Vuosi alkaa lähestyä huolestuttavasti loppuaan, ja olen syksyn mittaan lukenut kirjaimellisesti kasapäin kirjoja, joista ei ole tullut kirjattua mitään lukupäiväkirjaan (tänne siis).

Tässä 12 kirjaa:

Sophie Kinsella: Himoshoppaaja korjaa potin (WSOY, 2016, suom. Kaisa Kattelus)

Jatkaa siitä, mihin edellinen jäi (Himoshoppaaja tähtien tiellä). Becky reissaa sekalaisen porukan kanssa Las Vegasiin etsimään kadoksissa olevaa isäänsä ja ystävänsä aviomiestä, jotka ovat jonkinlaista tuntematonta tehtävää suorittamassa. Perushimoshoppaaja, hauska, nokkela, mutta jotenkin se terävin terä alkaa olla poissa. Johtuukohan minusta vai kirjasta?

Risto Isomäki: Con rit (Tammi, 2011)

Myyttisistä eläimistä kiinnostunut Martti Ritola saa vastikään erilaisia kriisejä elämässään kohdanneen superrikkaan exänsä Camillan rahoittamaan tutkimusretken, jonka tarkoituksena on löytää myyttinen merikäärme, con rit. Camilla lähtee tietenkin mukaan, ja kaksikko päätyy monenlaisiin seikkailuihin. Alussa mennään hitaasti ja tarjoillaan ihanan paljon tietoa ja taustatarinoita. Sitten vähitellen päästään action-osioon, jossa päähenkilöt kohtaavat hengenvaaran toisensa jälkeen. Ihan niin kuin samantyyppisissä elokuvissakin, nautin tosi paljon alusta ja loppupuoli alkoi puuduttaa. Seksuaalisen jännitteen rakentaminen satunnaisilla nää menis nyt alasti uimaan -kohtauksilla oli kyllä vähän hassua. Kokonaisuudessaan oikein kiva genrensä edustaja.

Elina Loisa: Rajantakaiset (Tammi, 2016)

Kolmen sukupolven äitejä, ongelmalliset äitiydet, poissaolevat isät sekä kuoleman pohdintaa. Salomen isoäiti Hilda, joka ei ole kyennyt olemaan äiti omalle tyttärelleen, on ollut tyttärentyttärelleen Salomelle enemmän äiti kuin tämän oma äiti. Hildan kuolema käynnistää tarinan. Leo, Salomen puoliso ja pariskunnan lasten isä on toisella tavalla poissa: kellarissa pelaamassa World of Warcraftia. Odotin kirjalta tosi paljon, ja siinä olikin paljon mielenkiintoisia ajatuksia yhdestä jos toisestakin asiasta, mutta kuten usein silloin kun odottaa ehkä liikoja, jotain suuria vastauksia kysymyksiin elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta, odotukset eivät ihan täyty.

Nora Roberts: Velhotohtori (Harlequin, 2015, suom. Päivi Paju)

Osasin odottaa superimelää romantiikkaa, mutta koska tämä noita-aiheinen pussauskirja sattui löytymään fantasiahyllystä, olin utelias. Sujuvasti kirjoitettu ja pätevästi suomennettu, ei valittamista siitä. Tyylilajille ominaiseen tapaan rakkauden suurin täyttymys on varsin ruumiillinen ja romanttista jännitettä rakennellaan pitkälti tämän täyttymyksen odottelun varaan – ja kun se tapahtuu, ollaan tietysti henkisesti yhtä ja sielut räiskyvät ja universumi laulaa ja silleen. Noitatouhut sen sijaan eivät päässet yrttiviljelyä kummempaan vauhtiin ennen kuin vasta lopussa. Kaikkein kiinnostavin ihmissuhde oli viisaan noidan ja yksinhuoltajaisän lapsen välillä. Noidan haaveiden ja halujen kohdekin oli perustylsä komea kaveri, eikä mikään jänskä velho tai muulla tavoin erityisen kiinnostava henkilö. Jäämme siis edelleen innolla odottamaan Legolasin ja Darth Vaderin kuumaa rakkaustarinaa. Tai jotain.

