Oodi kesälle

img_4835.jpg

 

 

Pikku hiljaa olemme  palautuneet  takaisin arkisiin ympyröihin Barcelonan matkamme jälkeen. Huomenna koittaakin arki  kun  palaan  töihin pieneksi hetkeksi ennen opintovapaani alkamista. Samalla kun tuo uuden edessä oleminen on kutkuttavaa ja odotan sitä innoissani, on se omalla tavallaan myös vähän pelottavaakin. 

Ensimmäistä kertaa ei ole tehnyt mieli töihin kesken loman, että kaipa se akkujen lataaminen on ollut ihan  paikallaan.  Tykkään siitä, että lomallakaan olo ei ole liian aikataulutettua, vaan voi tehdä sitä mitä tuntuu hyvältä.

Suunnittelin liikkuvani enemmän, mutta eihän se taaskaan mennyt käsikirjoituksen mukaan.  Olen katsellut vierestä kun kavereiden somepäivitykset täyttyvät hikisistä lenkeistä ja mietin, että pitäisikö minunkin. En kuitenkaan nauti huhkimisesta näillä helteillä, vaan mieluiten käyn lempeällä lenkillä illan vähän viiletessä. En halua suorittaa lomaani, vaan nauttia juuri tästä hetkestä. Lomalla olo näkyykin kropassa ja huomaa, että sitä on nautittu liiankin kanssa.  Lomalla en  ole miettinyt miten paljon kaloreita tuokin kakkupala sisältää. Uskon, että kun arki astuu mukaan kuvioihin, niin ruokarytmikin pikku hiljaa palautuu omiin uomiinsa.  Mitä nyt tuossa loman loppumisen kunniaksi tuli vedettyä vähän sitruunakakkua. Reissussa tuli vedettyä hiilareita vähän varastoonkin. Nyt onkin  ollut ihana kun aamupalaksi on saanut syödä maustamatonta jugurttia marjojen ja myslin kera. Minun lomani alkaa olla loppusuoralla, mutta blogissani pääsette vielä muutaman hetken verran fiilistelemään ihanista paikoista, joita olen kohdannut lomallani.

img_4857.jpg.muoks_.jpg

 

Lomalla

 

Olen nukkunut pitkään ja nauttinut kiireettömistä aamuista tai iltapäivistä

Nauttinut kesäteatterista

Katsonut Netflixiä

Viettänyt aikaa ystävien kanssa

Lukenut kirjan

Viettänyt aikaa perheen kanssa

Ollut ensimmäistä kertaa Kuopion viinijuhlilla ja yöpynyt Hotellilaivassa. Tästä lisää myöhemmin

Matkustanut kauan haaveilemaani Barcelonaan ja viettänyt siellä yksinkin aikaa syöden tapaksia ja kahviloissa aikaa viettäen.

Saanut opiskelupaikan yliopistosta ja minusta tulee joku päivä vihdoin ope!

Käynyt minilomalla Savonlinnassa ystäväni ja ihanan pikku miehen kanssa

Syönyt pullavohveleita ja muita ihania herkkuja masun täydeltä

Ollut erossa esikoisesta lähes 3 viikkoa hänen ollessa kesätöissä vaarin luona. Varsin riipaiseva kokemus äidille.

Iloinnut uusista silmälaseista

Nauttinut ja kärvistellytkin lämmöstä

Maakuntamatkaillut Outokummussa ystävän ja pienen hurmurin kanssa

Viettänyt hellepäiviä rannalla uiden ja piknikillä oleillen

Hermoillut tulevaa opiskeluarkea

 

Ennen kaikkea olen nauttinut olostani täysin rinnoin!

img_6060_0.jpg

Syksy tuo tullessaan uusia haasteita, joihin tartun kuitenkin innokkaan odottavaisin mielin. Blogitaivalta olen tehnyt nyt 2-vuotta, kiitos kun olet kulkenut rinnalla. Kohta on aika juhlistaa tuota etappia,pysy siis kuulolla. 

Talletan ihanan kesän lämmön ja muistot sydämeni sopukoihin, ja muistelen niitä lämpimästi kun syysillat koittavat. Kiitos kesä, olit ihana!

 

Kirsikka

 

img_5779.jpg.muoks_.jpg

Hyvinvointi Hyvä olo