TAJUAMINEN

Kävin hakemassa sulta työkaluja joilla naulata uusia tavaroita uuden kodin seiniin ja kiristää muttereita viimeistellä sitä valoisaa ihanuutta.

Sun luona oli pimeää niinkuin siellä aina oli ja sisään astuessa tuoksui miesten peli-ilta ja darra. Ovessa luki vielä mun nimi, mitään muuta musta ei ollut enää jäljellä.

Matkalla kohti Lapinlahtea syyskuun taivas oli jotenkin puhdas ja auki ja täydellisen pastellinen niinkuin elokuvissa tällaisissa kohtauksissa on. Mun korvissa SOFA vai Ringa lauloi että ”sinne se itkupilli jää” ja musta tuntui että olen osa taivasta osa puita osa sitä katua osa maailmankaikkeutta, hajosin hetkellisesti atomeiksi jota kai täydelliseksi onneksi kutsutaan tai sitten psykoosiksi.

Katsoin taivasta, ja kaikki maailman IG-hashtagit sanalla kiitollisuus jäivät sillä hetkellä kakkosiksi, vaikka ne olisi laskenut yhteen ne kaikki maailman miljoonat tägit

#blessed

koska minä olin, sillä hetkellä aidommin ja isommin kuin kukaan koskaan millään hetkellä ennen.

Katsoin taivasta ja sanoin maailmankaikkeudelle: kiitos, kiitos, kiitos. Ja maailmankaikkeus nyökkäsi ja silitti minun päätä vaaleanpunaisen syyskuun hattarataivaan alla.

 

IMG-7729.JPG

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *