Kirjavinkki: Simon James Green, Heartbreak boys

On raskasta teeskennellä koko ajan että kaikki on hienosti. Sen takia kannattaa etsiä rinnalleen joku joka näkee sen kaiken siellä takana ja silti haluaa pysyä siinä.

– Nate

Kaksi poikaa, yksi kesä. Ei niin hyvä juttu kuin miltä aluksi vaikuttaa, sillä kahden pojan poikaystävät ovat juuri jättäneet heidät ja ruvenneet seurustelemaan. Lisäksi nuo kaksi poikaa ovat ex-bestikset, joiden välit menivät poikki vuosia sitten. Sattumien – tai kohtalon – kautta he päätyvät kuitenkin yhteiselle road tripille koko kesäksi kahden vanhemman, yhden pikkusiskon ja yhden hullun frendin kanssa tarkoituksenaan kostaa entisille poikakavereilleen. Kosto on kirjaimellisesti suloisempi kuin koskaan!

Nyt on ehkä hieman aikaista romanttisten kesäkomedioiden lukuun, mutta mitä siitä. Niin kuin kuvasta näkyy, aurinko on tällä viikolla hieman paistanut, linnut ovat laulaneet ja pari kertaa on saanut pitää kevyttä tuulitakkia päällä paksun talvitakin sijaan. Täällä siis odotellaan jo innoissaan kesää, joten tämä tarttui kirjaston hyllystä uutuutena mukaan.

Varoitus: älä lue tätä kirjaa julkisella paikalla. Tai ainakaan minun ei kannata lukea, sillä nauroin kippurassa joka toisen sivun kohdalla. Aloin jo jossain vaiheessa miettiä, että onko minulla tosiaan näin huono huumorintaju, mutta kun nauramisen on jo kerran aloittanut, sitä on vaikea lopettaa.

Heartbreak boys oli ihana ja hauska. Todella söpö ja romanttinen, mutta rivien välissä käsiteltiin tärkeitä teemoja: oman itsensä ilmaisua, erosta selviämistä ja ystävyyttä. Hyvin mielenkiintoisessa osassa olivat myös poikien vanhemmat, Naten äiti ja isä sekä Jackin äiti. Harmittavan pieni rooli heillä oli, joskin mielestäni erittäin tärkeä. Olisin halunnut tietää heistä enemmän. Pidin kirjan alkuasetelmasta, jossa molemmilla pojilla oli jo poikaystävät, koska useimmissa ya-kirjoissa näin ei ole. Tarina ei yleensä lähde tästä liikkeelle, joten vaihtelu virkistää.

Kesää odotellessa, lämminhenkisiä kirjoja lukiessa

juuliska

Kulttuuri Kirjat

Hiihtoloma, talviloma, urheiluloma – lukuloma!

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Minulle mikä tahansa loma merkitsee aina enemmän aikaa lukemiselle – oli se sitten pitkä viikonloppu, viikon vapaa tai kokonainen kesä! Myös stressaantuneet aivoni kaipaavat lepoa arjesta ja muuta ajateltavaa. Loma tulikin tarpeeseen. Varsinkin tällaisella kurjalla säällä sitä hakee lämpöä ja rauhaa täysillä olevasta patterista ja kirjoista. Tässä kirjat, jotka sain lukea lomani aikana:

Rick Riordan: Percy Jackson – jumalten malja

Percy Jackson on pelastanut maailman jo useaan otteeseen, ja nyt hän haluaisi vain viettää tavallisen kouluvuoden. Valitettavasti jumalat eivät kuitenkaan ole vielä tyytyväisiä. Saadakseen tarvitsemansa suosituskirjeet korkeakoulua varten Percyn on suoritettava kolme vaativaa tehtävää.

Voi, miten olen odottanutkaan tätä! Olen suuri Rick Riordanin nuortenkirjojen fani ja odotin tätä uutta osaa innolla. Vähän ehkä jouduin pettymään, sillä odotin enemmän tapahtumia sekä Olympoksen sankarit -sarjasta tuttuja hahmoja, jotka mainittiin vain parilla sanalla. Tämä oli tietysti jatkoa alkuperäiselle Percy Jacksonille, joten toisaalta asia on ihan ymmärrettävä. Rick Riordanin kirjoille tunnusomainen huumori on kuitenkin säilynyt ja sain nauraa kippurassa. Helppoa tekstiä ja nopeasti tuli luettua, sivujakaan ei ollut kuin päälle 250. Mielestäni kovin lisäosamainen, eikä niinkään tuntunut jatkolta alkuperäiselle sarjalle. Tietysti noiden muiden kirjojen lukemisesta on jo aikaa. ⭐️ 3/5

Garth Stein: Tiellä pysymisen taito

Enzo on tiedonjanoinen sekarotuinen, joka uskoo vielä jonain päivänä syntyvänsä ihmiseksi. Ihmisen käyttäytymismalleja alati opiskeleva filosofi viihtyy isäntänsä olohuoneessa katsellen televisiodokumentteja ja nauttien vauhdikkaista formulakisoista. Enzon isäntä Denny Swift on lupaava kilpa-autoilija, jolta Enzo oppii tuiki tarpeellisia tosiasioita paitsi teknisten vempainten myös elämän itsensä hallinnasta.

