Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaali pidettiin tänä vuonna 12.-13. toukokuuta, perjantai-iltana ja lauantaina iltapäivällä. Koska asun noin kahden tunnin juna- ja kävelymatkan päässä Savoy-teatterista, jossa tilaisuus pidettiin, eikä junalla ajelu kahtena peräkkäisenä päivänä tai vaihtoehtoisesti jossain yöpyminen oikein innostanut, osallistuin vain toisena päivänä. Kummankin päivän ohjelma oli mielenkiintoinen, mutta menin perjantaina, koska en todellakaan ole aamuihmisiä, ja Helsinkiin junaileminen keskipäiväksi olisi vaatinut lähtöä ulos kylmään tarpeettoman aikaisin. Varmaan yhdeksältä, eihän se nyt mitenkään käy päinsä.

Sanoin ihan varmasti nämä samat asiat viime vuonna, mutta minusta on kerta kaikkiaan mahtavaa, että tilaisuus oli ilmeisesti ihan loppuunmyyty ja Savoy-teatteri täynnä innostuneita kirjaihmisiä. Niin paljon puhutaan siitä, miten ihmiset eivät jaksa kiinnostua mistään niin hitaasta ja syvälle menevästä kuin vaikka kirjat tai pitkät keskustelut kirjallisuudesta. Kokonainen teatterillinen ihmisiä istumassa ja kuuntelemassa neljänkymmenen minuutin kirjailijakeskusteluita, puhetta kirjoista, kirjoittamisesta ja vaikka mistä. Oon vieläkin ihan innoissani.

Perjantaina keskustelemassa olivat seuraavat kirjailijat:

• Linda Boström Knausgård, Märta Tikkanen, Juha Itkonen. Mm. perheestä ja tunnetun taiteilijan puolisona olemisesta.
• Laurent Binet, Tuomas Nevanlinna. Laurent Binetin uusimmasta teoksesta Kuka murhasi Roland Barthesin.
• Andrew Michael Hurley, Antti Tuomainen. Hurleyn goottilaiseksi kauhuksikin luokitellusta teoksesta Hylätty ranta, siitä miten romaani rakentuu tapahtumapaikan ympärille, uskonnon roolista teoksessa.
• Petina Gappah, Aris Fioretos, Sirpa Kähkönen. Fioretos ja Gappah ovat kumpikin kirjoittaneet uusimmassa teoksessaan naisvangista ja ilmeisesti sen vuoksi ovat mukana samassa keskustelussa. Keskustellaan kummankin uusimmista teoksista (Aris Fioretos: Mary, Petina Gappah: Muistojen kirja). Sitten Kähkönen kysyy mielenkiintoisen kysymyksen ns. kulttuurisesta appropriaatiosta ja siitä, voiko fiktiota kirjoittava kirjailija kirjoittaa jostakin, josta hänellä itsellään ei ole kokemusta (Fioretos on kirjoittanut raskaana olevasta naisesta ja Gappahin päähenkilö on albino). Gappah toteaa (mun mielestäni tosi fiksusti), että jos kirjoittaisimme ja lukisimme vain itsellemme tutuista asioista, olisi se empatian loppu.

Lisäksi jaettiin Jarl Hellemann -palkinto vuoden 2016 parhaalle käännöskirjalle. Sen voitti Elena Ferranten Loistava ystäväni (jonka jatko-osa Uuden nimen tarina on ilmestynyt tänä vuonna).

Tauolla ostin tietysti kirjan, joka tällä kertaa oli Petina Gappahin Muistojen kirja. (Siihen olisi voinut saada myös kirjailijan signeerauksen, jonka olisin kovasti halunnut, mutta onnistuin totta kai missaamaan juuri sen tauon, jolla Petina Gappah oli signeeraamassa kirjoja. Hyvä minä.)

Jos ei päässyt paikalle, ehtii Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaalin vielä katsoa Yle Areenasta.