Mikä sopisikaan paremmin vuoteen 2018 kuin muistella sadan vuoden takaisia tapahtumia, joita Heidi Köngäs käsittelee uudehkossa kirjassaan? Suomen sisällissotaa (1918) käsitteleviä teoksia löytyy paljon ja monet niistä ovat kovin faktapitoisia, jonka vuoksi oli virkistävää lukea fiktiivistä ja päiväkirjan tyyliin kirjoitettua Sandraa. Faktojakin tosin teoksesta löytyy, sillä perustana Sandralle toimii kirjailijan omien isovanhempien koskettava tarina. Kirjan erityisyys piilee naisnäkökulmassa, sillä teoksen tapahtumia, sotaa ja elämää kuvataan vain naiskertojien kautta.

Kirjan tapahtumat alkavat siitä, kun kirjan päähenkilön Sandran aikuinen lapsenlapsi löytää edesmenneen isoäitinsä päiväkirjan ja alkaa lukea tämän elämän vaiheista. Päiväkirjassaan Sandra muistelee aluksi lapsuuttaan, huoletonta elämää, joka loppui liian nopeasti. Köyhän perheen on tehtävä äärimmäisiä ratkaisuja, joiden kautta Sandra päätyy huutolaislapseksi yhdessä veljensä kanssa. Lapsuuden ja aikuisuuden väliin jäävä aika sivuutetaan kirjassa melko nopeasti, sillä pääasiassa kirja keskittyy Sandran avioliiton jälkeisen elämän kuvaamiseen. Sandra ja hänen aviomiehensä Janne rakentavat torpan, saavat lapsia ja tekevät työtä, kunnes sisällissota saapuu ja tuo mukanaan kylmän ja vaikean talven. Sandra jää yksin lasten kanssa, kun aviomies repäistään vastentahtoisesti mukaan punakaartiin ja myöhemmin punavangiksi. Lasten hoitaminen ja ruokkiminen, torpan taloustyöt ja taksvärkki vuokran maksamiseksi jäävät kaikki Sandran harteille, eikä samassa taloudessa asuvista appivanhemmista ole juuri apua. Sandran lisäksi kirjassa on äänessä Jannen sisar Lyyti, joka kertoo kirjassa myös oman tarinansa sodan aikana.

Koin lukemisen aikana paljon erilaisia tunteita kuten surua ja katkeruutta, mutta myös iloa ja helpotusta. Kirjan kerrontaan oli helppo eläytyä ja Köngäksen kaunis kieli pääsi hyvin oikeuksiinsa etenkin Sandran mietteissä. Pidän kirjailijan taitavuuden osoituksena myös sitä, että henkilöt ja tapahtumat pyörivät mielessä vielä pitkään kirjan lukemisen jälkeen. Tositapahtumiin perustuvissa kirjoissa ei voi olla miettimättä sitä, kuinka erilaista elämä on ollut teoksen kuvaamana aikana, ja kuinka paljon maailma on muuttunut lyhyessä ajassa.

Kirjan naisnäkökulma ansaitsee vielä oman kappaleensa, sillä se jäi itselläni päällimmäiseksi mieleen laskettuani kirjan käsistäni. Köngäs ottaa taitavasti esille naisen osan sodan aikana, ja kertoo lukijalle fiktiivisten lauseiden kautta sen, mitä historian kirjoissa sodasta ei kerrota. Kirjassa kuvatut naiset ovat lähes kaikki rohkeita ja vahvoja, sillä heidän on ollut pakko olla. Heidän ponnistuksensa ja kärsimyksensä nostavat lukijalle tunteet pintaan ja lukija myötäelää tahtomattaan heidän tarinansa ylä- ja alamäet. En halua paljastaa kirjasta liikaa, joten en tässä tekstissä erittele näitä tapahtumia sen tarkemmin. Sodista usein muistetaan miesten urheus ja uhraukset, mutta naisten panosta ei juuri mainita. Sandrassa kirjailija taas antaa äänen myös naisille, joiden tarina täytyi tulla kerrotuksi, jotta sodan mielettömyyttä voitaisiin paremmin ymmärtää.

Suosittelen lukemaan – Sandra herättää ajatuksia ja koskettaa syvältä.

(Hyvä lisä tähän postaukseen olisi kuva kirjan kannesta ja joku sitaatti kirjasta, mutta bestseller palautui kirjastoon, ennen kuin ehdin ajatella.)

Heidi Köngäs: Sandra. Otava 2017.