Kirjavinkki: Ji Seong-Ho, Pako jonka piti olla mahdoton

Minä olin suljettuna kaltereiden taakse. Vaikka pääsisin sellistäni pois, koko tämä maa oli yhtä suurta vankilaa. Elämä täällä tarkoitti sitä, että oli tuomittu elinkautiseen vangeusrangaistukseen.

Pohjois-Korea. Tuo pimeä, korruptoitunut, sotilaallinen suljettu maa, jossa valta kuuluu Suurelle johtajalle eikä kenellekään muulle. Ji Seong-Ho syntyi siellä, mutta ei onneksi kuollut siellä, vaikka se monta kertaa olikin lähellä. Lopulta hän pääsi pois vankilastaan. Ja nyt hän auttaa muita saamaan armahduksen.

Ji Seong-Hon omaelämäkerta on uskomaton selviytymistarina. Seong-Ho oli 14-vuotias, kun oli varastamassa hiiltä valtion junasta, mikä piti hänen perheensä hengissä. Tuona kohtalon yönä 7. maaliskuuta v. 1996 junasta pois hyppääminen epäonnistui ja Seong-Holta jäi kaksi sormea ja toinen jalka polvesta alaspäin kymmeniä tonneja painavan junan alle. Tuo yö muutti hänen koko loppuelämänsä.

Pohjois-Koreassa ihmisoikeusasiat eivät ole kunnossa. Yönä, jolloin Seong-Ho vammautui, hänet leikattiin sairaalassa ilman anestesiaa tai kipulääkitystä, ainoastaan tupakkaa oli tarjolla olon helpottamiseksi. Isä joutui tekemään kädettömälle ja jalattomalle pojalleen kainalosauvat, joiden varassa oli elettävä. Ruokaa ei nälänhädän aikaan enää valtiolta saanut, eikä sitä tullut muuta kuin varastelemalla. Seong-Ho kuului veljensä kanssa jonkin aikaa kotjebeihin, katulapsiin. Hän teki joitakin laittomia rajanylityksiä Kiinaan, ja vankilaan joutuessaan hänet haukuttiin perinpohjaisesti ja piestiin. Valopilkkuja ei ollut.

22-vuotiaana Seong-Holle ja hänen vaimolleen syntyi tyttölapsi, joka sai hänet miettimään pakenemista Pohjois-Koreasta.  Jos hän pääsisi veljensä kanssa pois, hän voisi myöhemmin hakea isänsä ja tyttärensä pois. Näin ei valitettavasti koskaan käynyt. Seong-Ho pääsi neljän valtion läpi kaunalosauvoilla könkäten Etelä-Koreaan ja päätti omistaa elämänsä pohjoiskorealaisten auttamiselle.

Takakannessa lupailtiin 10 000 kilometrin pakomatkaa, mutta todellisuudessa teos käsitteli enemmän Seong-Hon lapsuutta ja nuoruutta nälänhädän ajan Pohjois-Koreassa. Mikä ei ollut pettymys. Jotkin kohdat ovat kovinkin raakoja ja jossain vaiheessa menee mieli ja kieli paikannimien ja suomentajan huomautusten kanssa solmuun, mutta siitä selvitään. Pitkät listaukset lopussa kaikista kiitettävistä ihmisistä oli myös puuduttava, mutta hyvää oli ehdottomasti kaikki muu. Teoksellisessa mielessä. Voin varmasti sanoa, että elämä 90-luvun Pohjois-Koreassa oli kamalaa. Paljon kamalampaa, mitä pystyisi kuvittelemaan.

Mutta Seong-Ho selvisi. Hän perusti hyväntekeväisyysjärjestön ja pääsi sen edustajana puhumaan Oslon vapausfoorumille ja Valkoiseen taloon. Hän auttaa vusoittain monia pohjoiskorealaisia loikkareita pääsemään ja asettumaan ulkomaailmaan. Kirja avaa silmät totuudenmukaisuudellaan ja kehottaa kaikkia tavoittelemaan mahdottomia, koska jonain päivänä mahdotonkin voi olla mahdollista.

juuliska

Kulttuuri Kirjat

Kirjavinkki: Holly Black, Julma prinssi

Seuraan jonkin verran Booktok- tai Bookstagram-vinkkejä, mutta valitettavan usein ne ovat englanninkielisiä (olen monesti suunnitellut aloittavani englanniksi huviksi lukemisen jalon taidon, mutta en ole vielä sinne asti päässyt, vinkkejä tähän ?). No, joka tapauksessa nyt on tuntunut ilmestyneen/on ilmestymässä rypäs tällaisia hittikirjoja tai -sarjoja suomeksi. Ilman väki -sarjan ensimmäinen osa Julma prinssi tuli nyt ensimmäisenä ostettua kirjakaupasta.

Ellen voi olla heitä parempi, minusta tulee paljon pahempi.

– Jude

Judella on pyöreät korvat ja pihlajanmarjoja kaulassaan. Hänen nykyinen isänsä murhasi hänen oikeat vanhempansa, kun hän oli pieni ja kaappasi hänet Keijumaahan. Hänet on kasvatettu kuolevaiseksi, joka tietää aina olevansa vääränlainen. Mutta hän on kyllästynyt siihen. Hän on kyllästynyt siihen, että hänen pitää aina olla vähemmän kuin kaunis, ylimielinen, julma prinssi.

Jude on päättänyt tehdä asialle jotain. Hän panee hanttiin, vastaa solvauksiin, ryhtyy vakoojaksi ja tekee huonoja valintoja. Onko hänen tarkoituksensa hyvä, vai tekeekö se hänestä samanlaisen hirviön kuin isäpuolestaan? Sitä ei voi tietää kuin kokeilemalla.

Aloitan pettymyksilläni, koska niitä on ikävä jättää loppuun, joten huonot uutiset ensin. Kirja ei nimensä mukaisesti kerro juurikaan julmasta prinssistä tämän näkökulmasta, kuten olisin toivonut, vaan tytöstä joka on erilainen ja kokee prinssin vihollisekseen. Kirja on omistettu Cassandra Clarelle, jonka luomasta Haltijamaasta on otettu Julman prinssin Keijumaahan jonkin verran piirteitä. Kaiken ylistyksen perusteella olisin toivonut henkeäsalpaavampaa tarinaa, joka saa minut unohtamaan, että olen lukemassa. Tätä kokemusta en aivan saanut.

Pääosin teos oli kuitenkin hyvä. Fantasiamaailman sijasta keskityin enemmän henkilöiden juonitteluihin ja mysteerien ratkomiseen. Yhdistelin siis kirjailijan luomia pisteitä, mistä nautin kyllä kovasti. Pidän aina kovasti fantasiakirjoista, joissa nainen on vahvaluontoinen, ja jos hän on salamurhaaja, vakooja tai jossain muussa yhtä jännittävässä ammatissa niin aina vain paranee! Mainittakoon vielä, että rakastin lukujen alussa olevia kuvia (onko niille jokin nimi🤔) ja runoja ”kirjojen” alussa, ne loivat salaperäistä ja keijukaismaista tunnelmaa.

Odotellen innolla syyskuussa ilmestyvää toista osaa sekä kevättä,

juuliska

Kulttuuri Kirjat