L.M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny
L. M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny (Minerva 2012, suom. ja jälkisanat Sisko Ylimartimo). Alkuteos Kilmeny of the Orchard on vuodelta 1910.
Hedelmätarhan Kilmeny on rakkaustarina, joka tällä kertaa kerrotaan nuoren miehen näkökulmasta. Muista L. M. Montgomeryn kirjoista tulee mieleen vain tyttöjen ja naisten näkökulmia: on Annat ja Emiliat ja muut sellaiset.
Hedelmätarhan Kilmeny on rakkaustarinaksikin ennalta-arvattava ainakin tämän päivän lukijalle. On nuori mies, joka rakastuu salaperäiseen kuvankauniiseen tyttöön, Kilmenyyn. Matkalla on, kuinkas muuten, yhtä sun toista estettä. Erityistä Kilmenyssä on se, että menneisyyden tapahtumista johtuen (niin ainakin kirjassa arvellaan) hän on mykkä eikä ole koskaan puhunut sanaakaan.
Missään vaiheessa ei ole erityisen vaikea arvata, miten tarina etenee.
Jokin tässä silti kiehtoo. Tuntuu, että kirjan kuuluukin olla juuri tällainen. On niitä tarinoita, joista innostuu siksi, että ne ovat täynnä yllättäviä käänteitä ja salaisuuksia, joita ei olisi ikinä arvannut. Sitten on niitä tarinoita, joista innostuu siksi, että ne menevät juuri niin kuin odottikin niiden menevän ja niissä on jotain muuta, mikä kantaa. Vaikka Hedelmätarhan Kilmenyä lukisi omalla Ikeasta ostetulla kotisohvallaan (koska kaikkia tietenkin kiinnostaa, kerron, että meidän sohvamme ei tosin ole Ikeasta, vaikka aika moni muu huonekalu onkin), tulee sellainen olo kuin olisi lukemassa mummolan vinttikamarissa kauan sitten, kesänviileällä valkoisella pitsipäiväpeitolla – linnut laulavat, kesätuuli puhaltaa ikkunanraosta, omenapuun oksa koputtaa ikkunaan, alakerrasta tulee pullantuoksu, talo narisee itsekseen mutta muuten on hiljaista.
Sitä paitsi pidin runsaasta, yksityiskohtaisesta luontokuvauksesta. Vähän vähemmän pidin siitä, miten Kilmenyn kauneutta jaksetaan kuvailla ja ihastella ja ihmetellä vähän väliä. Ja tietenkin palava, todellinen, kyseenalaistamaton elämänmittainen, sammumaton rakkaus syttyy nuoren miehen sydämeen heti, kun hän näkee jumalaisen kauniin tytön, josta ei tiedä mitään muuta kuin sen, että hän on kaunis ja soittaa ihanasti viulua. Mutta ovathan naimahalut heränneet kummallisemmistakin syistä romanttisissa tarinoissa…
Virkistävää näissä vanhoissa, viattomissa rakkaustarinoissa on se, että niistä puuttuvat kokonaan yksityiskohtaiset kuvaukset siitä, mitä uloketta pannaan mihinkin koloseen, jotka taas vaivaavat kovin monia nykyromaaneja. (Ei siinä sinänsä mitään pahaa ole, jos vain tapahtuma kuvataan jollain lailla mielenkiintoisella otteella, mikä taas mun mielestäni on melko harvinaista. Tulee mieleen montakin mun mielestäni hämmentävän huonoa seksikohtausta muuten erinomaisessa romaanissa.)
Lukuhaasteessa Hedelmätarhan Kilmeny sopii kohtaan et ole ikinä ennen kuullut kirjasta. Kirjailija oli toki ennestään tuttu, mutta tästä nimenomaisesta kirjasta en tiennyt mitään, ja muutenkin tuli yllätyksenä, kuinka tuottelias L. M. Montgomery on ollut – luulin, että oli ne Annat ja Emiliat ja sitten vain muutama muu. Mutta kirjojahan on vaikka mitä muitakin! Kirjastossa kiinnitin huomiota Hedelmätarhan Kilmenyyn juuri siksi, että se oli tutun kirjailijan kirja, josta en ollut koskaan kuullut.