Boutique Hotelli Yöpuu

 

img_8523.jpg

Juhlimme hiljattain mieheni kanssa 20- vuotista yhteistä taivaltamme. Aika hurjaa vai mitä? Aika, jota ei nuorempana voinut  edes kuvitella viettävänsä toisen kanssa.  Halusimme juhlistaa tärkeää päiväämme erityisessä paikassa. Pienen surffailun jälkeen päädyimme Jyväskylään ja Boutique hotelli Yöpuuhun. Paikka vaikutti aivan täydelliseltä tähän hetkeen, ja josta olinkin jo pidempään haaveillut.  Edes ulkona paukkuva pakkanen ei saanut tunnelmaa latistumaan, sillä perillä meitä odottaisi etukäteen varaamamme tilaussauna.  Saavuttuamme huoneeseemme  oli  se vieläkin täydellisempi kuin mitä kuvat antoivat ymmärtää. Boutique Hotelli yöpuu sijaitsee Jyväskylän ydinkeskustassa upeassa historiallisessa kivitalossa. 

img_8851.jpg

 

Boutique Hotelli Yöpuussa on 26  uniikisti  sisustettua  huonetta, joilla kaikilla on oma teemansa.  Meidän valintamme oli Wivi Lönn huone, jonka maalaisromanttiseen  sisustukseen ihastuin oitis. Huone on nimetty naisarkkitehti Wivi Lönnin mukaan ja  huoneesta avautuu näkymä Puistokoululle, joka on sekin Lönnin suunnittelema.

img_8852.jpg

Huoneeseen saavuttuamme  kietouduimme huoneissa oleviin kylpytakkeihin ja suuntasimme  saunatiloihin.  Kokemaamme harmonista tunnetta ei kyllä ainakaan kotisaunassa tavoita teinien kanssa.

 

img_8683.jpg

 

 

img_8678.jpg

Herkkulakon pahin uhkaaja. Ja voinkin todeta, että tähän reissuun se myös päättyikin. Asia, josta nuorin poikani on jaksanut muistutella. ;) 
img_8682.jpg

Kylpyhuoneen ylellisyyttä. Ihastuttava ranskalainen kosmetiikkasarja

 

 

Meille! nautimme lasillisen valkoviiniä hotellin tunnelmallisessa viinibaarissa  ennen illalliselle kiiruhtamista. Hotelli tarjoaa asiakkailleen tervetuliaismaljat, joka sekin on kiva ele. 

 

img_8675.jpg

Aamupalasta olin lukenut paljon ylistäviä sanoja jo ennalta, mutta siltikin se oli varsin mykistyttävä kokemus.  Ripauksen ylellisyyttä siihen loi lasi kuohuvaa, jolla saimme aamiaisen aloittaa. Valintamme oli  meidän  Joensuulaisten paikallinen ylpeys lehtikuohu.  Erityisen paljon arvostan sitä, että koko kokonaisuus oli viimeistä silausta myöten tarkkaan mietitty sekä sesongin raaka-aineita hyödyntäen.  Itseleivotut leivät, sämpylät ja  varsinkin nuo karjalanpiirakat veivät kielen mennessään.   Hotellin oma aamiaiskokki tarjoaa lämmintä aamiaista toiveidesi mukaan  suoraan keittiöstä. Minun valintani oli kasvismunakas ja mies valitsi kinkku-juustomunakkaan.  Näiden lisäksi vaihtoehtoina on munakokkelia tai pekonia. Minä olen äärettömän tarkka siitä millaista kahvia juon ja siinäkin Yöpuu onnistui täysin. Mikään ei ole niin pahaa kun tunteja pannussa painunut kahvi tai automaattikahvi, jota valtaosa hotelleista tarjoaa. 

 

img_8680.jpg

 

img_8830.jpg

Plussaa  myös myöhäisestä aamupalasta sunnuntaisin, jota saa aina klo 12 saakka. Ihana, että aamu sai alkaa kiireettömästi ja saimme nauttia ylellisistä yöunista pitkän kaavan mukaan. 

Kiitosta saa myös erinomainen ja lämmin asikaspalvelu, joka sekin  oli vailla vertaansa. Rohkenen väittää että  Yöpuu on  yksi suomen parhaista hotelleista. 

 

img_8853.jpg

nojatuolit suorastaan kutsuvat tarttumaan johonkin mukaansa tempaavaan kirjaan ja nauttimaan niiden pehmeästä syleilystä. Kaunis sininen matto on oikea katseenvangitsija 

osa kuvista lainattu Boutique Hotelli Yöpuun facebook sivuilta 

https://www.hotelliyopuu.fi/

yhteistyössä Boutique Hotelli Yöpuun kanssa.

 

Mitä parhainta alkavaa viikkoa sinulle!

 

Rakkaudella Kirsikka 

Kulttuuri Suosittelen