J jatko-osa

Voi luoja!

En tajua, mikä minuun meni maanantaina kun jäit kanssani juttelemaan työvuoron jo päätyttyä. Tosin kaikenlaiset keskustelun avausjohdattelusi suhdestatuksesta molempien ikään, alkaen aamukahvipöydästä sinun saapuessa jo kolmatta kertaa työhuoneeseeni jutustelemaan, saivat minut täysin rohkaistumaan. Ja jotenkin kun olit lähdössä töistä minun vielä jäädessä hoitamaan viimeisiä hommia, en voinut vastustaa ja kysyin sinua lasilliselle. Ei ole muuten varmaan ikinä alkanut samalla tavalla ujostuttamaan! Tunsin itseni niin täysin keskenkasvuiseksi, varsinkin kun otit ohjat ja pyysit minua etsimään jonkin konsertin, jonka tarjoaisit ”tällä kertaa”. Apua!

Ajattelin jo, kun vastaustasi keikkaehdotusmailiini ei kuulunut, että koko asia olisi haudattu, mutta toitkin minulle lipun työhuoneelle numerosi kera, ja kysyit nähtäisiinkö jo kaksi tuntia enne keikkaa. Huh apua. Olenhan jo jutellut sinun kanssasi huomaamattani puolitoista tuntia putkeen niin eiköhän tämäkin onnistu, eikö niin? En jotenkin voi uskoa että taidat oikeastikin olla kiinostunut minusta, kuinka hienoa!

Nähdään siis perjantaina, olen niin innoissani.

Sydämeni hakkaa kohta rinnasta ulos, sykkeeni nousee heti kun näen sinua töissä. Uskomatonta.

PS. Et tiedäkään, kuinka ilahduin sinun täysin kasuaalisti tiputtaessa kahvihuoneessa keskusteluun, että ” Se on kummallista, että puhut tästä paikasta omana kuplanaan, sillä kanssasi keskustellessa tuntuu kuin astuisi sisään sellaiseen rauhan ja optimismin kuplaan, jota levität ympärillesi.” Oi!