Muutosten vuosi
Hitaan aamun jälkeen ikkunasta avautuu ihana talvinen maisema. Uusi vuosi tuo aina lupauksen jostain paremmasta ja ajatus alkaa olla lähestyvässä keväässä. Ostin itseasiassa jo kevään ensimmäiset tulppaanitkin. Päivät soljuvat kuin huomaamatta. Olen nauttinut pitkästä lomasta ladaten akkuja ja nauttien läheisten seurasta. En tarvitse tarkkaan ohjelmoitua lomaa. Eniten nautin, kun ei ole mitään suunnitelmia. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan jännitän myös töiden alkua enemmän kuin ehkä ikinä. Kai sekin on hyvä merkki, tietää tavallaan olevansa elossa.
Olen ravistellut elämän perustuksia moneen otteeseen ja moni onkin ihmetellyt rohkeuttani hypätä uuteen. Olin nimittäin aiemmin se, joka pelasi aina varman päälle ja suunnitteli huolellisesti tulevaa. Hyvänen aika suunnittelin aloittavani opinnot 10 vuotta, ennen kun uskalsin. Tuolloin minulla oli kirkkaana ajatus, että ensimmäisellä kerralla on päästävä sisälle, sillä kilometrejä oli kertynyt ihan kivasti. Ja niinhän siinä kävi, että yliopiston ovet aukenivat ensimmäisellä yrittämällä. Siitä olen tänäkin päivänä ylpeä. Opinnot jatkuvat edelleen, koska elämä ei aina mene käsikirjoituksen mukaan. Yrittäjäksi heittäytymistä en puolestani juurikaan suunnitellut ja siitä seurasikin pienimuotoinen aviokriisi opintojen päälle. Tuo oli kuitenkin se vaihe, jollon vihdoin aloin aidosti miettimään, mitä minä haluan elämältä. Onhan se tutusta pois hyppääminen tavallaan pelottavaakin, mutta joskus on uskallettava vaan hypätä. Siitäkin huolimatta tiesin mihin ryhdyin ja yritys olikin minun ja ystäväni yhteinen unelma. Unelma elää edelleen ja on hyvinkin totta, vaikka en täysipäiväisesti enää mukana olekaan. Ylpeänä katson silti lempilastani ja miten pitkälle se on elämässään päässyt. Myönnän kaipaavani sitä tiettyä energiaa mitä tuo työ minulle antoi. Olen ylpeä siitä matkasta, jonka yrittäjänä sain tehdä ja siitä vapaudesta, jonka se minulle antoi.
Aiemmin mietin paljonkin sitä mitä muut ovat mieltä valinnoistani. Mitä vanhemmaksi elää sitä tärkeämpi on olla rehellinen itselleen ja mikä minut tekee onnelliseksi. Onneksi minulla on ihana tukiverkko, joka on kannustanut ja kannatellut minua kaikissa käänteissä elämässäni. Välillä käänteet ovat olleet sen verta vauhdikkaita, että läheisten on pitänyt niitä hetken sulatella. Toki se tukiverkko on nyt matkan päässä, mutta sitäkin tiiviimmin elämässäni mukana.
Olen aina ollut se kiltti naapurintyttö, jolla on hymy herkässä ja nauru raikuu siellä missä ikinä olenkin. Iloisuus on minussa edelleen ja se tahtotila, että pohjimmiltani tahdon kaikille kanssaihmisille vain hyvää. Tänä päivänä tiedän kuitenkin oman arvoni, enkä anna kenenkään toisen enää polkea minua alas. Tämän vuoksi minulla on erittäin tiivis sisäpiiri, jolle jaan palan itsestäni. Kuluneen vuoden aikana tuokin kirkastui, ketkä ovat niitä minun ihmisiäni. Joku ehkä muistaa miten kipuilin sitä mitä kohti vien blogia jatkossa. Nyt tämä on auennut minulle. Tämä tulee jatkossakin olemaan hyvänmielen blogi entistä rehellisemmällä twistillä. Joten mielensäpahoittajat siirtykää sivummalle.
Olen mukana huomenna käynnistyvässä Suurin muutos valmennuksessa, joten siitäkin pääset lukemaan kokemuksiani jatkossa.
Rakkaudella Kirsikka
