Kirjavinkki: Ryan Gattis, Ei menetettävää

Kun menetettävää ei ole, on kaikki voitettavissa.

Ricky ”Aave” Mendoza on entinen narkkari, joka avaa nykyään kassakaappeja huumepoliiseille. Tällä kertaa hän aikoo vetää rahaa välistä, jotta voisi auttaa läheisiään ja edes yrittää hyvittää menneisyyden pahuudet. Rudy ”Rillipää” Reyes on yhden Los Angelesin suurimman huumepomon palveluksessa, ja saa tehtäväkseen ottaa kiinni Aaveeksi kutsutun kassakaappimurtajan. Ajojahti on alkanut.

Tunnustan, etten odottanut tältä kirjalta hirveästi. Mutta se yllättikin todella positiivisesti ja oli syvällisempi kuin luulin. Se oli täynnä mietteitä ihmisyydestä, ja monet lauseet tulee varmasti kirjoitettua ylös. Teos ei todellakaan ollut tarkka kuvaus huumeiden käytöstä tai vauhdikkaista tilanteista. Kaikki tapahtui yllättävän rauhallisesti, mutta Gattis on onnistunut kirjoittamaan kaiken niin, että jännitys oikein väreilee ilmassa.

Päähenkilöt ovat sympaattisia ja hyväsydämisiä, vaikka myöntävätkin tehneensä matkan varrella paljon pahaa. Jotain olisi voinut valita toisin, mutta ihmisiähän tässä kaikki ollaan. Mukana on tietysti myös kovaakin kovempia gangstereita, mutta kuten yleensäkin kirjan ollessa kirjoitettu rikollisen näkökulmasta, emme voi oikein syyttääkään heitä heidän elämänpolustaan.

Kirjan loppu tuli yllätyksenä. Ajattelin kaiken päättyvän samalla tavlla kuin Rillipääkin ajatteli. Tämä kirja toden totta yllätti!

Kulttuuri Kirjat

Kirjavinkki: Katriina Ranne, Maa kuin veri

Ehkä hän yhdisti perhoset unelmiin. Se, että joku ampui perhosen, ei ollut säälittävä saalis vaan surullinen ja turha teko: yksi unelma oli nyt tapettu. Ehkei mikään niistä eläisi kauan, eivät perhoset eivätkä unelmat, mutta niin kauan kuin ne olivat elossa, niiden olemassaoloa tulisi varjella.

Kaarlon perhe lähtee Lahdesta kohti Argentiinaa vuonna 1906. Kotikaupungissa partioivat santarmit, ja työläisen toimeentulo on niukkaa, mutta Atlantin takana luvassa on oma maatilkku ja paratiisin hedelmiä, vapautta ja vaurautta, Colonia Finlandesa.

Aina on siirtokunnan viimeinen suomenkielinen asukas. Kun hän ystävystyy sademetsässä asuvan guarani-pojan kanssa, hän ymmärtää, millaista on elää, kun ympäriltä katoavat puut.

Tämän takakansitekstin luettuani ajattelin, että Maa kuin veri kertoo ilmastonmuutoksesta. Toteamme siis jälleen todeksi, että ulkonäkö voi pettää ja näin edespäin. Kirja kertoi enemmänkin verenperinnöstä ja sukulaissuhteista, siitä miten edeltävien sukupolvien valinnat vaikuttavat nykyisyyteen. Löysin teoksesta myös vivahteita siitä, että kaikki on katoavaista.

Kirja kertoo tarinansa neljässä sukupolvessa, tosin mielestäni Eeron osio jää harmittavan vähäiseksi, eikä hänen omaa ääntään kuulla ollenkaan. Kuitenkin kerrontaa, koko romaania ei voi kutsua muuksi kuin väkeväksi (tämänkin poimin takakannesta). Siinä oli jotain, mikä tuntui jossain syvällä ja jäi kaihertamaan, vaikka teos ei ehkä suosikiksini nousekaan. Siitä huolimatta Katriina Ranteen Maa kuin veri oli hyvä alelaari-löytö, lukemisen ja pureskelun arvoinen.

Ps. Jos ikinä poikkeatte Vanhassa Raumassa, käykää Vanhan Rauman kirjakaupassa. Ihana pieni, hieman hämärä kirjakauppa, jossa on mielestäni juuri oikea kirjakaupan tunnelma!

Kulttuuri Kirjat