4 x Agatha Christie:

• Agatha Christie: Seitti. Alun perin näytelmä, romaaniksi sovittanut Charles Osborne, silti ihan aidontuntuinen Agatha Christie -fiilis. Ei neiti Marplea eikä Hercule Poirotia. Näytelmätausta näkyy ehkä siinä(kin), että tapahtumapaikka on pääasiassa rouva Clarissa Hailsham-Brownin kotona, ja juoni etenee pitkälti dialogin voimin.

• Agatha Christie: Kuolema ilmoittaa lehdessä. Neiti Marple selvittää lehdessä ilmoitettua murhaa. Ette varmaan arvanneet jo kirjan nimestä?

• Agatha Christie: Sininen juna. Hercule Poirot selvittää junassa tapahtunutta murhaa. (Kirjan nimi sai Christietä lukemattoman puolisoni pohtimaan, kuinka suuressa osassa Agatha Christien kirjoista merkittävänä tapahtumapaikkana on juna).

• Agatha Christie: He tulivat Bagdadiin. Vakoilutarina Agatha Christien tyyliin. Tässä ei esiinny neiti Marple eikä Hercule Poirot.

Alexander McCall-Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1 (Otava, 2014, suom. Jaakko Kankaanpää)

Mma Ramotswe tutkii -sarjan ensimmäinen osa. Oli erilainen kuin odotin, mutta ei huonolla tavalla. Kuulemani/lukemani perusteella odotin jotain lämminhenkisen ja leppoisan dekkarin tapaista. Ei ole oikeastaan sellainen, vaan kertoo Mma Ramotswen ja hänen lähipiirinsä elämästä – ja toki myös etsivätoimiston tutkimuksista siinä sivussa.

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton (Tammi, 2012)

Kirja surusta, menetyksestä, äitiydestä, uusperhe-elämästä, urasta ja työstä. Aamu on työlleen omistautunut käräjäoikeuden tuomari, joka on paennut suurta suruaan äitiyslomasijaisuuteen vieraalla paikkakunnalla puolisonsa ja tämän lasten luota. Tarkkaa – välillä ehkä liiankin – työn kuvausta, surusta kerrotaan vähäeleisen kauniisti, mutta etäinen ja viileä Aamu jäi päähenkilönä mulle hyvin pitkään etäiseksi enkä tuntenut ennen kuin vasta loppupuolella olevani tavalliseen tapaan tarinassa sisällä, vaan sen ulkopuolella, kääntelemässä kirjan sivuja.

Leena Lehtolainen: Luonas en ollutkaan (Tammi, 2007) ja Jonakin onnellisena päivänä (Tammi, 2004)

Otin lapsuudenkodin kirjahyllystä lainaan kaksi dekkarikirjailijana tunnetun Leena Lehtolaisen vähän erilaista kirjaa, joissa rikos ei ole pääroolissa. Jonakin onnellisena päivänä on oikeastaan tosi laaja ja rönsyilevä kasvutarina vaikean alun elämälleen saaneesta Marjukasta. Ihan lukemisen arvoinen, vaikkakin melko melodramaattinen. Luonas en ollutkaan -kirjassa aviovaimo antaa veneretkellä kadonneen aviomiehensä päiväkirjat kirjailijatuttavalleen, jotta tämä perehtyisi niihin ja kirjoittaisi niistä kirjan… jostakin syystä. Mulle jäi sellainen tunne, että tarinan logiikka ja henkilöiden motivaatiot hieman ontuivat, ja miksi se kirjailija edes oli siinä?

(Aiheen vierestä: Lisäksi pahoittelen tosi omituisia ja vaihtelevia rivi- ja kappalevälejä, mutta en kerta kaikkiaan jaksa taistella niiden kanssa enää kahta tuntia joka postauksen kohdalla – kirjoitan yleensä tekstin muualla ja kopioin tänne, ja vaikka sen tekisi minkä tsiljoonan mutkan kautta ja yrittäisi poistaa kaikki mahdolliset asettelut, lopputulos täällä näyttää aina ihan miltä sattuu. En vieläkään tajua, minkä takia tässäkin tekstissä johonkin kohtaan tulee erikokoinen väli kuin toiseen, kun asetusten pitäis olla alusta loppuun ihan samat, mutta sojottakoot sitten mihin suuntaan haluavat. Ärsyttävää yhtä kaikki. Mur.)