Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi
Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi (Otava, 2015)
Ollaan 60-luvulla, kesässä 1966. Vuokko on tyylikäs edustusrouva, jolla on puoliso, kaksi aikuistuvaa lasta ja komea koti. Aune on sukulaisnainen, ikääntyvä ja naimaton ja velvollisuudentuntoinen, joka on tavalla tai toisella omistanut koko siihenastisen elämänsä työlleen, pomolleen ja vanhempiensa muistolle. Piitu on Vuokon tytär, totuttuja malleja suorasanaisesti mutta lämpimästi kyseenalaistava nuori, joka sinä kesänä tutustuu paremmin isotätiinsä Auneen. Ollaan hetkessä, jossa Vuokon ja Aunen elämät kääntyvät vanhoista kaavoista muutokseen…
60-luku on oikeastaan mun omaa lähihistoriaani (no, miten sen nyt ottaa, olen syntynyt ihan 70-luvun lopussa…) ja siinä mielessä mulle henkilökohtaisesti kiinnostavaa: millainen maailma olikaan niin vähän aikaa ennen kuin itse synnyin. Ja siinäkin mielessä se on kiinnostavaa, että mun ei ole tullut luettua kovinkaan paljon tuolle aikakaudelle sijoittuvia romaaneja, vaan enemmän joko sota-aikaan tai aiemmille vuosisadoille ja -tuhansillekin sijoittuvia tarinoita. Fiktion kautta se herää jotenkin ihan eri tavalla henkiin. Kirjassa olikin hurjan kiinnostavaa miljöön, ihmisten, tapojen kuvaamista.
Sitä, mihin tapahtumat ovat lopulta johtaneet ja millainen elämä on eletty, paljastetaan vähäsen vuoteen 1996 sijoittuvissa pätkissä. Kirja alkaa siitä, kun Vuokon tyttäret saapuvat lapsuudenkotiinsa tuona vuonna isänsä kuoleman jälkeen, ja tuohon aikaan palataan pari kertaa. Mun mielestäni nuo vuoteen 1996 sijoittuvat osiot paitsi paljastivat enemmän Aunen ja Vuokon elämässä kesällä 1966 alkaneesta elämänmuutoksesta, myös tuovat tarinaan jonkinlaisen häivähdyksen sitä, miten pienessä hetkessä aika kuluu ja omasta arkielämästä tulee jonkun toisen nostalgisen hämärä muisto lapsuudesta.
Kirja(ilija)n kieli on kuvailevaa mutta silti ikään kuin hyvällä tavalla yksinkertaista, sellaista, joka oivaltaa olematta mitenkään konstailevaa tai hankalaa. On myös selvästi sanastollisesti kiinnitetty huomiota henkilöhahmojen puheeseen, siihen, että lukijalle tulisi sellainen fiilis, että dialogia käydään 60-luvulla.
Olen ennenkin tykännyt Laura Honkasalon kirjoista. Tää meni heti vuoden muistettavimpien kirjojen listalle, luen varmasti joskus uudestaankin.
Helmet-lukuhaasteessa tämä sopii kohtaan kirjassa juhlitaan – ei se nyt keskeinen aihe tai teema ole, mutta yhtä kaikki siinä pidetään kutsuja ja osallistutaan avajaisiin ja edustustilaisuuksiin ja muihin sellaisiin.