle Agatha Christien kirjoista tulee aina kesäinen olo. Näitä on nimittäin aikoinaan ahmittu kesälomalla: kiireettömät ja aurinkoiset päivät, lämmin kesätuuli suhisee puissa, mansikat kypsyvät mansikkamaassa, kulhossa on jäätelöä ja tuoreita marjoja ja kädessä se Agatha Christien dekkari, joka on ehkä jo luettu useampaankin kertaan. Kesä tulee mieleen aavistuksen verran kellertävistä sivuista, kirjaston tuoksusta, kielestä, siitä miltä kirja tuntuu kädessä, miten kansien nurkat ja kirjan sivut ovat vuosikymmenten kuluessa monien lukijoiden käsissä hieman pehmenneet. Muisti on ilmeisestikin todella valikoiva, koska sateisia kesäpäiviä ei kerta kaikkiaan muistu mieleen, vaikka varmasti juuri sellaisina päivinä on luettu erityisen paljon…
Lukuhaasteessa Esirippu tietenkin sopii kohtaan kirjassa joku kuolee. Aika monessa kirjassa kuolee joku, mutta yritin valita tähän kohtaan sellaisen, josta ei synny häiritsevää juonipaljastusta. Ei kai kenellekään tule yllätyksenä, että Agatha Christien dekkarissa kuolee joku…?