Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä
Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä (Into, 2015. Suom. Taru Salminen)
Pidä huolta äidistä on ilmeisesti ensimmäinen suomennettu eteläkorealainen romaani. Helmet-lukuhaasteessa tämä kuittaa aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja -kohdan. En ollut mitenkään erityisesti etsimässä tuohon kohtaan sopivaa kirjaa tai edes muistanut koko asiaa kirjaa lainatessani. Pidä huolta äidistä oli kirjastossa asetettu esille ja nappasin sen lainaan, koska se vaikutti kannen ja takakannen perusteella mielenkiintoiselta.
Pidä huolta äidistä kertoo siitä, miten seitsemänkymppinen neljän aikuisen lapsen äiti katoaa Soulissa metroasemalla. Alkaa äidin etsintä, mutta loppujen lopuksi kyseessä ei ole kertomus metroasemalla kadonneen äidin katoamisesta ja etsimisestä vaan siitä, miten perheenjäsenet löytävät jotain aivan uutta ja tuntemattomaksi jäänyttä siitä äidistä, jonka kanssa he ovat eläneet ja jonka he ovat luulleet tuntevansa, siitä kuka äiti oikeastaan oli ennen kuin hän katosi. Pidä huolta äidistä kertoo aikuisista lapsista ja heidän vanhemmistaan, sukupolvien välisistä eroista ja elämäntapojen muutoksista, siitä kun vaatimattomissa oloissa maalla kasvaneen ja eläneen äidin lapset ovat lähteneet kaupunkiin opiskelemaan, töihin, perhettä perustamaan, elämään modernia kaupunkilaiselämää, siitä, mitä äidit ajattelevat lapsistaan ja mitä lapset ajattelevat äidistään. Ja siitä, mitä he eivät ajattele.
Pidä huolta äidistä oli mulle ensimmäinen kosketus eteläkorealaiseen kirjallisuuteen ja myös eteläkorealaiseen kulttuuriin. Siksi olikin erityisen mielenkiintoista, että kirjassa kerrotaan paljon perinteistä, juhlista, tavoista, ruokalajeista… Eikä tietenkään mitenkään matkaopashenkisen osoittelevasti, kun kyseessä on kuitenkin eteläkorealaisen kirjailijan teos, vaan nämä jutut tulevat esiin osana henkilöhahmojen arkielämää.
Pidin kovasti luonnollisesti ja miellyttävästi etenevästä, yksinkertaisen kauniista kielestä. Tästä kiitos kuuluu tietenkin kirjailijan lisäksi myös suomentajalle.
Kertojavalinta on aika jännä, tai niin ajattelin, kun aloitin lukemisen. Näkökulma vaihtelee muutamien eri perheenjäsenten välillä, näkökulmahenkilöinä ovat muun muassa kadonneen äidin kirjailijatytär, esikoispoika ja puoliso. Toisinaan käytössä on perinteinen hän-kertoja, mutta usein kertoja puhuu toisessa persoonassa ikään kuin joku asettaisi juuri sinut hahmon sisään ja kertoisi, mitä olet nähnyt, tehnyt ja kokenut. Ensin mietin, mahtaako tämä tuntua hassulta, mutta ei se tuntunut.
Vaikka ympäristö ja tavat ovat erilaiset, jotain kovin universaalia tuntuu olevan siinä, miten lapset ajattelevat äidistään, miten äiti ajattelee lapsistaan. Vaikka tarina kertoo itselleni ennalta tuntemattomasta kulttuurista, paikasta jossa en ole koskaan käynyt, ei kertomuksen aiheissa ja teemoissa ole lainkaan vierauden tuntua. Joskus jäin miettimään, pitäisikö minun ehkä tietää jotakin tavoista, perinteistä, uskomuksista ymmärtääkseni jonkin kohdan niin kuin se on tarkoitettu. Tämä ei häirinnyt lukukokemusta lainkaan, mutta herätti kyllä uteliaisuuden – mikä on tietysti aina hyvä asia.
Tosi hyvä, että kirjaston väki oli valinnut esille juuri tämän kirjan ja että satuin kirjastosta lähdössä ollessani kulkemaan sen ohi ja nappaamaan mukaan lainakirjapinooni!