Tuota lukuhaaste-listani kohtaa kertojan näkökulma ei ole ihmisen pohdin pitkään, että mikä olisi hyvä ja pyysinkin sitten kaikkitietävältä kirjastonhoitajalta apua. Hän haki minulle tämän. Hyvän valinnan tekikin. Koiralle ominainen hetkessä elämisen taito kohtaa pohdintoja ihmissuhteista ja kuolemasta, elämän pienistä suurista asioista. Kauniisti kirjoitettu, koiran elämänfilosofiaa esille tuova Tiellä pysymisen taito on lähestulkoon sydäntäsärkevä.⭐ 3/5

Sosuke Natsukawa: Kissa joka suojeli kirjoja

Nuori Rintaro-poika kohtaa edesmenneen isoisänsä kirjakaupassa puhuvan kissan, joka vie hänet mukaansa maagiselle matkalle kaupasta avautuviin labyrintteihin. Siellä hänen tehtävänsä on vapauttaa kaltoin kohdellut kirjat niihin kaavamaisesti suhtautuvien ihmisten vallasta. Samalla Rintaro itse oppii, että lukemalla kirjoja voi saada voimaa ja ymmärrystä, joka auttaa vaikeissa tilanteissa.

Eläinteema jatkuu. Tämä oli ehdottomasti paras lukukokemukseni tällä viikolla! Syvällinen kertomus ystävyydestä ja kirjojen voimasta piti otteessaan koko ajan. Opin paljon uutta lukemisesta, tai ehkä enemmänkin sain paljon uutta ajattelemisen aihetta. Eniten minua jäi ehkä mietityttämään tuo ”Ihminen joka lukee kymmenen eri kirjaa, on paljon arvostetumpi kuin ihminen, joka lukee saman kirjan kymmenen kertaa” (vapaamuotoinen lainaus). Kirjan tunnelma oli ihana ja miellyttävä ja juuri tuollaisissa kirjakaupoissa, kuten Natsuki, haluaisin ehdottomasti vierailla enemmän. Tunnistan myös ehkä itseni Rintarosta, vaikken koulusta lintsannutkaan. Sopiva bussimatkakirja, paljon mahtu alle kahteensataan sivuun. ⭐ 5/5

Sally Green: Puoliksi paha -trilogia

Kuvittele, ettet osaa lukea etkä kirjoittaa, mutta parannut nopeasti – jopa noidaksi. Alat voida pahoin, jos et pääse ulos pimeän ajaksi. Vihaat valkoisia noitia, mutta rakastat Annalisea, vaikka hän on yksi heistä. Olet joutunut virumaan häkissä neljätoistavuotiaasta saakka. Sinun pitäisi paeta ja löytää Mercury, musta noita joka syö pikkupoikia. Sinulla on aikaa siihen asti, kunnes täytät seitsemäntoista vuotta. Helppo nakki.

Olen aiemmin lukenut Sally Greenin Savuvarkaat-trilogian, josta pidin ehkä enemmän kuin tästä. Mutta oli tämäkin todella hyvä, synkkä ja koukuttava. Muutama ärsytyksen aihe oli, kuten Nathanin rasittava rakkaus Annaliseä kohtaan, joidenkin sanojen jatkuva toistelu sekä mielestäni liian surullinen loppu. Kuitenkin oli paljon hyvää, koukuttava juoni, paljon hyviä yksityiskohtia sekä erilainen tapa käsittää noidat. Mielenkiintoinen ja hyvä, koko trilogia. ⭐ 4/5

Tänään olin hieman laiska, joten kirjojen juonenkuvaukset sekä kuvat kirjoista ovat kopioituja. Tässä siis lähteet: Kirjasampo, Otava, Tammi, Antikvariaatti Lukuhetki. Mukavia lukuhetkiä ja paluuta arkeen tai vaihtoehtoisesti tulevaa hiihtolomaa, asuinpaikasta riippuen!

juuliska

Kulttuuri Kirjat