Kevät tule jo!

Mieli alkaa väkisinkin karata lähestyvään kevääseen, vaikka säiden puolesta saadaankin vielä tovinen odotella. Eilen meitä hemmoteltiin upealla ulkoilusäällä. Posket innosta hehkuen itsekin suuntasin Aavarannalle ulkoilemaan muiden suunnatessa mummolaan. Laskiaispullien leivonta jäi tänä vuonna väliin. Nauroinkin viikolla sellaista syodessäni, että minusta tuntuu laskiaisen olleen jo aikoja sitten. Yliopistolla nimittäin  on tainnut olla laskiaispullia tarjolla jo tammikuusta saakka.

Iloitsin opintojen alkaessa, että nyt minulla on syys- ja  hiihtolomat vapaana, mutta opin aika pian, että näin ei olekaan. Osaan toki iloita muiden puolesta, vaikka en itse lomailusta pääsekään nauttimaan. Onni löytyy myös niistä arjen pienistä iloista.

Pääsimme viime  viikolla seuraamaan  ystäväni  kanssa ennakkonäytöksenä  Joensuun kaupunginteatterissa esitettävää  Niin kuin taivaassa- esitystä, joka on musiikillinen draamakomedia. Teos  pohjautuu ruotsalaisen Kay Pollakin menestyselokuvaan.  Tarina kertoo siitä, kuinka pieneen kylään saapuu kuuluisa kapellimestari Daniel Dareus, joka on kuitenkin loppuunpalanut omassa työssään. Daniel  asettuu asumaan vanhaan kyläkouluun ja huomaa pian johtavansa paikkakunnan kuoroa. Esityksessä on mukana joensuulainen Laulutuuli- sekakuoro, jota johtaa Pekka Varonen.

Odotukseni esityksen suhteen ei ollut kovin korkella, enkä ollut lukenut etukäteen  mitä olisi luvassa.  Tarina  kuitenkin kasvoi esityksen edetessä  ja kutkutti myös nauruhermojani. Hyvä esitys herättää tunteita ja menee myös pintaa syvemmälle, ja sen myös Niin kuin taivaassa lunasti. Esitys pyörii Joensuun kaupunginteatterissa ja voinkin lämpimästi suositella sitä sinulle!

Kevät tuo tullessaan tuon paljon kaivatun valon ja huomaan, että  mieli on heti paljon kevyempi ja  olo höyhenen kevyt. Arjen vaatimuksetkin menee näin keväällä helpommin omalla painollaan kun esimerksiksi harmaan syksyn keskellä. Kevät näkyy myös sisustuksessa kirkkaampina sävyinä, kynsiin tulee sipaistua useimmin pinkkiä, ja päälle tulee enää harvoin valittua niitä mustan sävyjä.

Kevät tule jo!

oikein rentouttavaa lomaviikkoa teille, jotka siitä saatte nauttia. Olkoon se juuri sellainen kuin toivot.

Rakkaudella Kirsikka

Kommentit (0)