Asiat muuttuvat pahemmiksi, ennen kuin ne muuttuvat paremmiksi.

– Cooperin mummo, Yksi meistä valehtelee

Hohhoijaa, siltä se kyllä tuntuukin. Viimeksi hehkutin lämpimiä ilmoja ja kevään tuloa, mutta tänä aamuna hupsista: ulkona olikin tullut 15 senttiä lunta. No ei mahda mitään, kyllä nuo kelit sitten pikkuhiljaa paranevat. Tällä viikolla olen lukenut hehkutetun Karen McManuksen Yksi meistä -trilogian, jonka kolmas ja sarjan päättävä osa ilmestyi aivan hetki sitten, joten säästelin koko pakettia sitten yhteen nippuun.

Ensimmäinen osa: Yksi meistä valehtelee alkaa jälki-istunnosta, johon saapuu viisi ihmistä samasta kummallisesta syystä, mutta vain neljä pääsee elävänä pois. Mitä viidennelle tapahtui? Mitä salaisuuksia neljällä muulla on? Kuka on valmis murhaamaan, jotta ei paljastuisi? Sanon heti kättelyssä, että mielestäni avausosa on trilogian paras. Se on nerokkaasti rakennettu, sillä en olisi ikinä arvannut murhaajaa, vaikka se on aivan ilmiselvästi nähtävillä koko ajan. Kaikki palapelin palaset on annettu lukijalle, mutta kukapa niitä osaisi yhdistää? En minä ainakaan. Henkilöhahmot ovat hurmaavia, heidän välilleen muodostuu siteitä, vaikka jokaisen takaraivossa jyskyttääkin jatkuvasti ajatus: ”Yksi meistä valehtelee”. 4.5/5 ⭐

Toinen osa: Yksi meistä on seuraavassa uusi peli on avattu. Jos et halua, että totuus paljastuu, valitse AINA tehtävä. Mutta onko se yhtään turvallisempi vaihtoehto? Kuka kolmesta avainhenkilöstä lopulta ratkaisee pelin? Mielestäni tämä keskimmäinen oli tylsin. Jännityksen luonnissa ei ollut minusta onnistuttu lainkaan yhtä hyvin kuin ensimmäisessä ja varsinainen juttukin tapahtuu vasta sivun 200 kohdilla. Uusi kolmikko on kirjassa pääosassa ja seikkailee alkuperäisten henkilöiden kanssa, mikä oli mielestäni hyvä idea ja toimii. Olen joskus sanonut, että pidän eri henkilöiden välisistä luvuista ja se selkeyttää myös näitä trillereitä. 3/5 ⭐

Ihmiset ovat ennalta arvaamattomia. He ovat täynnä yllätyksiä silloinkin, kun kuvittelee tuntevansa heidät.

– Maeve, Yksi meistä on palannut

Kolmas osa: Yksi meistä on palannut on todellakin tehnyt paluun. Sarja kolmen vuoden tauon jälkeen (alkuperäisissä julkaisuajankohdissa), kaikki henkilöt yhtenä tiiminä Murhakerhon muodossa, vanhat rikolliset sekä uusi ja viimeinen kiero peli, jossa on vain yksi sääntö: harjoitus tekee mestarin. McManus paransi loppua kohti, mikä oli helpotus, sillä olisi ollut ikävää, jos tästä olisi jäänyt huono maku suuhun. Onneksi ei. Tämä oli hyvin tehty, vaikka yhdisteltäviä pisteitä oli siellä täällä ja punaisia lankoja miljoona. Erityisesti takaumat pistivät pakkaa sekaisin, mutta myös täydensivät kirjaa kivasti. Uskon päähenkilöiden suuren määrän olleen iso tekijä sekavuudessa. Hyvä päätösosa kuitenkin, ihmissuhdekuviot tuli pitkälti selvitettyä ja loppu oli kaunis. Juuri sellainen ihanan suloinen, mutta samalla syvällinen ihmisen yksinolo: kirkas ilta ja nuotio. Tykkään! 4/5 ⭐

Kannattaa myös lukea McManuksen yksittäiset suomennokset: Kaksi voi säilyttää salaisuuden, Kolme pahan perii sekä Neljä askelta murhaan. 

juuliska