Paddington!

Michael Bond: Paddington: Karhuherran seikkailut 1-3 (Tammi, 2015. Suom. Kaisa Kattelus, kuv. Peggy Fortnum.)

Lainasin kirjastosta Paddington-kirjan. Tietääkseni en ole lapsena lukenut niitä, mikä on kummallista, koska luin niin paljon, etten oikein keksi, kuinka olisin onnistunut välttämään ne. (Ilmeisesti jotenkin kuitenkin olen, koska edes Paddingtonin seikkailuja lukiessa ei tullut minkäänlaisia flashbackeja niin kuin yleensä tapahtuu, jos luen jotain sellaista kirjaa, jonka olen lukenut mutta unohtanut lukeneeni.)

Paddington: Karhuherran seikkailut 1-3 sisältää nimensä mukaisesti kolme Paddington-kirjaa, jotka ovat Karhu nimeltä Paddington, Paddington Puutarhakadulla ja Paddington panee töpinäksi. Lainasin sen sekä omaksi iloksi (kukapa ei silloin tällöin haluaisi lukea lastenkirjaa) että lapselle luettavaksi. Kirjassa on vähän reilut kolmesataa sivua, mutta silti se tuli nopeasti luettua ääneen iltasatuina (huolimatta siitä, että olin äskettäin useamman päivän oikein kunnon flunssassa ja pystyin lähinnä kuiskailemaan ja kähisemään). Sekä minä että lapsi tykästyimme kovasti Paddington-karhuun, joka ensimmäisen kirjan alussa saapuu Englantiin ja asettuu asumaan Brownien perheeseen, ja sen jälkeen sille sattuukin yhtä sun toista pientä, arkista kommellusta liukuportaissa, huutokaupassa, teatterissa, remonttihommissa ja niin edelleen.

Paddingtonista on myös uudehko elokuva vuodelta 2014. Sen näin ennen yhdenkään Paddington-kirjan lukemista. Elokuvaa on kehuttu paljon ja olihan se tosiaankin ihan hyvä ja katsomisen arvoinen, mutta ainakin muhun henkilökohtaisesti vetosivat enemmän kirjojen arkisemmat seikkailut kuin elokuvan hyvikset vs. murhanhimoiset pahikset -meininki.