Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän (Otava, 2014).
Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on sievä pieni kirja, joka kulkee kivasti ja kevyesti kesälukemisena minne tahansa: puistoon, rannalle, kahvilaan… (Tai näin ajattelin, kun lainasin sen kirjastosta. Sen jälkeen on satanut ainakin täällä meillä niin paljon, että on ollut turha kuvitella menevänsä mihinkään ulos kirjan kanssa, ne kun eivät yleensä ole vedenpitäviä.)
Kirjan takakannessa lukee näin:
“Näettekö minut? Minä olen Iiris Lempivaara, minulla on levoton ja painava sydän, ja sen lisäksi viskipullo ja huuliharppu, jalassani hiihtohousut vuodelta -42.”
Pakkohan se on selvittää, mitä kansien sisäpuolella sitten lukee.
Riikka Pulkkisesta tulevat varmaan ensimmäisenä mieleen vakavampia aiheita käsittelevät romaanit, kuten Raja ja Totta, mutta tämä onkin jotain ihan erilaista.
Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän kertoo Iiris Lempivaarasta, joka on vähän alle kolmekymppinen nainen ja juuri eronnut pitkästä parisuhteesta. Pohditaan mieshuolia, ystävyyttä, sisaruutta, lasten saamista, matkalla olemista ja perille pääsemistä. Iiris on myös koulupsykologi, mutta työkuvioita kirjassa käsitellään melko vähän.
Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on alun perin ollut jatkokertomus Kauneus & Terveys -lehdessä. Se näkyy rakenteessa: luvut tuntuvat vähän irrallisemmilta ja itsenäisemmiltä kuin romaaneissa yleensä, ja lukujen vaihtuessa hypähdetään pienestä kokonaisuudesta toiseen. Punainen lanka seuraa toki koko ajan mukana.
Kirja on ihanasti kirjoitettu, kieli on miellyttävän yksinkertaista ja selkeää, ja tekstissä on paljon pieniä helmiä, jotka haluaisi painaa muistiin.
Henkilöt ovat aika tyypillisiä – esimerkiksi Kauniista ja rohkeista elämänohjeita ammentava vanhempi nainen, jolla on loputon määrä viisaita mutta outoja parisuhdeneuvoja – mutta heidät on kuitenkin kirjoitettu sillä tavalla, että se toimii.
Mutta muhun ei oikein vedonnut se matkalla olemisen ja perillä olemisen hieman osoittelevan oloinen pohtiminen. Siis se, että jotkut ihmiset kokevat elämässään olevansa aina matkalla johonkin eikä koskaan perillä ja ovat tyytymättömiä, ja toiset kokevat olevansa perillä eivätkä menossa mihinkään ja ovat tyytymättömiä. Aihe on sinänsä mielenkiintoinen, mutta tässä se tuli minusta sellaisena rautalankamallina, että tuli mieleen elämäntaito-opas tai jokin carpe diem -sisustustyyny.
Siitä ajatuksesta tykkään kyllä, että nuor(ehko)ista naisista kertovassa pääasiassa nuor(ehko)ille naisille suunnatussa kirjassa käsiteltäisiin huumorilla, nokkelasti, näppärin sanankääntein ja vähän kevyemmin teemoja, jotka eivät ole vain glitteriä ja romantiikkaa, ja tässä on ehkä aika paljon semmoista lupausta. Mutta se se vasta olisikin kiinnostavaa, jos chick lit -kirja tai vastaava käsittelisi ensisijaisesti jotain sellaista aihetta, jolla ei olisi niin mitään tekemistä parisuhteiden, rakkauden, rakkaushuolien, miesten ja mieshuolien (ei nyt ihan heti tule mieleen edes sellaista, jossa olis edes naishuolia) tai seksin kanssa. Kai sitä nyt hyvänen aika naisten elämässä jotain muutakin on! Kuka haluaa tarttua haasteeseen?