Kaukosuhteilua
Voihan kaukosuhde sentään.
Olen siis ollut puolisen vuotta kaukosuhteessa.
Meitä erottaa sellaiset 750 km, 9-14 tuntia junassa, 7-10 tuntia autossa. Kesätöitteni venyttyä syksyn puolelle teemme molemmat virka-aikana töitä. Voitte kuvitella, ettei toiselle lähdetä yht’äkkiä sanomaan moi.
Se, että alunperin edes tapasimme, oli maailman 7. ihme. Kuinka sattuikin, että molemmilla oli oman ammattiliittonsa toimintaa samalla laivalla, samana päivänä? Miten sattuikin, että haahuilimme kumpikin samalla hetkellä yhtä yksinäisinä laivan tanssiravintolassa? Ja mikä tuuri, että iskimme kumpikin silmämme toisiimme. Onneksi laivareissu oli normaalia pidempi, eli tutustumista sai jatkaa vielä hetken siinä purkissa. Laivasta lähtiessämme kummallakin oli olo, että tossa oli sitä jotain. Ihan sama mitä, mutta jotain. Eikä aikaakaan, kun hän reissasi Pohjoisten mailta Etelään sanomaan minulle moi. Ekat treffit kestivät 3 vuorokautta, ja tässä sitä nyt ollaan.
On sitä tullut kokeiltua kaikenlaista, pitkää suhdetta, lyhyttä pelaamista, kreisisinkkuilua, hetken huumaa. On tullut luovutettua liian helposti sekä roikuttua toivottomassa suhteessa. On sattunut, on osannut satuttaa. Nyt kokeillaan tätä, kaukosuhde, jonka toinen osapuoli vie jalat alta enemmän kuin kukaan koskaan ennen.
Toisten mielestä hosumme, osa odottaa paluutamme tosimaailmaan. Suurin osa suhtautuu hyvin juttuumme. Olemme kaikesta huolimatta, tai sen ansiosta, päättäneet tosissamme tehdä etäsuhteestamme lähisuhteen. Päätös on sinänsä tehty jo kuukausia sitten, heti kättelyssä. Käytännön toimetkin on pistetty käyntiin suhteellisen alkuvaiheessa. Nyt elämme kuitenkin todellisten toimenpiteiden ja päätösten aikaa. Tällä hetkellä jännitämme asioiden selviämistä, kaikki kun ei ole vain meistä kiinni.. Valitettavasti.
Puhumme päivittäin useita tunteja puhelimessa. Lisäksi pitkin päiviä tekstailemme. Näämme kerran viikossa tai kahdessa, elämämme on siis aika työ- & parisuhdepainotteista tällä hetkellä. Tämä on pirun kallis ja raastava harrastus, en voi kovin lämpimästi suositella. Mutta onhan tällä puolensakin!
Kaukosuhteessa saa nauttia sinkkuuden eduista joutumatta kestämään sen haittapuolia. Todella kätevää, voisi sopia esim. pitkään sinkkuna olleille tai sitoutumiskammoisille. Harmi, etten kuulu kumpaankaan porukkaan, voisin osata nauttia tästä enemmänkin.
– Sänkysi on sinun, sitä ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa (koira lukuunottamatta) paitsi erikseen, hyvissä ajoin sovittuina ajankohtina.
– Sama pätee asuntoosi. Tosin tässä on se huono puoli, että kun hermo menee, toista ei niin vaan lähetetä kotiin miettimään. Onneksi ulos pääsee aina!
– Saat toisesta enemmän hyvää kuin normisti, sekä vähemmän huonoa kuin normisti. Kun on 2 viikossa 24h aikaa, ei toiselle viitsi kiukutella. Ja kun toinen on juuri ajanut 10 tuntia nähdäkseen sinut, ei kehtaa aloittaa raivokonserttia vaikka mieli tekisi.
– Toisen sukulaisia on kivempi tavata, kun vierailut eivät ole niin kovin säännöllisiä. Silloin harvoin kun käy miehen sukulaisilla, jaksaa aina pistää parastaan. Ja voi että kun he sitten tykkäävät, ihana tyttönen! Hah, tietäisivätpä. Anoppi ei käy ärsyttäväksi, kun ei näe kun joskus tai Jouluna!
– Saa mennä & tulla ihan miten lystää! Lähisuhteessa se ei ole niin yksinkertaista. Vaikka onnistuisihan se siinäkin toki. Ei tarvitse selitellä, miksi kokouksessa meni niin kauan, eikä edes soittaa kotiin, että nyt venyyy. Ei tarvitse kertoa eikä selitellä, kuinka tuli otettua olut. Tai kaksi
Toisaalta taas…
– Olishan sitä toista kiva nähdä. Ja tuntea. Ei tässä tilanteessa pysty oikeasti tuntemaan toista ihmistä, tämän arkielämää, tapoja ja neurooseja.
– Pimeään, hiljaiseen kotiin meneminen on aika.. Ikävää.
– Yksin nukkuessa tulee kylmä.
Niin, paljon se antaa, paljon se ottaa!
Ps. Kaikki kuvat -> Weheartit.com <3