Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä (Tammi, 2012) ja Rakkautta, vahingossa (Tammi, 2013)

Veera Vaahteran kevyt chick lit olisi varmasti myös ihan mahtavaa kesäkirjallisuutta, luettavaksi lämpimänä kesäpäivänä omassa pihassa tai leikkipuiston penkillä kahvikuppi kädessä. Nyt tuli kuitenkin luettua päivän piristykseksi näinä harmaina talvipäivinä loskan lotistessa ikkunan takana.

Veera Vaahtera -nimen takana on kirjailija Pauliina Vanhatalo, joka kirjoittaa Veera Vaahterna tätä vähän kevyempää tavaraa. Pauliina Vanhatalon kirjoja olin lukenut aiemminkin, ja kun mulle selvisi, että Veera Vaahtera on sama kirjoittaja, etsin käsiini kokeeksi yhden kirjan, Onnellisesti eksyksissä, ja heti sen perään lainasin toisen, Rakkautta, vahingossa.

Kirjat näyttävät ulkoisesti tiukasti chick lit -genreen kuuluvilta. Niin ulkonäössä, nimissä kuin takakansiteksteissäkin on korostettu kaikin tavoin, että tässä on nyt kevyttä romanttista hömppää – positiivisessa mielessä toki. Varsinkin Rakkautta, vahingossa on ihan sataprosenttisen hattarainen ulkoiselta olemukseltaan. Onnellisesti eksyksissä -kirjan kannessa sen sijaan on polkupyörä, ja polkupyörä kannessa on jo itsessään hyvä syy lainata tai ostaa kirja. (Ei, en harrasta pyöräilyä mitenkään vakavasti tai sporttisesti, vaan olen huvi- ja hyötypyöräilijä, joka hengästyy ylämäessä. Mutta pyöräilystä tulee mieleen kesä ja kivat pyöräretket.)

Luettuani nämä kaksi Veera Vaahteran kirjaa mulle tuli sellainen olo, että tuo ulkoinen olemus ja sisältö eivät itse asiassa ihan täysin vastaa toisiaan. Vaahteran kirjat ovat toki kevyttä luettavaa, mutta eivät mun mielestäni ihan täyttä höpsöhöttöä (ei sillä, että sellaisessa mitään vikaa olisi), mitä varsinkin Rakkautta, vahingossa julistaa ulkoisella olemuksellaan ja takakansitekstillään olevansa. On niissä sitäkin, mutta on myös muuta…

Veera Vaahteran kirjoitustyyli on kepeä, kiva, nokkela, helppo lukea, genreen sopiva. Mielenkiintoista oli huomata, kuinka paljon se eroaa siitä, miten sama kirjailija kirjoittaa Pauliina Vanhatalona.

Itse olen ilmeisesti kauhean epäromanttinen ihminen enkä jaksa juurikaan kiinnostua siitä, kenen kanssa sankaritar päätyy yhteen ja miten. Siihen nähden luen yllättävän paljon sellaisia kirjoja, joita pidetään enemmän tai vähemmän romantiikkana, kuten nyt tätä chick lit -genreä ja esimerkiksi Kaari Utriota. Mutta mun mielestäni niissä on usein muita tekijöitä, jotka kantavat, vaikkei se suhdepelailu niin kiinnostakaan. Ja niin oli näissäkin. Onnellisesti eksyksissä -kirjassa on aikuista itseään etsivä ikiopiskelija, johon mun oli tietenkin helppo samastua. Rakkautta, vahingossa -kirjan päähenkilö on muuttanut Helsingistä pikkupaikkakunnalle pohjoiseen ja yrittää pärjätä siellä ihan itse – mikä on jo itsessään mielenkiintoista kaltaiseni laiskan puutarharuoputtelijan näkökulmasta –  tultuaan ensin raskaaksi ja isäehdokkaan kadottua Intiaan joogaamaan. Kevyiden, humorististen ja romanttisten juonenkäänteiden lisäksi molempien kirjojen päähenkilöt osaavat myös pohtia elämäänsä hieman syvällisemmin, oli kyse sitten sukuhistoriasta tai opiskelukiemuroista. Varsinkin Rakkautta, vahingossa -kirjan alkuasetelma saattaa vaikuttaa hieman kuluneeltakin, mutta aiheen käsittely on mun mielestäni pääasiassa raikasta ja riittävän erilaista ollakseen mielenkiintoista, vaikka ehkä olen lukenut sen verran vauvan odotukseen ja syntymään ja pikkulapsiaikaan liittyviä kirjoja, että muutamat niihin liittyvät kommellukset tuntuivat kertaalleen nähdyiltä. Mutta silti mua myös nauratti moneen otteeseen ja kummastakin kirjasta jäi hyvä mieli ja ne yllättivät positiivisesti.

Loput Veera Vaahterat (niitä on ymmärtääkseni kaksi uudempaa) taidankin sitten ostaa tai lainata myöhemmin, kesäpäivien iloksi, ulkona auringonpaisteessa luettavaksi.

Helmet-lukuhaasteessa tämä varmaankin kuittaa kohdan viihteellinen kirja (tai no, kaksi kirjaa, mutta kuitenkin).

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä (Into, 2015. Suom. Taru Salminen)

Pidä huolta äidistä on ilmeisesti ensimmäinen suomennettu eteläkorealainen romaani. Helmet-lukuhaasteessa tämä kuittaa aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja -kohdan. En ollut mitenkään erityisesti etsimässä tuohon kohtaan sopivaa kirjaa tai edes muistanut koko asiaa kirjaa lainatessani. Pidä huolta äidistä oli kirjastossa asetettu esille ja nappasin sen lainaan, koska se vaikutti kannen ja takakannen perusteella mielenkiintoiselta.

Pidä huolta äidistä kertoo siitä, miten seitsemänkymppinen neljän aikuisen lapsen äiti katoaa Soulissa metroasemalla. Alkaa äidin etsintä, mutta loppujen lopuksi kyseessä ei ole kertomus metroasemalla kadonneen äidin katoamisesta ja etsimisestä vaan siitä, miten perheenjäsenet löytävät jotain aivan uutta ja tuntemattomaksi jäänyttä siitä äidistä, jonka kanssa he ovat eläneet ja jonka he ovat luulleet tuntevansa, siitä kuka äiti oikeastaan oli ennen kuin hän katosi. Pidä huolta äidistä kertoo aikuisista lapsista ja heidän vanhemmistaan, sukupolvien välisistä eroista ja elämäntapojen muutoksista, siitä kun vaatimattomissa oloissa maalla kasvaneen ja eläneen äidin lapset ovat lähteneet kaupunkiin opiskelemaan, töihin, perhettä perustamaan, elämään modernia kaupunkilaiselämää, siitä, mitä äidit ajattelevat lapsistaan ja mitä lapset ajattelevat äidistään. Ja siitä, mitä he eivät ajattele.

Pidä huolta äidistä oli mulle ensimmäinen kosketus eteläkorealaiseen kirjallisuuteen ja myös eteläkorealaiseen kulttuuriin. Siksi olikin erityisen mielenkiintoista, että kirjassa kerrotaan paljon perinteistä, juhlista, tavoista, ruokalajeista… Eikä tietenkään mitenkään matkaopashenkisen osoittelevasti, kun kyseessä on kuitenkin eteläkorealaisen kirjailijan teos, vaan nämä jutut tulevat esiin osana henkilöhahmojen arkielämää.

Pidin kovasti luonnollisesti ja miellyttävästi etenevästä, yksinkertaisen kauniista kielestä. Tästä kiitos kuuluu tietenkin kirjailijan lisäksi myös suomentajalle.

Kertojavalinta on aika jännä, tai niin ajattelin, kun aloitin lukemisen. Näkökulma vaihtelee muutamien eri perheenjäsenten välillä, näkökulmahenkilöinä ovat muun muassa kadonneen äidin kirjailijatytär, esikoispoika ja puoliso.  Toisinaan käytössä on perinteinen hän-kertoja, mutta usein kertoja puhuu toisessa persoonassa ikään kuin joku asettaisi juuri sinut hahmon sisään ja kertoisi, mitä olet nähnyt, tehnyt ja kokenut. Ensin mietin, mahtaako tämä tuntua hassulta, mutta ei se tuntunut.

Vaikka ympäristö ja tavat ovat erilaiset, jotain kovin universaalia tuntuu olevan siinä, miten lapset ajattelevat äidistään, miten äiti ajattelee lapsistaan. Vaikka tarina kertoo itselleni ennalta tuntemattomasta kulttuurista, paikasta jossa en ole koskaan käynyt, ei kertomuksen aiheissa ja teemoissa ole lainkaan vierauden tuntua. Joskus jäin miettimään, pitäisikö minun ehkä tietää jotakin tavoista, perinteistä, uskomuksista ymmärtääkseni jonkin kohdan niin kuin se on tarkoitettu. Tämä ei häirinnyt lukukokemusta lainkaan, mutta herätti kyllä uteliaisuuden – mikä on tietysti aina hyvä asia.

Tosi hyvä, että kirjaston väki oli valinnut esille juuri tämän kirjan ja että satuin kirjastosta lähdössä ollessani kulkemaan sen ohi ja nappaamaan mukaan lainakirjapinooni!