Loskakelin kevennystä

Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä (Tammi, 2012) ja Rakkautta, vahingossa (Tammi, 2013)

Veera Vaahteran kevyt chick lit olisi varmasti myös ihan mahtavaa kesäkirjallisuutta, luettavaksi lämpimänä kesäpäivänä omassa pihassa tai leikkipuiston penkillä kahvikuppi kädessä. Nyt tuli kuitenkin luettua päivän piristykseksi näinä harmaina talvipäivinä loskan lotistessa ikkunan takana.

Veera Vaahtera -nimen takana on kirjailija Pauliina Vanhatalo, joka kirjoittaa Veera Vaahterna tätä vähän kevyempää tavaraa. Pauliina Vanhatalon kirjoja olin lukenut aiemminkin, ja kun mulle selvisi, että Veera Vaahtera on sama kirjoittaja, etsin käsiini kokeeksi yhden kirjan, Onnellisesti eksyksissä, ja heti sen perään lainasin toisen, Rakkautta, vahingossa.

Kirjat näyttävät ulkoisesti tiukasti chick lit -genreen kuuluvilta. Niin ulkonäössä, nimissä kuin takakansiteksteissäkin on korostettu kaikin tavoin, että tässä on nyt kevyttä romanttista hömppää – positiivisessa mielessä toki. Varsinkin Rakkautta, vahingossa on ihan sataprosenttisen hattarainen ulkoiselta olemukseltaan. Onnellisesti eksyksissä -kirjan kannessa sen sijaan on polkupyörä, ja polkupyörä kannessa on jo itsessään hyvä syy lainata tai ostaa kirja. (Ei, en harrasta pyöräilyä mitenkään vakavasti tai sporttisesti, vaan olen huvi- ja hyötypyöräilijä, joka hengästyy ylämäessä. Mutta pyöräilystä tulee mieleen kesä ja kivat pyöräretket.)

Luettuani nämä kaksi Veera Vaahteran kirjaa mulle tuli sellainen olo, että tuo ulkoinen olemus ja sisältö eivät itse asiassa ihan täysin vastaa toisiaan. Vaahteran kirjat ovat toki kevyttä luettavaa, mutta eivät mun mielestäni ihan täyttä höpsöhöttöä (ei sillä, että sellaisessa mitään vikaa olisi), mitä varsinkin Rakkautta, vahingossa julistaa ulkoisella olemuksellaan ja takakansitekstillään olevansa. On niissä sitäkin, mutta on myös muuta…

Veera Vaahteran kirjoitustyyli on kepeä, kiva, nokkela, helppo lukea, genreen sopiva. Mielenkiintoista oli huomata, kuinka paljon se eroaa siitä, miten sama kirjailija kirjoittaa Pauliina Vanhatalona.

Itse olen ilmeisesti kauhean epäromanttinen ihminen enkä jaksa juurikaan kiinnostua siitä, kenen kanssa sankaritar päätyy yhteen ja miten. Siihen nähden luen yllättävän paljon sellaisia kirjoja, joita pidetään enemmän tai vähemmän romantiikkana, kuten nyt tätä chick lit -genreä ja esimerkiksi Kaari Utriota. Mutta mun mielestäni niissä on usein muita tekijöitä, jotka kantavat, vaikkei se suhdepelailu niin kiinnostakaan. Ja niin oli näissäkin. Onnellisesti eksyksissä -kirjassa on aikuista itseään etsivä ikiopiskelija, johon mun oli tietenkin helppo samastua. Rakkautta, vahingossa -kirjan päähenkilö on muuttanut Helsingistä pikkupaikkakunnalle pohjoiseen ja yrittää pärjätä siellä ihan itse – mikä on jo itsessään mielenkiintoista kaltaiseni laiskan puutarharuoputtelijan näkökulmasta –  tultuaan ensin raskaaksi ja isäehdokkaan kadottua Intiaan joogaamaan. Kevyiden, humorististen ja romanttisten juonenkäänteiden lisäksi molempien kirjojen päähenkilöt osaavat myös pohtia elämäänsä hieman syvällisemmin, oli kyse sitten sukuhistoriasta tai opiskelukiemuroista. Varsinkin Rakkautta, vahingossa -kirjan alkuasetelma saattaa vaikuttaa hieman kuluneeltakin, mutta aiheen käsittely on mun mielestäni pääasiassa raikasta ja riittävän erilaista ollakseen mielenkiintoista, vaikka ehkä olen lukenut sen verran vauvan odotukseen ja syntymään ja pikkulapsiaikaan liittyviä kirjoja, että muutamat niihin liittyvät kommellukset tuntuivat kertaalleen nähdyiltä. Mutta silti mua myös nauratti moneen otteeseen ja kummastakin kirjasta jäi hyvä mieli ja ne yllättivät positiivisesti.

Loput Veera Vaahterat (niitä on ymmärtääkseni kaksi uudempaa) taidankin sitten ostaa tai lainata myöhemmin, kesäpäivien iloksi, ulkona auringonpaisteessa luettavaksi.

Helmet-lukuhaasteessa tämä varmaankin kuittaa kohdan viihteellinen kirja (tai no, kaksi kirjaa, mutta kuitenkin).