Silloin kun sä et oo täällä
Mä poltan liikaa tupakkaa
En osaa nukkua
En jaksa siivota
Silloin kun sä et oo täällä
Mä tuijotan seinää
Ja kuulen ääniä
Porraskäytävästä
Mutta tuuthan takaisin
Tuuthan takaisin
Tuu takaisin
Silloin kun sä et oo täällä
Mun ajantaju hämärtyy
Niin kuin syksyinen yö
Ja vaikka kuinka rukoilen
En aurinkoa nää
Silloin kun sä et oo täällä
Mä lakkaan olemasta
Käyn rajan takana
Siellä missä säkin oot
Mutta tuuthan takaisin
Tuuthan takaisin
Tuu takaisin
Tällä hetkellä olen onnellinen.
Onni pirskahtelee ja ryöppyää, se tunkeutuu aamuvalossa ikkunasta sisään taloon ja saa kaiken näyttämään elokuvallisen kauniilta, paljaan ihonvärin vasten pellavaisia peittoja ja naapuritalon puuterilumisen harjakaton, seinille piirtyvät varjot ja niissä tanssivat pienet pölyhiukkaset.
Olen onnellinen kaikesta. Siitä mistä olen tullut ja mihin olen menossa vaikka ei minulla ole pienintäkään hajua päämäärästä. Onni on erilaista nyt. Se on pyöreää, pehmeää. Turvallista. Se ei ole teräviä hetkiä ja taukoja arjessa vaan se on paremmin läsnä, myös niissä hetkissä kun kaikki tämä silti ihan vähän pelottaa. Se läikehtii lämpimänä henkäyksenä minusta muihin, se näkyy; rentouttaa kasvojen lihakset, laskee hartiat, saa pään kääntymään sporapysäkillä pysähtyneessä hetkessä, huomaamaan kuinka pilvet liikkuvat ja kuinka Helsingin katot piirtävät ääriviivat taivasta vasten.
Haluan kirjoittaa ylös tämän onnen niin tarkasti jotta muistaisin miltä tämä tuntuu.
Lisääntyvä valo.
Riittävä uni.
Aamupala.
Tankotanssi.
Lounastauon pyörivä tuoli ja raakasuklaa.
Sinä.
Kivikauppa.
Hyvät energiat.
Piano kodin nurkassa.
Se, että laulu kulkee ja tuntuu hyvältä.
Se, että kirjoitan tätä blogia ja tätä tekstiä.
Uskallan ilman että mietin jatkuvasti mitä muut ajattelevat.
Se, että ei hävetä enää.
Kaikki Helsingin kauniit kahvilat.
Lou Doillon.
Lorviminen.
Seksi.
Uskallan olla vain itseni kanssa.
Uskallan olla oma itseni sinun kanssa.
Sinä.
Minä.
(Kuva: Henna Seppälä / Silloin kun sä et oo täällä)